Sivu 29/34

Re: Applen tulevaisuus? [GALLUPPI]

Lähetetty: 27.11.2019 klo 9.27
Kirjoittaja Temppu2
En ehkä käyttäisi kaikkein vähiten mallejaan muuttavaa autonvalmistajaa esimerkkinä tässä. Kaikki volkkarit voisivat olla melkein 80-luvulta eikä kukaan huomaisi eroa. Vaihtaisi vaan värit kerran vuoteen.

XS max minkä vaihdoin hiljattain on ihan ok puhelin kyllä, samoin 10.5 iPad Pro jonka päivitin myös. Mutta Motorolan uusi razr osoittaa, että ei tämän tarvitsisi olla näin virkamiesmäistä kuten Cookilla on. Lisäksi hinnat ovat ihan naurettavat, siksi minulla on tämä päivitä hieman jälkijunassa strategia. Ihme jos ihmiset eivät väsy tuohon. Tai no myyntimääriä katsoen ovat jo väsyneet.

Re: Applen tulevaisuus? [GALLUPPI]

Lähetetty: 30.1.2020 klo 18.37
Kirjoittaja nikusa
Loppuvuoden osarin perusteella karavaani jatkaa kulkuaan ja koirat jatkavat haukkumistaan.

Miljardi liikevaihtoa per päivä.

Kyllä sille on muuten syynsä miksi Apple ei ole lähtenyt työntämään markkinoille vaikkapa taittuvalla näytöllä varustettuja puhelimia.

Näyttöjä olisi tarjolla, mutta tekniikka on kaukana valmiista ja esimerkiksi Samsung Foldin arvioiden perusteella laite ei tarjoa oikein mitään järkevää vastausta kysymykseen ”miksi tämä on olemassa?”.

En olisi itse asiassa lainkaan yllättynyt vaikka Applen iPhone Foldia ei nähtäisi koskaan.

Re: Applen tulevaisuus? [GALLUPPI]

Lähetetty: 30.1.2020 klo 19.39
Kirjoittaja dlspade
Samsung Foldin osalta samaa mieltä, en ymmärrä miksi se tehtiin, mutta taasen Motorolan taittuva on ihan eri maata, sellaisen hankkisin jopa itse jos olisi Applen tuotos, isot luurit ovat hemmetin epäkäytännöllisiä kantaa taskussa ja tuo Motorola ratkaisi ongelman.

Re: Applen tulevaisuus? [GALLUPPI]

Lähetetty: 1.2.2020 klo 11.53
Kirjoittaja kaulahuivi
Linux on vallannut kännykät Anroidillaan ja palvelimet omalla distrollaan, seuraavana on työpöytien vuoro. Nyt Linux on kypsä. Vain asenteet ovat enää tiellä. Kaikki tämä vaikuttaa myös Appleen. Applen kannattaisi siirtyä Linuxiin ja portata hyvät ohjelmansa sille. Se olisi kestävää tulevaisuutta. Tim Cookista ei ole tähän muutokseen.

Re: Applen tulevaisuus? [GALLUPPI]

Lähetetty: 1.2.2020 klo 12.16
Kirjoittaja homenamsi
Tuskin Applelle olisi mitään lisäarvoa vaihtaa yhdestä Unix-kloonista (FreeBSD) toiseen (GNU+Linux). Applen käyttämä MACH mikrokernel on alun perin suunniteltu portattavaksi eri prosessoreille ja Applen tästä laajennettu kernel (XNU) on käytössä niin macOS:sä kuin iOS:ssä ym.

Toki Linux-kernel on sekin osoittautunut hyväksi ja siirrettäväksi mutta mitään lisäarvoa ei siitäkään koituisi.

Re: Applen tulevaisuus? [GALLUPPI]

Lähetetty: 1.2.2020 klo 21.28
Kirjoittaja nikusa
kaulahuivi kirjoitti:Linux on vallannut kännykät Anroidillaan ja palvelimet omalla distrollaan, seuraavana on työpöytien vuoro. Nyt Linux on kypsä.
Jokainen alkava vuosi on ”työpöytä-Linuxin” vuosi ja on ollut jo parikymmentä vuotta.

Re: Applen tulevaisuus? [GALLUPPI]

Lähetetty: 1.2.2020 klo 21.32
Kirjoittaja oppenheimer
Os x on kypsynyt jo melkein kakskyt vuotta valitsemallaan tiellä luotettavana käyttiksenä. Hyvä syy vaihtaa pohjia vai?

Re: Applen tulevaisuus? [GALLUPPI]

Lähetetty: 2.2.2020 klo 14.27
Kirjoittaja Fixx
kaulahuivi kirjoitti:Linux on vallannut kännykät Anroidillaan ja palvelimet omalla distrollaan, seuraavana on työpöytien vuoro. Nyt Linux on kypsä. Vain asenteet ovat enää tiellä. Kaikki tämä vaikuttaa myös Appleen. Applen kannattaisi siirtyä Linuxiin ja portata hyvät ohjelmansa sille. Se olisi kestävää tulevaisuutta. Tim Cookista ei ole tähän muutokseen.
Miksi siirtyä toimivasta järjestelmästä kömpelömpään?

Re: Applen tulevaisuus? [GALLUPPI]

Lähetetty: 8.2.2020 klo 17.23
Kirjoittaja kaulahuivi
Fixx kirjoitti:
kaulahuivi kirjoitti:Linux on vallannut kännykät Anroidillaan ja palvelimet omalla distrollaan, seuraavana on työpöytien vuoro. Nyt Linux on kypsä. Vain asenteet ovat enää tiellä. Kaikki tämä vaikuttaa myös Appleen. Applen kannattaisi siirtyä Linuxiin ja portata hyvät ohjelmansa sille. Se olisi kestävää tulevaisuutta. Tim Cookista ei ole tähän muutokseen.
Miksi siirtyä toimivasta järjestelmästä kömpelömpään?
Kestävä kehitys ja kestävä tulevaisuus vaatii ihmiskuntaa panostamaan yhteisiin hankkeisiin ja yhteiseen tuotantotalouteen. Maapallon pelastamiseksi on unohdettava yksittäisten yritysten voitontavoittelu ja voitot ja seurattava yhteistä yleistä hyvää. Tietotaito on jaettava koko ihmiskunnan hyväksi. Richard Stallman GNU-projekteineen oli kaukaa viisas. Ilmastonmuutos pakottaa muuttamaan vallitsevaa talousajattelua. Nyt on pantava luonto ja ihminen ja niiden hyvinvointi etusijalle ennen yrityksen voittoja ja kilpailua.

Re: Applen tulevaisuus? [GALLUPPI]

Lähetetty: 8.2.2020 klo 18.07
Kirjoittaja MacFinn
Öh tuota, Unixin historia on paljon pidempi kuin Linuxin. Eikö ympäristösyistä pitäisi käyttää vanhaa, koettua ja toimivaa ennenkuin uutta ja vajavaista?

Re: Applen tulevaisuus? [GALLUPPI]

Lähetetty: 8.2.2020 klo 18.52
Kirjoittaja kaulahuivi
MacFinn kirjoitti:Öh tuota, Unixin historia on paljon pidempi kuin Linuxin. Eikö ympäristösyistä pitäisi käyttää vanhaa, koettua ja toimivaa ennenkuin uutta ja vajavaista?
Voihan siinä käydä näinkin päin. Muutaman sadan vuoden päästä ihmiskunta varmaan oppii viimeistään tekemään kunnolla yhteistyötä ja jakamaan osaamisensa yhdessä. Minun puolestani BSD ja Linux voisivat lyödä hynttyyt täysin yhteen. Unix on vanha, mutta sen ei tarvitse silti olla paras. Ehkä vielä keksitään jotain paljon nerokkaampaa ja samalla helpompaa.

Re: Applen tulevaisuus? [GALLUPPI]

Lähetetty: 9.2.2020 klo 18.53
Kirjoittaja kaulahuivi
Apple on minusta täysin ylivoimainen työpöytäympäristö. Sitä käyttävät työntekijät ovat tutkimusten mukaan paljon tuottavampia kuin Wintelistit tai Linux-kaverit. Applella olisi enemmän annettavaa open source -liikkeelle. Se mullistaisi maailman hyvällä tavalla. Olen laskeskellut, että eläkepäivinä viimeistäänn täytyy siirtyä kokonaan Linuxiin. Nyky-Apple on vain pelkkä rahantekokone vailla suurempia filosofioita.

Re: Applen tulevaisuus? [GALLUPPI]

Lähetetty: 9.2.2020 klo 19.03
Kirjoittaja Andreas66
Kyllä Applen käyttis ja paljon muutakin on todella vahvasti osa open source -liikettä. https://opensource.apple.com/

Re: Applen tulevaisuus? [GALLUPPI]

Lähetetty: 10.2.2020 klo 16.21
Kirjoittaja kaulahuivi
Andreas66 kirjoitti:Kyllä Applen käyttis ja paljon muutakin on todella vahvasti osa open source -liikettä. https://opensource.apple.com/
Vaikuttavaa! Nyt vielä kaikki hyvät ohjelmat jakoon myös PC-puolelle.

Re: Applen tulevaisuus? [GALLUPPI]

Lähetetty: 10.2.2020 klo 17.23
Kirjoittaja Andreas66
Swift -ohjelmointikieli jonka kehitystä Apple vetää, on käytettävissä myös Ubuntussa ja serveripuolen kehitys sekin etenee. Swiftillä voi siis koodata aika hyvin jo muuallakin kuin Applen ekosysteemissä. Eikös Applen iCloudissa ole aika hyvin käytettävissä selaimen kautta myös nämä toimistosoftat? Vai vaatiiko Safarin käytön, en tiedä kun en omista yhtään Win-puuceetä tai Linux -konetta.

Re: Applen tulevaisuus? [GALLUPPI]

Lähetetty: 10.2.2020 klo 22.04
Kirjoittaja kaulahuivi
Applella näyttäkin olevan lusikka aika monessa sopassa eli yhtiö on monessa mukana. iCloud toimii sujuvasti myös Windowsissa ja Linuxissa. Swift taitaa tekstien perusteella olla todellakin tehokas, mutta helppo ohjelmointikieli. Kaikkea sitä oppii. Apple saisi pitää enemmän melua osallisuudestaan opens source -liikkeeseen.

Re: Applen tulevaisuus? [GALLUPPI]

Lähetetty: 25.2.2020 klo 21.59
Kirjoittaja apsev
Ja Mac:ien tulevaisuus taitaa olla ARM:ssa: https://appleinsider.com/articles/20/02 ... sumers-get .
Joko ensi vuonna (2021) Mac saa ARM-prosessorin, tuskin sentään tänä vuonna?

Re: Applen tulevaisuus? [GALLUPPI]

Lähetetty: 26.2.2020 klo 13.06
Kirjoittaja IIIMacci
Eks toi ARM sit aseta haasteita Intel-Windows-maailman yhteensopivuudelle? Ettei vaan mentäisi takas aikoihin millon oli maanalainen paikka saada mitään crossplatform-hommaa toimimaan kunnolla... tuskin mutta diggaillu Intel-hommista kun kaikki vaan toimii nykyään yhteen lähes täydellisesti.. ja se että saa sen Winukan ihan natiivinakin laitettua 64bittisenä jos sikseen tulee.

Windows macissa tosin ei ole se juttu mulle täs yhteensopivuus hommassa vaan tuntuu että hommat on saatu Macin käyttikselle rullaa paljon kattavammin kun ollaan saman raudan päällä... mitä sanoo asiantuntijat? Tuleeks ARM tuomaan nuo yhteensopivuus haasteet taas bäks..??

Re: Applen tulevaisuus? [GALLUPPI]

Lähetetty: 26.2.2020 klo 13.44
Kirjoittaja homenamsi
^Varmaankin näin - Windowsin porttaaminen ARM-alustalle - tai millekään muullekaan - on ilmeisen mahdotonta, Microsofthan yritti tehdä jonkin porttauksen nimellä Windows RT mutta siitä seurasi täysi floppi ja miljardin dollarin alaskirjaukset.

Windows 10 S eli jonkinlainen Googlen Chromen haastajaksi kehitetty kevytjärjestelmä on saatavissa ARMille, mutta se ei tue nykyisiä tai perinteisiä möhkäleWindowsin Intel-sovelluksia tai ajureita kuin hyvin rajoitetusti eikä 64-bittisiä lainkaan.

Re: Applen tulevaisuus? [GALLUPPI]

Lähetetty: 27.2.2020 klo 9.49
Kirjoittaja IIIMacci
No toivotaan että ARM-siirtymä koskee ns. mobiileita laitteita - padiä ja läppäreitä. Desktopit vois pitää Intelissä yhteensopivuuden takia. Helpottaa softakehittäjien elämää kummasti jos ei tarvis rupee koodaa kaikkee uudestaan MacARM-lle, veikkaan että aika moni jättää koodaamatta - riippuen vähän firman koosta ja Maccikäyttäjien määrästä.

Re: Applen tulevaisuus? [GALLUPPI]

Lähetetty: 21.3.2020 klo 9.36
Kirjoittaja Sendaa
EIpä niitä pädejä tarvitse siirtää kun ne on käyttäneet ARM:ia jo oikeastaan alusta alkaen, aivan kuten iPaditkin.

Ihan hyvin ne voisi nuo kaikki siirtää armille kun tehoa noista A-sarjan piireissä on vaikka muille jaettavaksi. Tietysti macOS:n saaminen kuntoon on se suurin ongelma ja kaikki sovellukset, jotka pitäisi taas emuloida tai sitten odottaa että kehittäjät kääntää ja koodaa uusiksi.

KYllähän tuo Intelin kyntäminen näissä prosessoreissa on aika säälittävää katsottavaa ja Apple varmasti katselee jatkuvasti mahdollisia AMD-piirejä tai kehittelee tätä omaa ARM-puoltaan siihen iskuun että voivat siirtää kaiken pois Intelin kahleista.

Re: Applen tulevaisuus? [GALLUPPI]

Lähetetty: 21.3.2020 klo 12.58
Kirjoittaja jrp
Applella on hieman samankaltainen tilanne kuin G5 aikakaudella, jolloin Motorola ei pystynyt vastaamaan Intelin kehitykseen. Tuolloin pullonkaula oli lähinnä kannettavissa, mutta tällä hetkellä koko mallisto laahaa perässä. Siirtymä olisi tällä kertaa helpompi toteuttaa, sillä nykyiset ohjelmistot saataisiin toimimaan AMD:n prossuilla. Armin suhteen tilanne ei varmaan ole yhtä helppo.

Re: Applen tulevaisuus? [GALLUPPI]

Lähetetty: 21.3.2020 klo 15.15
Kirjoittaja homenamsi
AMD:n prosessorit ovat käskykannaltaan Intel x86-klooneja/yhteensopivia eli niiden käyttökynnys Maceissä on olematon ARM-posessoreihin verrattuna. Tietysti AMD:llä on prosessorimalleja, joissa on integroitu grafiikkaprosessori ominen käskykantoineen.

Käsittääkseni Apple käyttää jo nykyisissä laitteissa AMD:n erillisiä grafiikkaprosessoreita ja on aiemmin käyttänyt ATI:n prosessoreita, AMD osti ATI:n joitain vuosia sitten.

Vertailu Morola/IBM/PowerPC-tilanteeseen on mielestäni osuva - Intelin kilpailuasema ja näkymät olivat merkittävästi paremmat kuin PowerPC-leirin erityisesti laskentateho/tehonkulutus -suhteessa neljännesvuosisata sitten.

Re: Applen tulevaisuus? [GALLUPPI]

Lähetetty: 2.4.2020 klo 17.11
Kirjoittaja barbarossa
Veikkaanpa, että iPad OS on todellisuudessa vain välivaihe iOS/MacOS hybridin luomiseksi ARM-raudalle. Sofatarjontakin on jo olemassa. Hiirituki pakottaa kehittäjät optimoimaan softat jatkossa myös hiirelle.

Re: Applen tulevaisuus? [GALLUPPI]

Lähetetty: 18.8.2020 klo 9.19
Kirjoittaja apsev
Päivän näköis-hesarissa 18.8.2020 (nettiversio julkaistu 17.8.2020), on The Wall Street Journalin suomennettu artikkeli Tim Cookista ja tietenkin Applesta.

Tulevaisuuteen liittyen artikkelin yhden sanoman voinee kiteyttää, että Jobs suosi suuria hyppäyksiä tuotekehityksessä (ja tuotejulkistuksissa), kun taas Cook toimii pienemmin askelin.

Artikkelin toinen sanoma on ettei uuden johtajan kannata matkia entistä ja tätähän Cook ei ole tehnyt, vaan on toiminut omalla tavallaan.

Rahan tekemiseen liittyen artikkeli tuo esiin Applen onnistumisen Cookin aikana.