Normaalisti kun MacBookin tai MBP:n kytkee uuteen näyttöön tai projektoriin vetäsee OS X näytön peilauksella kuvan toiselle näytölle/projektorille. Tämän vuoksi resoluutio menee läppärin näytöllä sekaisin, kaikki ikkunat muuttavat kokoaan ihan hulluiksi ja lentelevät ties minne päin näyttöä. Myös kaikenmaailman auki olevat ikkunat hyppivät kaikkien näkyville projektoriin kytkettäessä. Ei hyvä.
Saako tämän jotenkin pois päältä jollain terminaalirimpsulla? Asetuksista en ainakaan mitään löytänyt. En ole ikinä ymmärtänyt koko näytön peilauksen pointtia, enkä todellakaan ymmärrä miksi se on normaaliasetuksena. Ongelmaahan ei ole enää, kun kone on jo kerran kytketty tiettyyn näyttöön/projektoriin, koska näköjään asetus tallentuu muistiin jonnekin, mutta uuteen näyttöön/projektoriin kytkettäessä laittaa OS X aina sen peilauksen päälle ensimmäisenä. Lisäksi tuntuu, että kun laitetaan peilaus päälle, niin OS X jää miettimään helposti todella pitkäksi aikaa. Yli minuutin voi rantapallo pyöriä, eikä mitään saa tehtyä. Senkin jälkeen tökkii ja aina on viimeistään siinä vaiheessa helpottanut kun on saanut laitettua peilauksen pois, eikä ainakaan silloin ole mitään jökkimistä ollut havaittavissa, kun on kytkenyt näyttöön/projektoriin, johon kone on ennenkin kytketty ja valittu, että peilaus on pois päältä. Tämä jökkiminen voi kyllä tosin johtua siitä, että kytketään ensimmäistä kertaa näyttöön/projektoriin, josta ei ole koneeseen tallentunut mitään tietoja vielä.
Saako näytön peilauksen vakiona pois päältä?
Keskustelua kannettavista
4 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 2282
- Liittynyt: 26.8.2007 klo 20.52
Saako näytön peilauksen vakiona pois päältä?
Viesti Kirjoittaja skip »
Haluatko Dropboxin ja puoli gigaa bonus-tilaa ilmaiseksi? Klikkaa tästä:
https://www.dropbox.com/referrals/NTU0MTcwODg5
https://www.dropbox.com/referrals/NTU0MTcwODg5
-
- Viestit: 2045
- Liittynyt: 2.11.2006 klo 10.55
Re: Saako näytön peilauksen vakiona pois päältä?
Viesti Kirjoittaja L_A_G »
Itsellä kaikki koneet ovat vakiona leventäneet työpöytää ylimäärisellä näytön/projektorin natiiviresoluution kokoisella ulkoisella näytöllä. Asetukset siihen että mitä haluat koneen tekevän kun siihen liitetään toinen näyttölaite löytyvät muistaakseni suoraan järjestelmä-asetusten "Näytöt" osiosta kun koneeseen on liitetty ulkoinen näyttölaite eikä siihen tarvita minkäänlaisia shell-komentoja.
Viimeksi muokannut L_A_G, 3.5.2011 klo 14.18. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Macbook Pro (mid 2011) 15" - 2,0 GHz Core i7 - 4Gt - 500Gt (7200RPM) - Radeon HD 6490M
MacBook Pro (mid 2007) 15" - 2,2 GHz Core 2 Duo - 4 Gt - 320 Gt (7200 RPM) - GeForce 8600 GT
Nokia N9 16Gt
Nikon D3100
iPod Touch 16Gt
MacBook Pro (mid 2007) 15" - 2,2 GHz Core 2 Duo - 4 Gt - 320 Gt (7200 RPM) - GeForce 8600 GT
Nokia N9 16Gt
Nikon D3100
iPod Touch 16Gt
-
- Viestit: 2282
- Liittynyt: 26.8.2007 klo 20.52
Re: Saako näytön peilauksen vakiona pois päältä?
Viesti Kirjoittaja skip »
Siellähän ne asetukset tosiaan ovat silloin, kun ulkoisen näytön/projektorin kytkee, mutta uutta näyttöä/projektoria kytkettäessä ensimmäistä kertaa mulla on ainakin molemmat mäkit (vanha blackbook ja 2010 13" MBP) jokaisella uudella näytöllä joka kerta laittanut defaulttina tuon peilauksen päälle. Kunhan asetuksen muuttaa, niin sille näytölle/projektorille se sen sitten muistaakin jatkossa, mutta ei sellaisille, joita ei ole ennen kytketty tähän samaan koneeseen. Molemmissa tapauksissa on kytkentä tapahtunut VGA-adapterilla, se kun on oikeastaan ainoa mitä on projektoreissa tarjolla oikeastaan missä vaan, kun VGA-liitin oikeastaan joka koneesta löytyy. En tiedä sitten, onko sillä mitään merkitystä tämän asian suhteen.L_A_G kirjoitti:Itsellä kaikki koneet ovat vakiona leventäneet työpöytää ylimäärisellä näytön/projektorin natiiviresoluution kokoisella ulkoisella näytöllä. Asetukset siihen että mitä haluat koneen tekevän kun siihen liitetään toinen näyttölaite löytyvät muistaakseni suoraan järjestelmä-asetusten "Näytöt" osiosta kun koneeseen on liitetty ulkoinen näyttölaite eikä siihen tarvita minkäänlaisia shell-komentoja.
Haluatko Dropboxin ja puoli gigaa bonus-tilaa ilmaiseksi? Klikkaa tästä:
https://www.dropbox.com/referrals/NTU0MTcwODg5
https://www.dropbox.com/referrals/NTU0MTcwODg5
-
- Viestit: 2045
- Liittynyt: 2.11.2006 klo 10.55
Re: Saako näytön peilauksen vakiona pois päältä?
Viesti Kirjoittaja L_A_G »
Tuo on kyllä aika oudolta kuullostavaa sillä itsellä kumpikaan kone (koneet löytyvät sigusta) ei ole tehnyt tuolla tavalla kun olen liittänyt ne ulkiseen näyttöön/projektoriin, tosin vanhempi kone on ainoa jonka olen liittänyt VGA lähtöiseen näyttöön/projektoriin (VGA-adapteri kun kerran oli siinä vakiona ja uudemman koneen kanssa 30e lisävaruste), mutta kumminkin...
Muistaakseni luin jostain vanhojen iBookkien kanssa oli niin että se teki noin vakiona ihan firmiksen puolesta ja se piti laittaa tekemään muutoin jotenkin BIOS:iin (tai PPC mäkkien BIOS vastineeseen) kajoamalla. Saatan myös muistaa väärin sillä luin tämän noin 5 vuotta siten...
Edit: Katsoin äkkiä googlesta ja koneen saa vaihdettua peilauksesta extended desktoppiin "fn+f7" näppäinyhdistelmällä, jos siitä on yhtään apua.

Viimeksi muokannut L_A_G, 3.5.2011 klo 23.48. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Macbook Pro (mid 2011) 15" - 2,0 GHz Core i7 - 4Gt - 500Gt (7200RPM) - Radeon HD 6490M
MacBook Pro (mid 2007) 15" - 2,2 GHz Core 2 Duo - 4 Gt - 320 Gt (7200 RPM) - GeForce 8600 GT
Nokia N9 16Gt
Nikon D3100
iPod Touch 16Gt
MacBook Pro (mid 2007) 15" - 2,2 GHz Core 2 Duo - 4 Gt - 320 Gt (7200 RPM) - GeForce 8600 GT
Nokia N9 16Gt
Nikon D3100
iPod Touch 16Gt
4 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit