Ostin vuodenvaihteessa itselleni 13" MBP:n, johon asensin parin kuukauden käytön jälkeen windows 7 home premium käyttöjärjestelmän, sillä tarvitsen sitä säännöllisen epäsäännöllisesti koulutöihini. Muutaman kuukauden ajan tämä kahden käyttöjärjestelmän yhteiselo toimikin kauniisti, kunnes eräänä päivänä seiska ei enää käynnistynytkään ja heitti koneen näytön mustaksi joka kerta kun moista yritin. Koska mokoman tilasyöpön levyosio oli jo käytössä osoittautunut turhan ahtaaksi, poistin koko käyttärin ja osioin levyn uudestaan uudelleenasennusta varten. Alku menikin oikein mallikkaasti, bootcamp loi levyosion ja käski tunkea asennuslevyn sisään ja käynnisti koneen uudelleen. Sitten olikin maanalainen paikka irti: kone pysyi päällä mutta näyttö pimeni, mikään asennus ei todellakaan alkanut eikä mikään käsky tai näppäinyhdistelmä mennyt läpi. Myöskään (väkivaltainen) uudelleenkäynnistys ei ratkaissut tilannetta mihinkään suuntaan - myöskään snow leopard ei siis suostunut käynnistymään. Ehdin jo panikoida että nyt kupsahti koko omppu, mutta masiina palasi eloon sen jälkeen kun sain sen sylkemään asennuslevyn ulos n. kymmenennen uudelleenkäynnistyksen kohdalla.
Ensimmäinen epäilykseni oli se, että koska ostin seiskan ulkomaisesta nettikaupasta, olisi kyseessä piraatti. Pakkauksen sinettien, lisenssitarran ym. tarkastelu ei kuitenkaan anna aihetta epäillä moista, ja kun käyttöjärjestelmän varmentaminen silloin alussakin onnistui, olen tästä teoriastani luopumassa.
Itse olen niin uusi macien kanssa, etten tiedä mitä boot campin (vai windowsin?) niskurointiin voisi edes kokeilla. Levyoikeuksen testaus ja korjaus, bootcampin ja Snow leopardin uudelleen asennus ovat käyneet ensimmäisenä mielessä, mutta ennen ainakaan mitään isompia toimenpiteitä toivoisin teiltä kokeneemmilta käyttäjiltä hieman vinkkejä ongelman kukistamiseen.
MBP, bootcamp & windows 7 - katastrofi
Täällä voit kysyä mistä tahansa Mac-ongelmasta, jos et löydä vastausta muualta.
2 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 3
- Liittynyt: 6.1.2010 klo 12.48
MBP, bootcamp & windows 7 - katastrofi
Viesti Kirjoittaja Mekor »
-
- Viestit: 4702
- Liittynyt: 4.11.2007 klo 13.32
- Paikkakunta: Tampere
Re: MBP, bootcamp & windows 7 - katastrofi
Viesti Kirjoittaja atheos »
Eiköhän se Snoukka boottaa ihan sillä että käynnistät koneen ALT pohjassa ja valitset Macintosh HD (jos ei niin sitten taitaa mennä uudelleenasennushommiksi). Sitten kun pääset käyttikseen niin Järjestelmäasetukset -> Käynnistyslevy ja sieltä Snoukka oletukseksi.
Jos koulutyöt eivät tarkoita mitään 3D:tä tai äärimmäistä tehoa vaativaa niin suosittelen unohtamaan Boot Campin ja käyttämään Parallels Desktopia, VMWare Fusionia tai (ilmaista) VirtualBoxia jotka kaikki ajavat Winkkaria virtuaalisena ilman tarvetta osioinneille ja boottailuille. Noista löytyy täältäkin paljon juttua.
Jos koulutyöt eivät tarkoita mitään 3D:tä tai äärimmäistä tehoa vaativaa niin suosittelen unohtamaan Boot Campin ja käyttämään Parallels Desktopia, VMWare Fusionia tai (ilmaista) VirtualBoxia jotka kaikki ajavat Winkkaria virtuaalisena ilman tarvetta osioinneille ja boottailuille. Noista löytyy täältäkin paljon juttua.
Mac mini • MBA 11" • iPhone 5s • iPad (3rd gen)
http://irc.fi/atheos • http://www.mikseri.net/user/atheos
http://irc.fi/atheos • http://www.mikseri.net/user/atheos
2 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Ongelmia Macin kanssa?”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit