Mitäpä tuohon voi sanoa, arkipäivää kuin verkkolevyn roskikseen "vahingossa" tallennettujen tiedostojen perään kysely. Riippuu vähän paikasta silti ja millä statuksella asiasta uhotaan. Itse olen onnellisessa asemassa nyt, varmasti muistavat logata ulos. Yhden käyttäjän isompi katastrofi auttaa kummasti asian tärkeyden ymmärtämisessä.tkt kirjoitti:Kannettavissa logoutHook ei oikein toimi turvakopioinnissa, koska käyttäjät tuntuvat nykäisevän konen irti verkosta ilman uloskirjautumista. Monet vain paiskaavat (hrrr!) kannen kiinni ja kiskovat (hrrrrr!) verkkojohdon irti. Sama ongelma koskee tietenkin näissä tapauksissa myös loginHook:ia, kun koneet tuodaan nukkuvana verkkoon.
Tutustu Tiikerin launcd:hen ellet jo ole. Ei ole aivan yhtä joustava kuin cron, mutta toisaalta hallitsee kaiken ajastamiseen ja ylläpitoon liittyvän watchdogia myöten. Apple on on invalidisoimassa dokumenteistä päättellen monia vanhoja työkaluja, rc jopa kokonaan. Man launchd kertoo paljon. Kokeiluluontoisesti pyörii omassa koneessa launchd:lla ajastetut backupit ja ohjelmien käynnistys loginin yhteydessä ja Safari käynnistyy automaattisesti uudelleen jos se kaatuu tai sammutetaan (kioskitestaus).Automaattisena toimintona olen ajatellut cron-työtä, joka käynnistetään esimerkiksi tunnin välein ja katsoo onko kone oikeassa verkossa, sekä tekee tarvittavat kopiointiajot. Joku flagi vielä osoittamaan onko ajo ko. päivänä tehty eli kannattaako uutta kopiointiajoa tehdä.
Oletko Raid Adminin kanssa törmännyt siihen että XServer RAID tiputtaa verkkonsa (kiinteä IP) alas aina silloin tällöin? Pakko mennä toisen portin (DHCP / Bonjour) kautta sisään tai resetoida takaa. Vika voi olla verkossakin, en ole vielä ehtinyt tutkia.käytetään pääasiassa seuraavia ohjelmia: Safari, Terminal, TextEdit, Mail, Server Admin, Raid Admin, Workgroup Manager, AppleWorks ja Xcode.