Hei
Kauppatapa 1.
Myynnissä olisi otsikon mukainen iPad. Laite on saatu Applelta 24.9.2013 edellisen, rikkoutuneen iPadin tilalle ja on siten vain 2 kuukautta ollut minulla käytössä - kuntonkin on sen mukainen. Huollosta(=vaihto) on kuitti ja sen saa mukaan. iPad tulee alkuperäisessä boksissaan laturin kanssa.
Mukaan saa myös alkuperäisen iPad 2:n kanssa 24.12.2011 hankitun sinisen Smart Coverin(nähnyt jo ihan huolella elämää) sekä Applen Dock Connector -> HDMI adapterin jolla saa langallisesti kuvaa televisioon, tykkiin yms.
Hintapyyntö on 220 euroa.
Kaupat voidaan tehdä kasvotusten Oulussa tai muussa tapauksessa Posti kuljettaa ostajan kustannuksella, maksu lähtökohtaisesti käteisellä tai tilisiirtona. Myös postiennakko on mahdollinen ostajan kustanteella ostajan niin halutessa.
Minut tavoittaa parhaiten sähköpostitse osoitteesta olli.vainio@kapsi.fi
MYYTY: iPad 2 16GB Wi-Fi + 3G musta
Vain Applen omat tuotteet.
Alueen säännöt
Ole hyvä ja tutustu Hopeisen Omenan kauppapaikan sääntöihin (6.1.2017) ennen uuden ilmoituksen tekemistä.
Ole hyvä ja tutustu Hopeisen Omenan kauppapaikan sääntöihin (6.1.2017) ennen uuden ilmoituksen tekemistä.
1 viesti
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 19
- Liittynyt: 22.8.2007 klo 16.08
- Paikkakunta: Oulu
MYYTY: iPad 2 16GB Wi-Fi + 3G musta
Viesti Kirjoittaja odo »
Viimeksi muokannut jjpeltola, 25.11.2013 klo 12.22. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Syy: M: -> MYYTY:
Syy: M: -> MYYTY:
1 viesti
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Myydään iPhone, iPad ja iPod”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit