Osaisikohan joku neuvoa missä voisi olla vika..
Sain tammikuussa Macbook Pro:n nyt on alkanut jotain takkuilemaan. Kone on alkanut käynnistymään todella hitaasti. Avaamiseen tuntuu kuluvan joka kerta enemmän aikaa. Avauksen jälkeen kone tuntuu hakevan mm. nettiä. Netti hidastelee älyttömästi. Edes perussivujen lataus ei aina onnistu. Welholta sanottiin että yhteys on modeemin hyvä, samaa sanoo pc. Kuitenkin tieto modeemista ei tunnu pääsevan koneelle. Ostin uudet kaapelit ajatellen ehkä vika olisi johdoissa. Muutosta ei ole tapahtunut. Olen myös vaihtanut nopeuden 10megaan eikä tuloksia.
Eilen mac ei tahtonut löytää welhon kaapelimodeemia, netti toimi langattomana ja kaapeli toimi hyvin pc.llä. Tänään kun avasin koneen aika ja päivämäärä asetukset olivat vaihtuneet vuodelle 2008 sekä samalla kysyi hyväksynkö jonkin ohjelman pääsyn tms. (en ymmärtänyt ottaa ylös mitä kysy..) Kielsin ko ohjelman yhteydet ja sammutin koneen. Kolmannella kerralla ei enää kysyny ko ohjelman pääsystä mitään. Uskoisin ongelman johtuneen juuri nettiyhteydestä?
Vastaavanlaista on tapahtunut vanhalla macillä. Kone jumiutui täysin ja kolme buuttausta ei herättänyt koneen toimintakykyä täysin. Perus ohjelmien käyttö onnistuu. Fyysistä ongelmaa ei löytynyt (kävin näyttämässä konetta alan ammattilaiselle). Sama aika/päivämäärä esiintyy vieläkin ja vaikka päivämäärän+ajan päivittää sulkemisen jälkeen kone "ei muista" asetuksia.
Olen tehnyt hardware testin eikä mitään löytynyt (kuten ei vanhallakaan koneella), utilityistä katsoessa koneessa ei ole mitään vikaa eikä systempref. löydy mitään mainittavaa. Mitä vielä voisi tehdä?
En keksi muuta vaihtoehtoa kuin että koneilla on ylimääräisiä käyttäjiä. Miten macillä voi tarkistaa onko koneelle hakkeroitu/ lähetetty jotain ylimääräisiä haittaohjelmia. PC:n scannauksesta löytyy malware hälytys? 22.7. nyt kaikki scannaukset tuntuvat olevan "puhtaat" voiko ko ohjelma tms. vain hävitä koneelta? Voiko macillä tarkistaa ko "ylimääräiset ohjelmat/käyttäjät" terminaalin kautta kuten pc.llä?
Miten voin parantaa tietokoneen turvallisuutta, nähtävästi tämän hetkiset asetukset eivät ole riitävät? Jostain luin että kaapeliyhteyteen voi päästä käsiksi vain fyysisellä laitteella, pitääkö paikkansa? Nykyisessa asunnossa myös vanha mac "hajosi" sitä ennen toimi moitteetomasti.. Ja mitä vielä kannattaa ottaa huomioon?
Missä vika?
Täällä voit kysyä mistä tahansa Mac-ongelmasta, jos et löydä vastausta muualta.
2 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 1
- Liittynyt: 30.7.2010 klo 22.36
Missä vika?
Viesti Kirjoittaja Elämänlapsi »
-
- Viestit: 4446
- Liittynyt: 20.2.2004 klo 23.05
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Missä vika?
Viesti Kirjoittaja Raikka »
Lähdetäänpäs siitä, että käynistät koneen uudestaan ja pidät shift- eli vaihtonäppäintä pohjassa niin kauan, että saat näkyviin kirjautumisikkunan (voi kestää useamman minuutin).
Kun olet sitten kirjautunut sisään ja kone on rauhassa käynnistynyt, mene Ohjelmat/Lisäohjelmat kansioon ja käynnistä "Levytyökalu".
Kun tämä on käynnissä, valitse kovalevy ja sen jälkeen valitse "Korjaa levyn oikeudet".
Kun tuo toiminta on valmis, lopeta Levytyökalu-ohjelma.
Kun Ohjelma on lopetettu, sammuta kone normaalisti.
Käy tupakilla/kaffella/teellä/vessassa/odota kuitnekin jokunen hetki.
Käynnistä normaalisti.
Auttoiko asiaan?
Kun olet sitten kirjautunut sisään ja kone on rauhassa käynnistynyt, mene Ohjelmat/Lisäohjelmat kansioon ja käynnistä "Levytyökalu".
Kun tämä on käynnissä, valitse kovalevy ja sen jälkeen valitse "Korjaa levyn oikeudet".
Kun tuo toiminta on valmis, lopeta Levytyökalu-ohjelma.
Kun Ohjelma on lopetettu, sammuta kone normaalisti.
Käy tupakilla/kaffella/teellä/vessassa/odota kuitnekin jokunen hetki.
Käynnistä normaalisti.
Auttoiko asiaan?
Huom! Vain oma vaatimaton arveluni - ei välttämättä tietoa!
R.
R.
2 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Ongelmia Macin kanssa?”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit