Firenze kirjoitti:Elisalta ei taida saada huollon ajaksi toista iPhonea?
No kun nyt saisi edes 10 euron räpiskän! Eli heh, ei todellakaan saa mitään ilmaiseksi. Rahalla kyllä.
korsbe kirjoitti:Julkaisussa ostettu luuri, kadotteli heti n. kerran päivässä verkot, palautui kyllä itsestään. Marraskuussa alkoi ilmoittelemaan sim-kortin virheestä useita kertoja päivässä. Sitkuttelin tammikuun puoleen väliin ennen ku vein huoltoon. 27.1 Saapui tehdashuollettu kapula. Vknlopun aikana samoja ongelmia, useita kertoja päivässä sim-kortin virhe ja kentät katoaa. Tän viikon maanantaina vein taas huoltoon, saas nähdä kauan nyt kestää. Suoraan myyntiin / kaupanpurkua kehiin kun saapuu huollosta.. Liittymänä saunalahti.
Mites aattelit kaupanpurun onnistuvan jo kahden huollon jälkeen? Ainakin kuluttajaviraston mukaan kolmas huolto on se, jonka tulee olla viimeinen. Tiedä sitten, onko Elisalla (?) omaa hyväntahtoisuutta asiassa. Itse en Elisalta vaan odota ikinä minkäänlaista vastaantulemista, koska kokemus on osoittanut, että turhaa useimmiten...
Itselläni kävi iphone kaks kertaa huollossa sim-ongelman takia. Toisen huollon jälkeen kävelin liikkeeseen ja sanoin että haluan kaupan purun. Sanoivat tosiaan tuon että yleensä vasta kolmannen huollon jälkeen. Sanoin takaisin että tän hintasen puhelimen olettaisi toimivan, nyt se on vaan juossu huollossa + en voi luottaa tuohon, joten se makaa kotona ja soitonsiirto työluuriin. Tekivät kaupanpurun, julkaisussa ostettu luuri, vähensivät siitä kolmen kuukauden käytöstä pienen summan. Samana päivänä oli 669e tilillä. Nyt käytössä Lumia 800, hianosti pelittää
Itselläni on iPhone4S toiminut ensimmäisen DOA-laitteen takuuvaihdon jälkeen, kunhan muistan pitää Sim-pin- kyselyn poiskytkettynä. Ensimmäisellä oli ongelmia sekä Soneran että Elisan /SL:n 3G-verkossa. Kyseessä on UK:n APplestoresta ostettu lukitsematon 4S.
Voihan tuollaiset itsestään häviävät /palautuvat verkko/sim-korttivirheet olla jotain muuta kuin laitteen viallisuudesta johtuvia? Joka tapauksessa turhauttavaa jos puhelimeen ei voi luottaa ja tuossa tapauksessa jopa Lumia saattaa olla parempi ratkaisu. Toimivaan iPhone4S:ään verrattuna pidän Lumia 800 -kännykkää kuitenkin vielä hieman keskeneräisenä tuotteena. Eihän se taida olla edes kovin Mac-yhteensopivakaan?
Voisiko nuo kaikki ongelmat olla jotenkin operaattorista kiinni? Kun tätä ketjua on lukenut niin tuntuu että ongelmat löytyvät Sauniksen ja DNAn puhelimista?
Bass is Like Duct Tape: it Fixes Everything
Elmarit, Summarit ja pipo
MC-raato - FC-pilviWeikot
hatey kirjoitti:Voisiko nuo kaikki ongelmat olla jotenkin operaattorista kiinni? Kun tätä ketjua on lukenut niin tuntuu että ongelmat löytyvät Sauniksen ja DNAn puhelimista?
Näillä kahdella on varsin pitkä historia SIM-ongelmien kanssa (siis muillakin luureilla kuin 4S:llä), joten ehkä osasyy löytyy operaattorista. Oma julkaisupäivänä hankittu 4S on toiminut varsin kiltisti Soneran mukana tulleella kortilla, joten en valita (sen sijaan valitan soneran 3G-yhteyksistä, mutta se taas on eri tarina).
iPad Pro 10.5"/256GB
6xiPod +iPhone 15 Pro
AppleTV
Apple Watch S10
hatey kirjoitti:Voisiko nuo kaikki ongelmat olla jotenkin operaattorista kiinni? Kun tätä ketjua on lukenut niin tuntuu että ongelmat löytyvät Sauniksen ja DNAn puhelimista?
Ei todellakaan ainakaan minun iPhone4S:ssa , sillä käytin lukitsematonta iPhone4S-puhelinta sekä Elisan että Soneran verkoissa. Viallinen laitehan tuossa oli tullut hankittua (DOA).
hatey kirjoitti:Voisiko nuo kaikki ongelmat olla jotenkin operaattorista kiinni? Kun tätä ketjua on lukenut niin tuntuu että ongelmat löytyvät Sauniksen ja DNAn puhelimista?
Näillä kahdella on varsin pitkä historia SIM-ongelmien kanssa (siis muillakin luureilla kuin 4S:llä), joten ehkä osasyy löytyy operaattorista. Oma julkaisupäivänä hankittu 4S on toiminut varsin kiltisti Soneran mukana tulleella kortilla, joten en valita (sen sijaan valitan soneran 3G-yhteyksistä, mutta se taas on eri tarina).
Saunalahden /Elisan verkko on huomompi kuin Soneran ainakin niillä alueilla joilla olen käyttänyt Saunalahden 3G-liittymää. DNA:n 3G-verkkoa ei löydy edes kotiosoitteestani Helsingin pohjoisosasta. Kyllä kehnot verkot voivat selittää verkosta tippumisia, varsinkin jos ne ovat itsestään ohimeneviä.
Nyt on kuitenkin mahdollista ladata 5 minuutissa iPhoneen 5.1. päivitys. Jospa siitä olisi jotain apua ongelmapuhelimen omistajille?
Ainakin lataus onnistui hyvin wlan-verkon kautta.
Itsellä ennen päivittäin tullu SIM-kortin virhettä, operaattorina Saunalahti. Nyt ollut 5.1 puhelimessa about 4 päivää ja ei kertaakaan SIM-kortin virhettä tullut, sekä akku kestää lepotilassa päivityksen jälkeen n. 3-4 kertaa kauemmin lepotilassa.. Taisi siis päivitys auttaa täällä niin akkuongelmaan kuin SIM-kortin virheisiin.
oxyd kirjoitti:Itsellä ennen päivittäin tullu SIM-kortin virhettä, operaattorina Saunalahti. Nyt ollut 5.1 puhelimessa about 4 päivää ja ei kertaakaan SIM-kortin virhettä tullut, sekä akku kestää lepotilassa päivityksen jälkeen n. 3-4 kertaa kauemmin lepotilassa.. Taisi siis päivitys auttaa täällä niin akkuongelmaan kuin SIM-kortin virheisiin.
Sama homma täällä, sim-kortin virhettä pukkas todella usein, mutta nyt 5.1 -päivityksen jälkeen ei kertaakaan ole tullut. Ja useampi viikko nyt on ollut tuo 5.1.
Onko kellään sim-kortin vaihtaminen vaikuttanut akunkestoon? Jotenkin rupeaa epäilyttää surkean akunkeston kanssa tuskaillessani että voiko akun kuluminen johtua jotenkin viallisesta tai yhteysasetuksiltaan tietynlaisesta sim-kortista yhdessä iOS 5.1:n kanssa.
Joka toinen puhelu katkeaa mulla kotona jos on 3G-päällä. Myös edgellä on katkaissut. Aina ei toinen kuule mitä sanon. Pari kertaa on pitäny puhelin pistää kiinni ennenku löytää verkon. Puhelin on kerran mennyt kiinni ihan yllättäen ja pari kertaa "yrittänyt", eli on ruvennut hyrrä jo pyörimään, mutta jostain syystä sitten palautunut taas. Häviääkö tämmöset ongelmat jos vien tämän puhelimen takuuseen vai onko muillakin tämmöstä? Saunalahden liittymä.
Viimeksi muokannut HeavyJazzer, 11.4.2012 klo 19.27. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Jos laite ei toimi kunnolla, se pitää viedä huoltoon. Miksi kärsiä ongelmista ja odotella ihmettä. Minullakin oli näitä täällä lueteltuja sim-kortti ym. ongelmia. Ei kortin vaihto eikä ohjelman päivitys auttanut.
Ongelmat poistuivat kun sain huollosta toisen laitteen. On pelannut jo pari-kolme kuukautta moitteetta.
Kokemusta: iMac. MacBook Pro. Mac mini. Mac Pro. Time Capsule. Airport Extreme/Express. iPhone. iPad. AppleTV. Apple Watch.