Kesällä olisi tarkoitus lähteä vaeltamaan viikoksi. Reissulle olisi kiva ottaa padi mukaan, jotta voisi tehdä muistiinpanoja reissusta sekä pitää yhteyttä kotipuoleen. Ongelmaksi muodostuukin iPadin lataaminen. Sähköä ei ole saatavilla ja jos jostain leirintäalueelta löytyykin, kestää tuon lataaminen tolkuttoman kauan. Pohdinkin mahdollisuutta latailla padiä esim jollain aurinkokennolaturilla. Esimerkiksi niin, että laturi lataisi omaa akkuaan päivän repun päällä ja yöllä purkaisi tuon latauksen padiin. Googlettamalla en kuitenkaan löytänyt järkeviä ratkaisuja. Laturit eivät anna tarpeeksi virtaa, ovat painavia tai maksavat reilusti. Koska käyttö on kuitenkin hyvin vähäistä tuon reissun jälkeen en haluaisi maksaa lataus mahdollisuudesta älyttömästi. Toinen ajatus voisi olla akku patteristo, jota ladattaisiin verkkovirralla kun mahdollista, mutta lataaminen olisi huomattavasti nopeampaa kuin iPadin oman akun.
Tietysti disabloimalla kaikki mailitilit ja muut automaatti synkkaukset, sammuttamalla datan ja wlanin sekä pienentämällä kirkkautta ja sammuttamalla laitteen aina kun ei sitä käytä, saadaan varmaan aika paljon lisää käyttöaikaa. Tämä yhdistettynä tunnin kahden lataukseen illalla leirintäalueella saattaisi ehkä riittää.
Onko muilla homppulaisilla samanlaisia ajatuksia ja jopa jotain ratkaisuja ja kokemuksia.
Uuden iPadin lataaminen metsässä
Keskustelua laitteista. Huom! Tänne vain keskustelu itse laitteista, ei ohjelmista tai iOS-käyttöjärjestelmästä
10 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 308
- Liittynyt: 5.10.2005 klo 23.15
Uuden iPadin lataaminen metsässä
Viesti Kirjoittaja mmlind »
-
- Viestit: 128
- Liittynyt: 7.12.2007 klo 0.04
Re: Uuden iPadin lataaminen metsässä
Viesti Kirjoittaja Mikkoja »
Itse olen lataillut autolaturilla iLaitteitani, jos olen ne metsäreissulle ottanut mukaan. Laite piuhan päähän aina kun siirtyy paikasta toiseen. Pitkä vaellus on tietenkin asia erikseen. Mutta eikös vaellusreissun yks viehätyksistä/tarkoituksista ole se, että ollaan "luonnon armoilla" ilman teknisiä härpäkkeitä ja sähkölaitteita?mmlind kirjoitti:Onko muilla homppulaisilla samanlaisia ajatuksia ja jopa jotain ratkaisuja ja kokemuksia.

iPhone 13 pro 128gb iPad air 2 16gb Apple Watch series 6 MacBook Pro, Retina 15-inch, Mid 2014
-
- Viestit: 2796
- Liittynyt: 1.7.2011 klo 11.05
Re: Uuden iPadin lataaminen metsässä
Viesti Kirjoittaja iPadi »
Ei, se on tylsää. Itsekin etsisin tällaista ratkaisua, tosin Samsungin ja iPhonen lataamiseen. Onko sellaisia enää olemassa mihin työnnetään patteri ja virran saisi ulos USB-portista?Mikkoja kirjoitti:Mutta eikös vaellusreissun yks viehätyksistä/tarkoituksista ole se, että ollaan "luonnon armoilla" ilman teknisiä härpäkkeitä ja sähkölaitteita?
Viimeksi muokannut iPadi, 3.5.2012 klo 11.23. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
- Viestit: 28
- Liittynyt: 27.12.2011 klo 22.48
Re: Uuden iPadin lataaminen metsässä
Viesti Kirjoittaja tommy80 »
Mustassa Pekassa tais olla ainakin iphonelle aurinkokennolatureita. Ainut mitä muistan siitä laitteesta oli että on kuulemma suomalaista tekoa.mmlind kirjoitti:Pohdinkin mahdollisuutta latailla padiä esim jollain aurinkokennolaturilla. Esimerkiksi niin, että laturi lataisi omaa akkuaan päivän repun päällä ja yöllä purkaisi tuon latauksen padiin. Googlettamalla en kuitenkaan löytänyt järkeviä ratkaisuja. Laturit eivät anna tarpeeksi virtaa, ovat painavia tai maksavat reilusti.
Onko muilla homppulaisilla samanlaisia ajatuksia ja jopa jotain ratkaisuja ja kokemuksia.
MacBook Air 11.6" iPhone 6 iPhone 4 iPhone 2G Apple TV 2 iPad 4 Apple Watch
-
- Viestit: 12826
- Liittynyt: 24.4.2005 klo 23.47
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Uuden iPadin lataaminen metsässä
Viesti Kirjoittaja homenamsi »
Duracellin laturi tai pari voisi olla hyvä ratkaisu.
http://www.fi.duracell.com/fi-FI/tuote/ ... aturi.jspx
Tuota laturin akkua voisi sitten ladata hitaammalla aurinkokennolaturilla tms.
http://www.fi.duracell.com/fi-FI/tuote/ ... aturi.jspx
Tuota laturin akkua voisi sitten ladata hitaammalla aurinkokennolaturilla tms.
-
- Viestit: 308
- Liittynyt: 5.10.2005 klo 23.15
Re: Uuden iPadin lataaminen metsässä
Viesti Kirjoittaja mmlind »
Mutta riittääkö uuden iPadin lataamiseen tuollaisessa amppeerit? Se mielestäni noissa aurinkokennoissakin oli ongelma kun antavat ulos vain 500-800 mA.
-
- Viestit: 816
- Liittynyt: 3.1.2012 klo 21.26
Re: Uuden iPadin lataaminen metsässä
Viesti Kirjoittaja jurppa »
Olisiko tässä tässä ratkaisu?
Noita oli ainakin Tectorissa kun viimeksi vastaavaa ratkaisua pohdin ja jäin miettimään
Noita oli ainakin Tectorissa kun viimeksi vastaavaa ratkaisua pohdin ja jäin miettimään
MacBook Pro 16" (2021) M1 Pro 32Gt 1Tt | Macintosh Plus (1987)| iPhone 13 Pro 128GB (Graphite) 16.0
-
- Viestit: 418
- Liittynyt: 29.7.2004 klo 20.12
Re: Uuden iPadin lataaminen metsässä
Viesti Kirjoittaja macister »
Suosittelin tällaista ratkaisua.. http://www.amazon.co.uk/IMP70D-External ... 057&sr=8-3
Itse käytän pienempää 5000 mAh versiota iPhone 4S:n lataamiseen reissun päällä. Täydestä paketista virtaa riittää kahteen iPhonen täyslataamiseen. Jos hommaat pari 7000:sta, niin niillä luulis pärjäävän jo muutaman päivän. Jokusen tunnin latausaikaan toki saat varautua vara-akkuja täyttäessäsi.
Itse käytän pienempää 5000 mAh versiota iPhone 4S:n lataamiseen reissun päällä. Täydestä paketista virtaa riittää kahteen iPhonen täyslataamiseen. Jos hommaat pari 7000:sta, niin niillä luulis pärjäävän jo muutaman päivän. Jokusen tunnin latausaikaan toki saat varautua vara-akkuja täyttäessäsi.
-
- Viestit: 1110
- Liittynyt: 20.7.2009 klo 15.01
Re: Uuden iPadin lataaminen metsässä
Viesti Kirjoittaja Rutku »
Tuo uuden iPadin tuplattu akkukoko vaikeuttaa kyllä reissussa lataamista mutta uskon että yhdellä tai kahdella tommoisella ulkoisella (tai jopa yhdellä tuommoisella ZAGGin laturilla) pärjää täysin hyvin. Aurinkokennolaturit suosittelisin unohtamaan suorilta sillä niillä ei tee juuri mitään edes iPhonen lataustarkoituksessa.
Toki kun säädät virrankäytön minimille (laitteen sulkeminen ei ole tarpeellista sillä vekotin ei käytä kaikki disabloituna ja näyttö pimeänä juuri mitään) niin uskon että pärjäät hyvällä tuurilla jopa ilman laturia. Riippuen toki kuinka pitkään meinasit siellä metsässä rypeä
. Muistanko väärin vai lupaako Apple iPadille valmiusaikaa melkein kuukauden?
Intissä vedin parhaillaan 5-6pv leirin laturilla, joka ei lataa puhelinta edes 0->100%. Kuuntelin tuona aikana musaa, luin kipinävuorossa iltalehteä/facebookia ja soittelin pari kertaa porukoille/kavereille ja paluumatkalla kuuntelin vielä musiikkia kovalla ja vähän ennen kasarmia tai juuri kasarmille päästyä akku loppui.
Toki kun säädät virrankäytön minimille (laitteen sulkeminen ei ole tarpeellista sillä vekotin ei käytä kaikki disabloituna ja näyttö pimeänä juuri mitään) niin uskon että pärjäät hyvällä tuurilla jopa ilman laturia. Riippuen toki kuinka pitkään meinasit siellä metsässä rypeä

Intissä vedin parhaillaan 5-6pv leirin laturilla, joka ei lataa puhelinta edes 0->100%. Kuuntelin tuona aikana musaa, luin kipinävuorossa iltalehteä/facebookia ja soittelin pari kertaa porukoille/kavereille ja paluumatkalla kuuntelin vielä musiikkia kovalla ja vähän ennen kasarmia tai juuri kasarmille päästyä akku loppui.
Viimeksi muokannut Rutku, 3.5.2012 klo 17.00. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
MBA M1 13" & iP11 + iP6s
Nappaa tästä 500MB lisätilaa Dropboxiin rekisteröityessä: https://www.dropbox.com/referrals/AACRr ... 0EfR6M1QO0
Nappaa tästä 500MB lisätilaa Dropboxiin rekisteröityessä: https://www.dropbox.com/referrals/AACRr ... 0EfR6M1QO0
-
- Viestit: 4445
- Liittynyt: 6.10.2004 klo 22.42
Re: Uuden iPadin lataaminen metsässä
Viesti Kirjoittaja Fixx »
http://www.macworld.com/article/1166660 ... _ipad.html
latauskykyä en kyllä takaisi..
latauskykyä en kyllä takaisi..
10 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit