1.
Hiiren klikkaus ei välillä toimi. Kursori liikkuu näytöllä, mutta mitään ei pysty klikkaamaan. Hiiren vaihtaminen ei vaikuta asiaan. Sama vika ilmaantuu hiirellä sekä piirtopöydällä (ovat samaan aikaan kiinni koneessa, mutta välillä myös erikseen ja vika ilmenee silti) Koneen uudelleen käynnistäminen korjaa asian. Näppäimistö toimii normaalisti.
Viimeisen parin päivän aikana vika on tullut 7 kertaa. Kaikilla kerroilla iPhoton yhteydessä, mutta aikaisemmin en ole huomannut yhteyttä mihinkään tiettyyn ohjelmaan. Olen saattanut käyttää Safaria tai Adiumia.
Katsoin, että lähes samanlainen ongelma löytyi aikaisemmin, mutta itsellä kursori ei muutu kysymysmerkiksi vaan on täysin normaali.
2.
Hiiri toimii muuten, mutta kursorin ollessa kohdassa mm. nettisivulla rullaa se automaattisesti sivua alaspäin. Sama tapahtuu myös Finderissä, iTunesissa jne. Kursorin tarvitsee olla vain ohjelman päällä niin näin tapahtuu. Tätä ei ole tapahtunut yhtä usein kuin ylempää, mutta muutaman kerran. Koneen uudelleen käynnistäminen korjaa asian. Näppäimistö toimii normaalisti.
Koneena iMac intel core 2 duo Leopardilla, mutta ensimmäinen vika ilmestyi jo vanhemmalla käyttiksellä. Vika on siis ollut lähes alusta asti. Ikää koneella on pari vuotta ja kovalevy on täysin huollettu noin vuosi sitten.
Asensin Leopardin uudestaan tuossa eilen. Vielä vikaa ei ole ilmestynyt, mutta ei ole varmaa onko se poistunut.
Hiiren käyttäytymisen kanssa ongelmia
Täällä voit kysyä mistä tahansa Mac-ongelmasta, jos et löydä vastausta muualta.
7 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 47
- Liittynyt: 14.2.2009 klo 11.29
- Paikkakunta: Vaasa
Hiiren käyttäytymisen kanssa ongelmia
Viesti Kirjoittaja Layil »
Macbook Pro Retina 13" / 8 Gt / 1Tb / MacOS High Sierra 10.13.1
iPhone 6 / 64Gb
iPod nano / 16Gb
iPhone 6 / 64Gb
iPod nano / 16Gb
-
- Viestit: 239
- Liittynyt: 18.6.2008 klo 16.39
Re: Hiiren käyttäytymisen kanssa ongelmia
Viesti Kirjoittaja kileer »
Mulla oli vähän samanlaista vikaa. Näppäimistön vaihtaminen auttoi ainakin itsellä hiiriongelmiin. Mullakin näppäimistö toimi ihan niin kuin pitääkin, mutta se aiheutti jonkun herjan hiireen.
Tässä muuten just jonottelen applen puhelinpalveluun, jos sieltä nyt joku vastaisi niin kuulisi miten toimitaan tuon toimimattoman näppäimistön kanssa.
Tässä muuten just jonottelen applen puhelinpalveluun, jos sieltä nyt joku vastaisi niin kuulisi miten toimitaan tuon toimimattoman näppäimistön kanssa.
-
- Viestit: 47
- Liittynyt: 14.2.2009 klo 11.29
- Paikkakunta: Vaasa
Re: Hiiren käyttäytymisen kanssa ongelmia
Viesti Kirjoittaja Layil »
Pitääpä kokeilla vaihtaa sitten näppäimistö.kileer kirjoitti:Näppäimistön vaihtaminen auttoi ainakin itsellä hiiriongelmiin.
Macbook Pro Retina 13" / 8 Gt / 1Tb / MacOS High Sierra 10.13.1
iPhone 6 / 64Gb
iPod nano / 16Gb
iPhone 6 / 64Gb
iPod nano / 16Gb
-
- Viestit: 239
- Liittynyt: 18.6.2008 klo 16.39
Re: Hiiren käyttäytymisen kanssa ongelmia
Viesti Kirjoittaja kileer »
Applen puhelinavustaja käski vielä kokeilla tälläisiä kikkoja näppäimistön kanssa ennen kuin alkavat vaihtamaan näppistä uuteen.
1. Käynnistä kone painaen alt+cmd+r+p . Pidä pohjassa sen aikaa että koneen käynnistysääni kuuluu kahdesti.
2. Koneesta kaikki usb-laitteet irti, sitten virtapiuha irti 20:ksi sekunniksi jonka jälkeen virtapiuha ensin kiinni ja sen jälkeen vasta muut usb-laitteet. Järjestys kuulemma tärkeä.
3. Pitäisi luoda uusi käyttäjä koneelle ja kokeilla tuleeko herja uudella käyttäjälläkin.
1. Käynnistä kone painaen alt+cmd+r+p . Pidä pohjassa sen aikaa että koneen käynnistysääni kuuluu kahdesti.
2. Koneesta kaikki usb-laitteet irti, sitten virtapiuha irti 20:ksi sekunniksi jonka jälkeen virtapiuha ensin kiinni ja sen jälkeen vasta muut usb-laitteet. Järjestys kuulemma tärkeä.
3. Pitäisi luoda uusi käyttäjä koneelle ja kokeilla tuleeko herja uudella käyttäjälläkin.
-
- Viestit: 47
- Liittynyt: 14.2.2009 klo 11.29
- Paikkakunta: Vaasa
Re: Hiiren käyttäytymisen kanssa ongelmia
Viesti Kirjoittaja Layil »
Kokeilin tuota näppäimistön vaihtamista, mut se ei ainakaan auttanut. Noista kolmesta oon ensimmäistä tainnut kokeilla, mutta ei ollut vaikutusta.
Macbook Pro Retina 13" / 8 Gt / 1Tb / MacOS High Sierra 10.13.1
iPhone 6 / 64Gb
iPod nano / 16Gb
iPhone 6 / 64Gb
iPod nano / 16Gb
-
- Viestit: 47
- Liittynyt: 14.2.2009 klo 11.29
- Paikkakunta: Vaasa
Re: Hiiren käyttäytymisen kanssa ongelmia
Viesti Kirjoittaja Layil »
Vieläkin jatkuu tuo ongelma, että hiiri lakkaa toimimasta tai siis klikkaus ei toimi. Yhteyttä oon huomannut olevan ainakin siihen, että näppäimistöstä vahingossa painaa jotain nappeja niin hiiri lakkaa toimimasta mm. näin tapahtuu yleensä aina, kun kissa kävelee näppäimistöllä nuolinäppäinten läheisyydessä. Olisi mukava saada jotain neuvoja tähän ongelmaan, mitä on jatkunut ihan tarpeeksi kauan :/
Macbook Pro Retina 13" / 8 Gt / 1Tb / MacOS High Sierra 10.13.1
iPhone 6 / 64Gb
iPod nano / 16Gb
iPhone 6 / 64Gb
iPod nano / 16Gb
-
- Viestit: 47
- Liittynyt: 14.2.2009 klo 11.29
- Paikkakunta: Vaasa
Re: Hiiren käyttäytymisen kanssa ongelmia
Viesti Kirjoittaja Layil »
Ongelma on selvinnyt eli koneen hiiri tilttaa nuolinäppäinten vieressä olevasta 0 -näppäimestä. Syytä en tiedä, mutta irroitin kyseisen näppäimen, että en vahingossa paina sitä. Eipä ole hiiri enää tiltannut, mutta inhottavaa kyllä, jos vika ilmenee uudemmallakin macin näppäimistöillä.
Macbook Pro Retina 13" / 8 Gt / 1Tb / MacOS High Sierra 10.13.1
iPhone 6 / 64Gb
iPod nano / 16Gb
iPhone 6 / 64Gb
iPod nano / 16Gb
7 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Ongelmia Macin kanssa?”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit