Puhelin on korvannut jo kyseisen laitteen, joten voisin sen vaihtaa esimerkiksi Magic Trackpadiin tai saman arvoiseen Nanoon
Myydäkin pienin varauksin voin, mutta epäilen että käyttöarvo on suurempi kuin rahallinen arvo.
- iPod Touch 1G
- 16GB
- iOS 3.0
- Lasi naarmuton, muutoinkin suht siisti. Kulumaa toki on, laite jo yli 4v vanha.
- Akku mielestäni hyvässä kunnossa, tuntikausia kuuntelee yhä.
- Alkuperäinen kuittikin löytyy, joskaan mitään virkaa sillä ei tässä vaiheessa enää ole. Hankittu alunperin Applen storesta (29.09.2007)
- Kaikki muu alkuperäinen sälä löytyy paketteineen, paitsi kuulokkeet.
- Mukaan Applen sukka ja jonkinlainen kolmannen osapuolen nahkakotelo laitetta suojaamaan.
Paikkakunta: Tampere
Vaihdot/toimitukset mieluiten kasvokkain. Varsinaisesti kun ei ole aikomusta myydä, niin en näe syytä lähteä postittelemaan.
Yhteyttä voi ottaa täällä pikaviestein, yritän muistaa lukea, mutta myöskin mailitse
PERUTTU: iPod Touch 1G 16GB
Vain Applen omat tuotteet.
Alueen säännöt
Ole hyvä ja tutustu Hopeisen Omenan kauppapaikan sääntöihin (6.1.2017) ennen uuden ilmoituksen tekemistä.
Ole hyvä ja tutustu Hopeisen Omenan kauppapaikan sääntöihin (6.1.2017) ennen uuden ilmoituksen tekemistä.
5 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 89
- Liittynyt: 18.12.2007 klo 22.30
PERUTTU: iPod Touch 1G 16GB
Viesti Kirjoittaja Arranger »
Viimeksi muokannut Arranger, 3.1.2019 klo 21.40. Yhteensä muokattu 4 kertaa.
-
- Viestit: 636
- Liittynyt: 9.11.2009 klo 22.22
Re: M/V: iPod Touch 1G 16GB
Viesti Kirjoittaja Herra_Kallo »
jos tuon nyt kuitenkin rahaa vastaan haluaa niin paljon on hinta?
-
- Viestit: 89
- Liittynyt: 18.12.2007 klo 22.30
Re: M/V: iPod Touch 1G 16GB
Viesti Kirjoittaja Arranger »
Olisikohan 80€ sopiva pyynti. Koetin vähän keskustelualuetta selailla ja 2G on mennyt hieman kalliimmalla. iPod2sell tarjosi 120e tjsp, mutta ei ota kyllä sukupolvea ollenkaan huomioon.
Myydessäkään en mielellään lähtisi postittelemaan, mutta meneehän tuo tietysti tuossa paketissaan ihan näppärästi
Myydessäkään en mielellään lähtisi postittelemaan, mutta meneehän tuo tietysti tuossa paketissaan ihan näppärästi
-
- Viestit: 121
- Liittynyt: 10.3.2011 klo 9.52
-
- Viestit: 89
- Liittynyt: 18.12.2007 klo 22.30
Re: M/V: iPod Touch 1G 16GB
Viesti Kirjoittaja Arranger »
Auts, unohdin että täällä roikkui vielä ilmoitus. Podi löysi jo minua aktiivisemman käyttäjän 

5 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Myydään iPhone, iPad ja iPod”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit