Hei Sinä äänialan ihminen,
haluaisitko äänesi kuuluviin? Toivomme että kiinnostuisit ottamaan osaa pienimuotoiseen kyselytutkimukseemme.
Jos tunnet sopivaa porukkaa, voisit ehkä välittää tämän kirjeen eteenpäin heille tai auttaa löytämään sellaisia. Muusikot, äänittäjät, miksaajat, äänisuunnittelijat, tuottajat, alan opettajat tai muut ammattilaiset (tai ammattimaisuutta tavoittelevat ja opiskelijat) ovat kohteenamme.
Miten tähän osallistutaan?
Juttelemalla meidän kanssa jossain jonkun aikaa, mieluummin istuen ja riittävästi eikä juosten kusten. Olemme Helsingistä, mutta voimme mahdollisesti tulla käymään Turkuun ja Tampereelle tai muualle yhtä helppoon tai helpompaan paikkaan. Teemme haastattelut mielellämme osallistujien omassa työympäristössä, mikä se onkin, eikä haastatteluihin tarvitse varsinaisesti valmistautua mitenkään erityisesti, vaan työpaikka, -välineet ja -tavat jotka ovat tuttuja ja joiden kehityksestä ollaan kiinnostuneita, riittävät puheenaiheeksi sellaisenaan. Kestitä ei tarvitse, jos ei viitsi. Ota rohkeasti yhteyttä viestin lopussa mainittuihin henkilöihin jos haluat osallistua.
Oletko mobiili, tai haluaisitko olla sellainen?
Haastateltavaksi käyttäjätutkimukseemme tästä joukosta etsimme ihmisiä, joilla on kokemuksia korkean laatutason äänityöstä mobiilissa ympäristössä tai ainakin kiinnostusta mobiiliin äänityöskentelyyn mahdollisimman ammattimaisella otteella, mitä se sitten tarkottaakaan. (Mobiililla äänityöllä tarkoitamme sellaista välinettä tai työtapaa, jonka käyttäminen onnistuu riippumatta tai ainakin melkein riippumatta ajasta ja paikasta. Esimerkiksi taulutietokoneet ja älypuhelimet ovat jo nykyisin sellaisia äänityökaluja joilla lisälaittein ja ohjelmistoin on periaatteessa mahdollista tehdä hyvinkin monipuolista mobiilia äänityötä.)
Sovinko kyselyyn?
Ei me voida vielä tietää. Toivomme löytävämme erilaisia näkökulmia omaavia käyttäjiä ja haastattelemalla tunnistaa ja ymmärtää heidän työnsä kannalta merkityksellisiä tekijöitä, jotka asettavat vaatimukset mobiilissa työssä käytettävälle laitteistolle ja ohjelmistoille nyt tai tulevaisuudessa tai nyt ja tulevaisuudessa tai vain tulevaisuudessa. Perusvaatimuksena on, että työssäsi olet kriittinen äänen sisällöllisen laadun ohella myös teknisen puhtauden suhteen. Lisäksi, jos ymmärsit mitä parissa edellisessä virkkeessä sanotaan, olemme toiveikkaita.
Miksi tätä tehdään?
Me olemme suunnittelijoita jotka haluavat oppia aiheesta jotta voisimme suunnitella.
No mitä tästä sitten saa?
Palkkioita emme voi valitettavasti maksaa, mutta tapana on ollut palkita jokainen osallistuja parin tunnin uhrauksesta muutamin elokuvalipuin (arvo noin 40€). Jos et tykkää käydä leffassa, vaihda liput vaikka kaljaan. Toivomme mahdollisuutta saada osanottajia myöhemmin jatkamaan juttua uudelleen yhteisen pöydän ääreen. Siitä lisää ehkä myöhemmin.
Mihin paskaan tästä joutuu?
Osallistujien henkilö- ja yhteystietoja ei luovuteta kolmansille osapuolille eikä käytetä muuhun kuin yhteydenottoon tutkimuksen aikana.
Parhain terveisin,
Mikko Anttilainen
Työhuone Toisaalla / A Design Partner Tmi
041 522 7371
mikko.anttilainen@gmail.com
Mikko Martikainen
Työhuone Toisaalla / Fifty Sixty Software Oy
044 5720246
mikko.martikainen@fiftysixtysoftware.com
Etsimme haastateltavia, aiheena mobiililaitteet ja audio
Kaikki ääneen ja musiikin tekoon liittyvä.
1 viesti
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 46
- Liittynyt: 17.2.2009 klo 22.48
- Paikkakunta: Helsinki
Etsimme haastateltavia, aiheena mobiililaitteet ja audio
Viesti Kirjoittaja mpmartik »
1 viesti
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Audio ja musiikki”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit