Puhuimme joskus kaveriporukassa autoista ja mukana oli yksi minulle tuntematon henkilö. Päädyimme moittimaan vieressä olevalla parkkipaikalla näkynyttä autoa X. Kukaan meistä ei arvannut, että minulle tuntematon henkilö omisti kyseisen auton. Olisi se pitänyt jo nähdä kasvojen sävystä ja ilmeestä. Täytyy myöntää, että nolotti auton omistajan paljastuminen.vinda kirjoitti: Mulle kerrottiin tämmöinen tositarina:
Aasi ja Opel tapasivat kadulla. Aasi sanoi:
- terve auto!
Opel vastasi:
- terve aasi!
Aasi purskahti itkuun ja sanoi:
- olisit voinut kutsua minua hevoseksi, sanoinhan minäkin sinua autoksi
Jälkeenpäin tuli mieleen, että auto on suomalaiselle miehelle tärkeä esine. Sen haukkuminen on kuin työntäisi neuloja kynsien alle. Mistä tämä tärkeys sitten johtuu ei ole tiedossani. Joka tapauksessa opin tuossa tilanteessa hieman sordinoimaan ääntäni ellen tiedä millainen status kullakin on verrattaessa puhuttavaan asiaan.
Parhaimmillaan autovitsit ja muut, kuten aasivitsi, ovat paljastaessaan turhan tärkeilyn ja itsensä jalustalle hilaamisen. Ne tekevät sen lempeällä tavalla jättäen kunniallisen pakotien, niin että kenenkään ei tarvitse poistua paikalta nolostuneena. Nauru on tässäkin suhteessa tervehdyttävä elementti, kun se paljastaa kaikenlaisen pönötyksen ja snobbailun.