jake69 kirjoitti:Ei enää toista Aceria meidän perheeseen. Se yksi kokeilu riitti, jonka se kosketuslevy/'hierontalevy' oli rikki heti uutena eikä tunnettu myyjäliike halunnut siihen edes koskea, mutt palautti rahat ja sanoi ett pidä roska. Eli kovin epäuskottava valmistaja, jonka tuotteiden laatu vaihtelee kaiketi laidasta laitaan. Mulle kelvoton, jollekin toiselle toimiva - juu ei enää meille, vaikka halvalla saiskin
Ei tarvitse kuin lukea tätä foorumia niin voi huomata aivan saman ilmiön myös Applen tuotteiden kohdalla. Laatu vaihtelee kuin sinikäyrä konsanaan ja joillain on mennyt useammankin kerran laitteet vaihtoon ennen kuin ovat tyytyväisiä siihen saatuun tuotteeseen.
Acer on myös jo vanha firma joka on aiemmin tunnettu myös nimellä Multitech, joten siinä suhteessa aivan yhtä uskottava valmistaja kuin Apple.
applerules! kirjoitti:Uudet iMacit on liimalla kasassa. Siinä on iso ero. Myöskin vanhempien iMacien sisälle voi lisätä SSD'n optisen aseman viereen. Ja näytönohjain on vaihdettavissa. Ja jäähdytys on tehokkaampi.
Ymmärrän tämän, mutta epäilin vain pieneksi sitä päivittäjien joukkoa joka hankki imukupit + muut tarvittavat välineet tuota päivittelyä varten. No toki nyt se päivittäjäjoukko on vielä pienempi.
Viimeksi muokannut mikaw_, 1.5.2013 klo 9.42. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Ero onkin oikeasti siinä syntyvässä jätteen määrässä kun koneiden korjauksesta on tehty liian vaikeaa. Materiaalivalintojen kannalta kuoret on ehkä helposti kierrätettävissä, mutta sisällä on samaa ongelmajätettä kuin ennenkin. PC:n ostaminen on ekoteko.
Lainauksen arvoinen, vähälle huomiolle jäänyt linkki:
Kalle
Apple Mac Mini 2018 / 3,6 GHz Quad-Core i3 / 8 GB RAM / 128 GB SSD / MacOS Monterey 11.2 / ASUS VP228 Display 21,5"
Talart JT Ready pyörätuoli vm 2021
Elämä ei ole pelkkää jaloilla tanssimista - https://www.facebook.com/kallehannadance/
Se ei varmaan olisi kovin hedelmällinen ketju, toisin kuin tämä. Ihan asiallista argumentointia puolesta jos toisestakin on nähty. Mutta, kuten vihjattu, enimmäkseen raudasta on puhe ollut.
Enhän minäkään tarkoita sitä että geneerisellä PC-raudalla pakko olisi Windowsia pyörittää. Kysymys olikin "miksi PC eikä Mäkki?", ja itse näen tämän kysymyksen asettelultaan enemmän juuri rautaan viittaavaksi, vaikka argumentoin osin myös softapohjalta.
Viimeksi muokannut mercury, 16.2.2014 klo 20.39. Yhteensä muokattu 4 kertaa.
Päällimmäiseksi tuntuu siltä, että te harrastatte computointia. Tätä keskustelua on nyt 14 sivua, enkä ole lukenut kuin tämän päällimmäisen.
Minä olen täällä iMacilla early 2008 (ML), jota on tarkoitus käyttää loppuun saakka, ja sitten jatkaa jollain saman perheen tuotteella. Tuossa don´t recycle -linkissä viitattiin koneen päivittämiseen ja jopa neljänteen saman rungon käyttäjään. Minä en ole kertaakaan avannut tätä konetta, enkä usko tekeväni sitä vastakaan. Huollossakaan tämä ei ole ollut. Käytettynä olen tämän ostanut nelisen vuotta sitten.
Teen päivityksen vaihtamalla koko laitteiston. Näin varmistun siitä että kaikki komponentit ovat nykyaikaisia ja vanhat osat eivät muodostu pullonkauloiksi. Viimeisin muutos oli iMac 2008:n vaihto 2012-malliin. Vaihto tapahtui hyvin näppärästi ja nopeasti. Päälimmäisenä syynä oli vanhan laitteiston tehottomuus virtuaalikonekäytössä. Nyt 24 Gt:n muisti ja ulkoiset USB3-levyt takaavat että Linux, Windows ja OS X pyörivät iloisesti rinnakkain. Laitteiston tärkeimmiksi ominaisuuksiksi ovat muodostuneet erinomainen käyttökokemus, huolettomuus ja tyylikkyys.
kamina kirjoitti:Musta on kivaa että kone näyttää hyvältä, mutta ei se nyt oikeasti tarkoita imäkissä että sen pitää olla parin millin paksuinen ja samalla lyhennetään sen oletettu elinikä puoleen. Tätä rataa Applella ei kohta ole kovinkaan montaa konetta jotka toimisivat omassa käytössä.
Kuinka moni niitä iMacceja sitten aikaisemmin päivitteli iFixitin ohjeiden avulla? Imukuppeineen kaikkineen... Luulen että aika harva, joten tuo nyt tuskin myyntiin paljon kokonaisuutena vaikuttaa. Konemyynti on Applen liikevaihdosta 10%, joten ei sillä niin suurta merkitystä heille liene.
Airissa on IMO ihan hyvin vastinetta rahalle ja ehkä Mac Minissä.
Enhän mä voi puhua kuin omasta puolestani.
Muiden osalta taas näkee, että liian harva päivittää. Lähes aina kun jollain tutulla on mäkki joka on yli pari vuotta vanha he valittavat sen hitautta. Kun katotaan tarkemmin on koneessa liian vähän muista... Sinänsä mukava ongelma, että uuden koneen hankinta muuttuu 50 € muistinpäivitykseksi. Tulevaisuuden pienemmillä imäkeillä ongelmaa ei noin vain ratkaista.
kamina kirjoitti:
Enhän mä voi puhua kuin omasta puolestani...
Liian pieni muistimäärä ja hidas levy tappavat suorituskyvyn. Muistia on syytä ottaa reippaasti heti tai myöhemmin, oli laite mikä tahansa. Pienemmässä imäkissä on 8 Gt, joka riittää peruskäytössä pitkään.
Viimeksi muokannut amanita, 1.5.2013 klo 18.54. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Syy:Edeltävän viestin lainausta lyhennetty
Hitaus - se on suhteellista, kaikkeen tottuu, myös edellisen asukkaan tapetteihin. Eikä kyse ole rahasta.
iMacissani on tiettävästi virallisten speksien mukainen maksimi 4 yksikköä muistia, runsas viikko sitten ostin Bundlessa CleanMyMac2, jonka käyttö on vähentänyt rantapalloilua. 2 yksikköä voisin saada asennettua lisää, mutta rantapallo ei häiritse niin paljoa. Pidän sitä ominaisuutena.
Nuorempana (ajoin kortin 30v) - vieläkin - ohittelin melko paljon. Aina kuitenkin on joku joka haluaa ajaa vielä kovempaa. Annan tilaa mielelläni.
iMac vähän parani, nyt vaihtoehtona karvalakista alkaen 256GB SSD (+300,-) ja 512GB SSD (+600,-). Tosin varsinkin tuo isompi SSD on huomattavan ylihinnoiteltu. Noin 100% Apple-lisä.
Karvalakki 27" 256 SSD:llä 2265,- , edelleen älyttömän hintainen. Pudottaisivat 700 euroa hintaa, niin alkaisi hinta olla kohdallaan. USA:ssa tuon saakin jo alle 1600 eurolla ennen veroja (n. +10%).
Ai 512GB ssd levyjä saa jo 300 € hintaan? Ennemmin tuo pienempi kuullostaa pahasti ylihinnoitellulta, mutta näinhän Applen päivitykset yleensä tuuppaavat olemaan.
kamina kirjoitti:Ai 512GB ssd levyjä saa jo 300 € hintaan? Ennemmin tuo pienempi kuullostaa pahasti ylihinnoitellulta, mutta näinhän Applen päivitykset yleensä tuuppaavat olemaan.
Saa 300€ hintaan. Pienemmässä ei ole kuin 50% lisä... Näidenkin päivitysten kanssa tuote on kuitenkin parempi kuin niitä ennen.
tómppu kirjoitti:Ero onkin oikeasti siinä syntyvässä jätteen määrässä kun koneiden korjauksesta on tehty liian vaikeaa. Materiaalivalintojen kannalta kuoret on ehkä helposti kierrätettävissä, mutta sisällä on samaa ongelmajätettä kuin ennenkin. PC:n ostaminen on ekoteko.
Lainauksen arvoinen, vähälle huomiolle jäänyt linkki:
Tosiaan. Suurin ongelmahan syntyy siitä jos edes laitteen valmistaja ei pysty huoltamaan laitetta. Vanhemmat koneet ovat huollettavempia myös takuuhuollon kannalta vaikka käyttäjä ei itse osaisikaan itse huoltaa. Nykylaitteet todennäköisemmin vaidetaan kokonaan huollossa uuteen --> Jätettä.
tómppu kirjoitti:Ero onkin oikeasti siinä syntyvässä jätteen määrässä kun koneiden korjauksesta on tehty liian vaikeaa. Materiaalivalintojen kannalta kuoret on ehkä helposti kierrätettävissä, mutta sisällä on samaa ongelmajätettä kuin ennenkin. PC:n ostaminen on ekoteko.
Lainauksen arvoinen, vähälle huomiolle jäänyt linkki:
Tosiaan. Suurin ongelmahan syntyy siitä jos edes laitteen valmistaja ei pysty huoltamaan laitetta. Vanhemmat koneet ovat huollettavempia myös takuuhuollon kannalta vaikka käyttäjä ei itse osaisikaan itse huoltaa. Nykylaitteet todennäköisemmin vaidetaan kokonaan huollossa uuteen --> Jätettä.
Ihan normi käytäntö että asiakkaalle annetaan uusi tai korjattu toinen tuote tilalle, ja asiakkaan laite menee nyrkkipajalle korjattavaksi ja uuteen kiertoon tai sitten kierrätettäväksi.
[quote="Diaz\"]
Ihan normi käytäntö että asiakkaalle annetaan uusi tai korjattu toinen tuote tilalle, ja asiakkaan laite menee nyrkkipajalle korjattavaksi ja uuteen kiertoon tai sitten kierrätettäväksi.[/quote]
Uusia iMaceja on hankala huoltaa koska ne on liimalla kasassa. Vanhemmat on huomattavasti helpommin avattavissa.
Viimeksi muokannut mikastus, 6.5.2013 klo 16.13. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Syy:Edeltävän viestin lainausta lyhennetty. Lainaus korjattu, t. mikastus
Ihan normi käytäntö että asiakkaalle annetaan uusi tai korjattu toinen tuote tilalle, ja asiakkaan laite menee nyrkkipajalle korjattavaksi ja uuteen kiertoon tai sitten kierrätettäväksi.
Uusia iMaceja on hankala huoltaa koska ne on liimalla kasassa. Vanhemmat on huomattavasti helpommin avattavissa.[/quote]
Niiiiin? Mitä yrität sanoa? Että Appleko heittää ne sitten huollossa roskiin? Ei. Asiakkaalle annetaan jonkun muun asiakkaan huoltoon tuoma laite, jos huolto on kovinkin haastavaa tehdä lyhyessä ajassa. Vai mitä kohtaa nyt et ymmärtänyt?
Viimeksi muokannut dsg4567uhgd, 5.5.2013 klo 19.02. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Missä ihmeen tapauksissa saat huollosta jonkun toisen henkilön tietokoneen? Tehdaskorjattu ei ole yhtä kuin toisen käyttämä laite, tehdaskorjattu tuote on tehtaalla purettu, testattu ja kasattu + siinä on uudet kuoret.
On yhteensä huoltoasioiden osalta kokemusta työn puolesta hankintojen yms. ohella varmaan lähemmäksi 100t masinan osalta ja kertaakaan en ole kuullut, että yhdessäkään omassa tai asiakasympäristössä olisi käynyt niin, että kone mikä tullaan huoltamaan, vaihtuisi johonkin toiseen laitteeseen. Jos se on korjauskelvoton, se vaihdetaan uuteen/tehdaskorjattuun.
Sen ainoan kerran on itselle tarjottu jonkun toisen laitetta kun joku Lidlistä ostettu halpisdvd joskus otti ja simahti, joku raumalainen pikkuputka lähetti tilalle jonkun rasvanäppisen kolhitun ja naarmuisen kamppeen, ymmärrettävästi palautin sen pois.
Voi herranen aika. On se vaan vaikeaa lukea. Mahtaisikohan olla niin, että tarkoitin juurikin tehdaskorjattuja laitteita? Samapa se kai on missä se korjataan -- ei se silti sen asiakkaan alkuperäinen kone ole jos hän saa jonkun muun asiakkaan risan tehdaskorjatun koneen mukaan.
paholainen kun pitää ilmiselviä asioita taas väännellä ja käännellä. Pointti oli lähinnä siinä että ihan yksi ja sama miten vaikea niitä kuoria on aukoa ja paukutella siellä korjaamolla, kun siellä on aikaa tehdä sitä. Valmistajan oma vika jos tekee sitten niin paskoja tuotteita että niitä täytyy takuun aikana huoltaa.
Viimeksi muokannut dsg4567uhgd, 6.5.2013 klo 4.01. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
No voi herranen aika kun se on nyt niin vaikeaa kirjoittaa oikein ne haluamansa asiat, joku kirjoitti tuossa vähän ylempänä jotain tämän suuntaista huuhaata:
"Asiakkaalle annetaan jonkun muun asiakkaan huoltoon tuoma laite, jos huolto on kovinkin haastavaa tehdä lyhyessä ajassa".
Vähän haussa myös termit korjaamo/huolto sekä tehdas/tuotantolaitos. Samoin tuo tehdaskorjattu on ilmeisesti hakusessa, se ei ole yhdenkään vanhan asiakkaan rikkinäinen kone, siinä voi olla esim. emolevy jostain vanhasta laitteesta, mutta sillä laitekokonaisuudella on täysin uusi sarjanumero -> se on uusi laite ja testattu vähintään yhtä hyvin mitä ns. uusi kone tuotantolinjalla.
[quote="Diaz\"]Voi herranen aika. On se vaan vaikeaa lukea. Mahtaisikohan olla niin, että tarkoitin juurikin tehdaskorjattuja laitteita? Samapa se kai on missä se korjataan -- ei se silti sen asiakkaan alkuperäinen kone ole jos hän saa jonkun muun asiakkaan risan tehdaskorjatun koneen mukaan.
paholainen kun pitää ilmiselviä asioita taas väännellä ja käännellä. Pointti oli lähinnä siinä että ihan yksi ja sama miten vaikea niitä kuoria on aukoa ja paukutella siellä korjaamolla, kun siellä on aikaa tehdä sitä. Valmistajan oma vika jos tekee sitten niin paskoja tuotteita että niitä täytyy takuun aikana huoltaa.[/quote]
Kysymys kuuluu: Huolletaanko rikkinäisiä laitteita huollossa laisinkaan vai heitetäänkö kierrätykseen rikkinäinen laite ja asiakkaalle uusi käyttämätön laite tilalle. Jotenkin hankala uskoa että Applen valtuutetussa huollossa alkaisivat käyttämään kuumailmapuhallin+kitaraplektra-metodia uusien iPadien liimausten kanssa, myös toki uusien iMacienkin.