Viizei kirjoitti:Pitänee odotella noin 2kk, että tulee muutamat päivitykset alle. Sitten tilata.
Mutta eikö ne päivitykset tule joka tapauksessa koneelle netistäkin??
Heh joo, loppupeleissä Leopardi on kaikilla sama ostipa sen ennemmin tai myöhemmin.
Myöhemmin ostaneille jää vaan vähemmän nautinta-aikaa, sillä Leopardin seuraaja Pussycat tulee taas noin 2,5 vuoden päästä ja yhteiseen aikaan kaikkien ulottuville riippumatta siitä koska kukin on Leopardinsa ostanut.
Rowan Atkinson on johtanut anglikaanista kirkkoa vuodesta 2002.
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
Vielä varmistus rautalankaa vääntämällä: Tuleehan Leopard myös Back To School -kampanjan kautta hankitujen tietokoneiden mukana tai ainakin siihen on halpa päivitysmahdollisuus Up-to-Date -kampanjan kautta?
Onnittelut, mutta tarkentaisin vielä tätä, koska vastaus saattoi olla vähän hätäisesti annettu.
flntm kirjoitti:Eli siis jos nyt pistän iMacin tulemaan tuleeko Leopard mukaan???
Siinä mielessä Leopardi kyllä "tulee mukaan", ettei sitä joudu erikseen ostamaan. En kuitenkaan usko, että sitä olisi valmiiksi asennettuna tänään tilatussa koneessa, koska luonnollisesti kestää jonkin aikaa ennen kuin tehtaalta lähteviin koneisiin on ehditty se asentaa. Saat sen kuitenkin tilattua erikseen postituskulujen (9e) hinnalla.
Ei ota päähän ei sit yhtään, kone tilattu viime kuun 29 päivä
Ja toimitus oli eilen, parin päivän kadoksissa olon jälkeen (tnt oli hukannut paketin)
rok rok
harri_tku kirjoitti:...If you buy a qualifying Mac between October 1, 2007 and December 29, 2007, and it does not include Mac OS X Leopard, you're eligible to get Leopard after it's released for just €8.95."
T: Harri
Missä tuo tieto lukee (linkki)?
Miten käytännössä toimitaan?
Pojan kaveri osti MacBookin 2.10, joten tuon mukaan oikeutettu tuohon hintaan tuon saamaan.

Daniel Braun kirjoitti:Ei ota päähän ei sit yhtään, kone tilattu viime kuun 29 päivä
Ja toimitus oli eilen, parin päivän kadoksissa olon jälkeen (tnt oli hukannut paketin)
rok rok
Itse tuossa soittelen Storeen kun tiedustelin että onko mahdollista saada Leopardi vaikka tilannut 24.9. ja lähtenyt 29.9.
Nainen sieltä kertoili että Leopardin saa silloin kun kone on lähtenyt tehtaalta lokakuun puolella ja lupasi selvitellä tätä minun tapausta kun on niin rajamailla. Uskoi että eiköhän sen saa kun on tuo 14 päivän palautusoikeuskin vielä voimassa, mutta lupasi soittaa viimeistään huomenna kun selvittää asian.
Viizei kirjoitti:Pitänee odotella noin 2kk, että tulee muutamat päivitykset alle. Sitten tilata.
Mutta eikö ne päivitykset tule joka tapauksessa koneelle netistäkin??
Viizei tarkoittaa varmaan että odottaa kunnes tulee uusi MacBook, niin minä teen
Ahaa.. Tämä ratkaisi arvoituksen.
Ääh, malttaisikohan sitä itekin vielä odotella hetken verran jos se uusi MB tulis ens kuussa... Jos tällä peeceellä viel kuukauden pärjäis kun on pärjännyt vuosiakin.
KestreL kirjoitti:
Ääh, malttaisikohan sitä itekin vielä odotella hetken verran jos se uusi MB tulis ens kuussa... Jos tällä peeceellä viel kuukauden pärjäis kun on pärjännyt vuosiakin.
Ei se uuden saapuminen "vanhasta" (ja hyvästä) yhtään sen huonompaa tee. Jos peeceellä vielä sinnittelet, suosittelen hankkimaan koneen heti.
Olen karvainen ja maskuliininen mies
"I have a rule: if you're an idiot then don't speak"
harri_tku kirjoitti:...If you buy a qualifying Mac between October 1, 2007 and December 29, 2007, and it does not include Mac OS X Leopard, you're eligible to get Leopard after it's released for just €8.95."
T: Harri
Missä tuo tieto lukee (linkki)?
Miten käytännössä toimitaan?
Pojan kaveri osti MacBookin 2.10, joten tuon mukaan oikeutettu tuohon hintaan tuon saamaan.
massive kirjoitti:Vielä varmistus rautalankaa vääntämällä: Tuleehan Leopard myös Back To School -kampanjan kautta hankitujen tietokoneiden mukana tai ainakin siihen on halpa päivitysmahdollisuus Up-to-Date -kampanjan kautta?
Pahoitteluni jankutuksestani, mutta kun niin kovasti syyhyttäisi päästä jo ostoksille, niin laitan kysymykseni vielä uudestaan näkyville - tässä threadissa kun näyttää back to school -kampanjaa hyöydyntäneitä tilaajia jo olevan.
Missäköhän vaiheessa ihmisillä on tullut se ipodin valinta kuvioihin apple storesta tilatessa? itse olen nyt pari kertaa yrittänyt katsoa miten se tilauksen teko menee, mutta ei ole missään vaiheessa vielä tullut ipodin valintamahdollisuutta eteen.. Tosin en luonnollisesti vielä maksuvaiheeseen saakka ole mennyt, eikai se vasta siellä tule?