Sivu 1/1

NeXT-Apple yhdistymisestä 20 vuotta tänään

Lähetetty: 20.12.2016 klo 18.16
Kirjoittaja darthmother
Käynnistin pölyttyneen NeXTcuben juhlan kunniaksi.

Re: NeXT-Apple yhdistymisestä 20 vuotta tänään

Lähetetty: 20.12.2016 klo 19.23
Kirjoittaja theinonen
Voi vain haaveilla minkälainen Applen käyttöjärjestelmä olisi tänä päivänä, jos ei olisi tuhlattu rahaa NeXT:iin ja ostettu Be sen sijaan. Todennäköisesti jotain aivan muuta kuin geneerinen UNIX-klooni


Hommasin aikoinaan täyteen ladatun NeXTstation Turbo Colorin ihan vain kokeilu mielessä ja en ollut henkilökohtaisesti järin vaikuttunut. Käyttökokemus ei ollut NeXT:in myyttisen maineen veroinen ja ehkä se osaltaan johtui siitä, että oli siinä vaiheessa jo liikaa muita rivakammin toimivia vermeitä joihin vertailla.

Re: NeXT-Apple yhdistymisestä 20 vuotta tänään

Lähetetty: 20.12.2016 klo 19.27
Kirjoittaja suppo69
Todennäköisesti Applea ei olisi. OS 9 ja kaikki aikaisemmat olivat saakutti monimutkaisia ja jatkuvasti tuunattavia verrattuna OS X täydelliseen huolettomuuteen huoltovapaana.
Mutta tuskin daheinosella on mitään kokemusta OS 9:stä tai sen predessosereista.

Re: NeXT-Apple yhdistymisestä 20 vuotta tänään

Lähetetty: 20.12.2016 klo 19.38
Kirjoittaja Juhani L
suppo69 kirjoitti:Todennäköisesti Applea ei olisi. OS 9 ja kaikki aikaisemmat olivat saakutti monimutkaisia ja jatkuvasti tuunattavia verrattuna OS X täydelliseen huolettomuuteen huoltovapaana.
Onhan toki legendaarinen junanvessa System 7.5.5. Siinä oli jo monimutkaisuutta mutta oli sentään universaali, ei tarvinnut pelleillä konekohtaisilla laajennuksilla.

Totta, että Applen Coplad-hankkeen karahdettua ei ollut kovasti vaihtoehtoja. NeXTin kautta Applen käyttiskehitys pääsi aika nopeasti eteen päin. Mac OS X pelasti sitten tilanteen, se on kyllä vakaa ja mukava käyttis.

Re: NeXT-Apple yhdistymisestä 20 vuotta tänään

Lähetetty: 20.12.2016 klo 20.01
Kirjoittaja theinonen
Tuskin on mitään kokemusta mistään... Olettamus on kaikkien mokausten äiti ja tuollaisen Power Macintosh 9600:sen muistan hämärästi joskus nähneeni pöydällä, mutta kai se sitten oli vain pelkkää pahaa unta sekin.

Ei taida kovin moni ns. Apple-fanaatikoista tällä foorumilla edes olla asentanut koskaan AIX:ia Apple Network Serverille, tai nähnyt kyseistä kapistusta livenä ja silti yritetään kovasti päteä.

Re: NeXT-Apple yhdistymisestä 20 vuotta tänään

Lähetetty: 20.12.2016 klo 21.58
Kirjoittaja exlex
Eli ilmeisesti tämäkin keskustelu oli sitten tässä. [:D]

Kuva

Re: NeXT-Apple yhdistymisestä 20 vuotta tänään

Lähetetty: 20.12.2016 klo 22.10
Kirjoittaja Machist
darthmother kirjoitti:Käynnistin pölyttyneen NeXTcuben juhlan kunniaksi.
Mistäs sen hommasit ja montako rahaa piti kärsiä?
Mielenkiintoinen juttu, että tästäkin on jo 20 vuotta. Saattaisi olla monikin asia eri tavalla jos tätä ei olisi tapahtunut.

Re: NeXT-Apple yhdistymisestä 20 vuotta tänään

Lähetetty: 20.12.2016 klo 23.05
Kirjoittaja theinonen
Liikaa rahaa saa pistää semmoiseen tänä päivänä.

Itse hardware on kuitenkin melko vaatimatonta ja lähinnä saman aikakauden Amigoista ja Atareista tuttua tavaraa. Motorolan 68000 sarjan prossu + DSP, eli lähestulkoon Atari Falcon eri kuorissa.

Käyttöjärjestelmä vain taisi olla hiukan liian raskas verrattuna rautapuoleen, koska muistit täpissäkin (128 MB) tuo NeXtstation Turbo Color ei varsinaisesti ollut mikään Ferrari ja kiintolevy raksutteli ikuisuuden konetta käynnistäessä. Verrataan toiseen saman kokoluokan laitteeseen, eli SGI Indyyn, niin kyllä se IRIX paremmin pyörii siinä Indyssä. Molempia yhdistää takapuoli oleva kotelon kiinnitysmekanismi, eli siinä suhteessa ovat kyllä samanlaisia.


Voisin omakohtaisesta kokemuksesta sanoa, että Atari Falcon on hauskempi laite ja tarjoaa mukavamman käyttökokemuksen kuin NeXT-härvelit.

Re: NeXT-Apple yhdistymisestä 20 vuotta tänään

Lähetetty: 21.12.2016 klo 2.41
Kirjoittaja jpsuominen
theinonen kirjoitti:Liikaa rahaa saa pistää semmoiseen tänä päivänä.

Itse hardware on kuitenkin melko vaatimatonta ja lähinnä saman aikakauden Amigoista ja Atareista tuttua tavaraa. Motorolan 68000 sarjan prossu + DSP, eli lähestulkoon Atari Falcon eri kuorissa.
Ai hitsinpitsi, Falcon olisi ollut kova. Itse tuli jo nuorena poikana oltua "vaihtoehto nuori", ja kun muut parveilivat Amigan ympärillä tuli itse mentyä ylpeästi Atari 520ST:llä.

Re: NeXT-Apple yhdistymisestä 20 vuotta tänään

Lähetetty: 21.12.2016 klo 3.22
Kirjoittaja homenamsi
theinonen kirjoitti:Tuskin on mitään kokemusta mistään... Olettamus on kaikkien mokausten äiti ja tuollaisen Power Macintosh 9600:sen muistan hämärästi joskus nähneeni pöydällä, mutta kai se sitten oli vain pelkkää pahaa unta sekin.

Ei taida kovin moni ns. Apple-fanaatikoista tällä foorumilla edes olla asentanut koskaan AIX:ia Apple Network Serverille, tai nähnyt kyseistä kapistusta livenä ja silti yritetään kovasti päteä.
Ei tosiaan ole noista serverir-Unixeista kokemusta mutta A/UX:ää joskus kesyttelin ja ihan C-ohjelmointia sillä sai aikaan NFS-clienttina. Olikohan SE/30 vai IIsi, en muista.

Taisi kuitenkin Copland olla pikku juttu siihen verrattuna, että ennen sitä AIM/Taligent/Pink/CHRP/Kaleida... epäonnistuivat . Ehkä se Pink olisi ollut kovin juttu - ja olisi vielä tänäkin päivänä. Näistä kuitenkin syntyi se BeOS, joka olisi ollut vaihtoehtoinen polku - miksi Apple ei sitä valinnut, en muista. Sitten myös pienempimuotoinen Bedrock kaatui.

Kovia juttuja oli kehitteillä mutta muskelit eivät olleet riittäviä. Apple pani kaikkensa peliin mutta ilmeisesti IBM tai Symantec eivät riittävästi. Ja sitten Apple joutui tyytymään omaan pikkukehitelmäänsä Coplandiin, joka ei sitten ollut enää kilpailukykyinen. BeOS ehkä olisi ollut.

Kun aikaa ja resursseja oli mennyt näihin hienoihin projekteihin, NeXTin NeXTStep tuli tunnetuin seurauksin pelastamaan Applen tietokonebisneksen - ja tietenkin koko firman - Jobsin henkilö tietenkin kokosi tätä kaikkea yhteen.

Re: NeXT-Apple yhdistymisestä 20 vuotta tänään

Lähetetty: 21.12.2016 klo 8.16
Kirjoittaja Machist

Re: NeXT-Apple yhdistymisestä 20 vuotta tänään

Lähetetty: 21.12.2016 klo 9.29
Kirjoittaja Kukkols
jpsuominen kirjoitti:
theinonen kirjoitti:Liikaa rahaa saa pistää semmoiseen tänä päivänä.

Itse hardware on kuitenkin melko vaatimatonta ja lähinnä saman aikakauden Amigoista ja Atareista tuttua tavaraa. Motorolan 68000 sarjan prossu + DSP, eli lähestulkoon Atari Falcon eri kuorissa.
Ai hitsinpitsi, Falcon olisi ollut kova. Itse tuli jo nuorena poikana oltua "vaihtoehto nuori", ja kun muut parveilivat Amigan ympärillä tuli itse mentyä ylpeästi Atari 520ST:llä.
Sama täällä [:P] Atari 520 STfm ja päivitin muistit yhteen megaan myöhemmin. Inttiaikana 1993 tuli lehdistä kuolailtua tuon Atari Falcon 030 perään, mutta jäi hommaamatta kun Atari meni konkkaan :/