Minulla on kotona kolme tietokonetta, kaksi mobiilia ja aTV. Yksi tietokoneista on serveri, jossa pyörii koko ajan iTunes. Kaksi muuta on läppäreitä, jotka kulkevat mukana. Eri tunnuksia on kolme.
Ajatus on, että kotijaon kautta kaikki koneet näkevät serverillä olevan kirjaston ja voivat ohjata sen aTVn kautta stereoille. iPadin kohdalla toimii paremmin remotella, jolloin musa kulkee suoraan kulkematta iPadin kautta. Vastava softa varmaan löytyy Airillekin. Tämä kaikki toimii.
Ongelma tulee matkakäytössä. Voin tietysti parittaa mobiililaiteet serverin iTunesin kanssa ja ladata kaiken sieltä. Matkalla voi kuitenkin tulla tarvetta myös läppärille. Se ilmeisesti johtaisi sihen, että läppäriin pitäisi ladata oma kirjasto ja iPad tyhjentää itsensä liitettäessä läppäriin. Ihanne olisi se, että läppärille voisi siirtää halutut kappaleet serveriltä ja sitten synkata iPadin läppärin kanssa niin, että kaikki laitteet olisivat yhtä suurta perhettä eri tunnuksista huolimatta.
Ja kaikki musiikki on siis ripattu levyiltä eikä siinä itsessään ole mitään rajoituksia. Voin ladata ne tiedostoina eri koneisiin, mutta haen tyylikkäämpää ratkaisua.
Onko tähän ratkaisua?
iTunesin organisointi kotona
Kaikki ääneen ja musiikin tekoon liittyvä.
1 viesti
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 597
- Liittynyt: 3.4.2012 klo 19.59
iTunesin organisointi kotona
Viesti Kirjoittaja Matkamies »
Historiaa: Plus, Se, Ci, PB160, Duo230, LC475, Mac mini 2007, MacBook mid-2009 ja pari ei-Apple-macciä, iPhonet 4, 4s, 5, 5s 6s, 7, 8,11pro, SE, iPad 3 ja 4, AW0
1 viesti
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Audio ja musiikki”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit