Jatkaako Applen tuotteilla, vai palata Windows-leiriin?
-
- Viestit: 10
- Liittynyt: 3.12.2012 klo 22.47
Jatkaako Applen tuotteilla, vai palata Windows-leiriin?
Viesti Kirjoittaja janskuli »
Takana on kohta puoli vuotta Applen laitteiden käyttämistä, ja pohdin tässä että jatkaako samalla linjalla, vaiko palata takaisin Windows-leiriin.
Aikaisemmin olen aina pitänyt Mäkkejä ja iPhoneja liian rajoittuneina laitteina, mutta pitkäaikainen kyllästyminen Windowsiin sai minut viime keväänä alkamaan himoitsemaan Macbook Prota.
Tilaisuus koneen hankintaan edullisesti tuli Heinäkuun alussa, kun uudet 2012 mallit eivät tarjonneetkan paljoa uutta, mutta vanhoja sai poistomyynnistä alta tonnilla.
Ostin siis 13 ” Macbook Pro late 2011-läppärin. Halpoihin Windows-läppäreihin verrattuna kyseinen kone tuntui pitkään taivaan lahjalta, mutta viimeisen parin kuukauden ajan, olen alkanut kyrsiintymään muutamaan omppujen ominaisuuteen.
1. Aero Snapin puute. Seiskaa Previewistä asti käyttäneenä tuntuu todella tyhmältä, että tällainen itsestään selvyys puuttuu upouudesta OS X:stä. Kokeilin myös iSnap lisäosaa, mutta toiminta sekoaa silloin tällöin erityisesti jos käyttää läppäriä ulkoiseen näyttöön kytkettynä. Tulossa myöhemmin, vai täysin turha ominaisuus companyn mielestä?
2. Ikkunoiden hallinta. Aluksi en kiinnittänyt tähän paljoakaan huomiota, mutta nyt opiskellessa, kun joudun käsittelemään useampia ikkunoita yhtäaikaa, tuntuu homma tosi kömpeloltä verrattuna koulun antamaan Win7 läppäriin. Esim. jos Chromella avaa linkistä uuden ikkunan pieneen ikkunaan ”Kirjoita sähköpostiviesti”, tai esim VR tai Matkahuollon sivuilla, niin jos käy välillä toisessa sovelluksessa, ja sitten haluaisit palata tähän pieneen ikkunaan, se ei onnistukkaan klikkaamalla chromen kuvaketta. Joudun pienentämään yksitellen kaikki ikkunat, ja sitten klikkaamaan chromen kuvaketta, ja sitten pienentämään chromen, jolloin saan ikkunan näkyville.
Totuus, vai windows-idiootin päähänpinttimä?
3. Ohjelmat kaatuilevat ja jäävät jumiin säännöllisesti. Ei siis tavallisessa nettiselauksessa ja tekstinkäsittelyssä, mutta laitappa taustalle uTorrentilla / Transmissionilla Ubuntu ja OpenSuse latautumaan, ja sitten menet käsittelemään kuvia iPhotoon, niin iPhoto tuntuu jumahtelevan kokoajan. Välillä myös yksittäinen ohjelma saattaa jäädä jumiin ja on pakko sulkea Force Quitilla.
Kokeilin asentaa koneen uudestaan, mutta ei sekään auttanut. Lieneekö sillä merkitystä että olin palautuksessa pakotettu valitsemaan kaikkien tiedostojen palautuksen, ja tämä ilmeisesti palautti myös ”roskaa”.
Hitaan koneen (2,4 Ghz, 4 GB, 500 GB 5400 RPM HDD) syy, vai Macin ominaisuus? Paljon huonomilla windows koneilla olen tehnyt paljon enemmän asioita yhtäaikaa ohjelmien kaatumatta.
4. Tiedostojen hallinta on yhtä ***vettiä windowsiin tottuneelle kontrollifriikille. Windowsissa on mahdollista pitää kaikki tiedostot järjestyksessä haluamallaan tavalla, esim C:/Users/Janskuli/työpöytä/Janskulin Tiedostot – kansioon luoda haluamansa hakemistopuu – Musikki – Valokuvat – Tekstitiedostot jne. Mäkissä kuvat on iPhoton sisällä (databasessa), musiikit music kansiossa jne.
Vasta olin tuonut 50 valokuvaa iPhotoon, ja käsitellyt ne kuntoon, niin exporttausvaiheessa iPhoto hirtti kiinni. 15 minuutin odottelun jälkeen pakkosuljin ohjelman. Uudelleenkäynnistettyäni iPhoton, oli kaikki 50 kuvaa hävinneet tipotiehen. Pelastuksekseni paljastui Photo Stream, joka oli jo kerennyt varmuuskopioida kaiken. Iphoto ei kuitenkaan suostunut importtaamaan kuvia kuvavirasta, vaan väitti että kuvat ovat jo arkistossa. Kuvia ei kuitenkaan näkynyt missään. Lopulta vedin kuvat iPhoton kuvavirrasta työpöydälle, ja sieltä importtasin takaisin iPhotoon. Aika kömpelöä vai mitä?
5. Ohjelmien väliaikaistiedostot. Luulin mäkin ostaessani että ohjelmia asentaessa kaikki tiedostot laitetaan johonkin ohjelmakohtaiseen hiekkalaatikkoon, jonka voi tarvittaessa helposti poistaa (eli vetäessä ohjelman applications kansiosta trashiin). Poistaessani Microsoft Officea, minulle selvisi kuitenkin että sieltä ja täältä olisi pitänyt poistella ohjelman jäänteitä, jos haluaa poistaa ohjelman kokonaan. Jos koneelle asentelee ja poistelee ohjelmia, toimivatko kaikki ohjelmat samoin (eli jättävät jäänteitä)?
Loppusanat: Tykkään kovasti Applesta, mutta jotkut asiat ovat saaneet minut nyt niin vihaiseksi että harkitsen koneen myymistä, ja windows 8 touchscreen ultrabookin hankintaa tilalle. Tätä tosin en haluaisi tehdä, sillä menettäisin paljon yhteensopivuudessa iPhonen ja koneeni välillä. iPhonea en siis halua enkä aio vaihtaa.
-
- Viestit: 1575
- Liittynyt: 10.8.2007 klo 9.11
Re: Jatkaako Applen tuotteilla, vai palata Windows-leiriin?
Viesti Kirjoittaja jkoodari »
1) BetterSnapTool on toiminut moitteetta yhdellä näytöllä
2a) Sovellusten välillä voi siirtyä cmd+tab -yhdistelmällä
2b) Vaikuttaa siltä että kiintolevyn suorituskyky ei riitä
3) iPhoton kuvatiedostoihin pääsee käsiksi hakemiston iPhoto Library hiirivalikosta (Show Package Contents)
4) Suurin osa ohjelmista poistuu vetämälle ne roskakoriin (Microsoftin Office on poikkeus)
-
- Viestit: 10
- Liittynyt: 3.12.2012 klo 22.47
Re: Jatkaako Applen tuotteilla, vai palata Windows-leiriin?
Viesti Kirjoittaja janskuli »
BetterSnapTool meni heti käyttöön, ja muistakin vihjeistä oli apua.
Syy: Edeltävän viestin lainaus poistettu
-
- Viestit: 14641
- Liittynyt: 23.6.2007 klo 15.13
- Paikkakunta: Luumäki
Re: Jatkaako Applen tuotteilla, vai palata Windows-leiriin?
Viesti Kirjoittaja KunkkuJ »
Miksi ihmeessä annat noiden ohjelmien sotkea haluamasi kansiorakenteet? Mikset tee kansioita Janskulin tiedostoihin ja raahaa kuvasi, musiikkisi ja kaikki muutkin juuri sinne missä haluat niiden sijaitsevan?janskuli kirjoitti: Tiedostojen hallinta on yhtä ***vettiä windowsiin tottuneelle kontrollifriikille. Windowsissa on mahdollista pitää kaikki tiedostot järjestyksessä haluamallaan tavalla, esim C:/Users/Janskuli/työpöytä/Janskulin Tiedostot – kansioon luoda haluamansa hakemistopuu – Musikki – Valokuvat – Tekstitiedostot jne. Mäkissä kuvat on iPhoton sisällä (databasessa), musiikit music kansiossa jne.
Vasta olin tuonut 50 valokuvaa iPhotoon, ja käsitellyt ne kuntoon, niin exporttausvaiheessa iPhoto hirtti kiinni. 15 minuutin odottelun jälkeen pakkosuljin ohjelman. Uudelleenkäynnistettyäni iPhoton, oli kaikki 50 kuvaa hävinneet tipotiehen. Pelastuksekseni paljastui Photo Stream, joka oli jo kerennyt varmuuskopioida kaiken. Iphoto ei kuitenkaan suostunut importtaamaan kuvia kuvavirasta, vaan väitti että kuvat ovat jo arkistossa. Kuvia ei kuitenkaan näkynyt missään. Lopulta vedin kuvat iPhoton kuvavirrasta työpöydälle, ja sieltä importtasin takaisin iPhotoon. Aika kömpelöä vai mitä?
-
- Viestit: 22978
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 11.41
- Paikkakunta: Pori
Re: Jatkaako Applen tuotteilla, vai palata Windows-leiriin?
Viesti Kirjoittaja MacFinn »
-
- Viestit: 14641
- Liittynyt: 23.6.2007 klo 15.13
- Paikkakunta: Luumäki
Re: Jatkaako Applen tuotteilla, vai palata Windows-leiriin?
Viesti Kirjoittaja KunkkuJ »
Jos katsotaan, mistä täällä eniten kysellään ja minkä kanssa on eniten ongelmia, iPhoto on aivan varmasti top kympissä. Se lienee riittävä perustelu sille, että kyseessä on yksi surkeimpia Applen tarjoamia ohjelmia. Ilmaisut helppo ja järkevä eivät mitenkään sovi käytettäväksi tuon ohjelman yhteydessä.MacFinn kirjoitti: Kuvata löytyy iPhotosta helpommin kuin mistään muualta ja ne saa ihan minne tarvii.
-
- Viestit: 4702
- Liittynyt: 4.11.2007 klo 13.32
- Paikkakunta: Tampere
Re: Jatkaako Applen tuotteilla, vai palata Windows-leiriin?
Viesti Kirjoittaja atheos »
BetterSnapTool. Tai sitten Mission Controlin tehokäyttöä, itse en ole osannut moista ominaisuutta koskaan edes kaivata.1. Aero Snapin puute. Seiskaa Previewistä asti käyttäneenä tuntuu todella tyhmältä, että tällainen itsestään selvyys puuttuu upouudesta OS X:stä. Kokeilin myös iSnap lisäosaa, mutta toiminta sekoaa silloin tällöin erityisesti jos käyttää läppäriä ulkoiseen näyttöön kytkettynä. Tulossa myöhemmin, vai täysin turha ominaisuus companyn mielestä?
Edelleen suosittelen opettelemaan Mission Controlin tehokkaan käytön, ainakin itseäni on jo kauan ahdistanut Windowsin kyvyttömyys tuossa hommassa kun on tottunut Mission Controliin (ja sitä ennen Exposé & Spaces).2. Ikkunoiden hallinta.
Ei ole missään nimessä normaalia. Tutki vaikka Järjestelmän valvonta -ohjelmalla josko joku vetää siellä juntturaan ja vilkuile Konsoli-ohjelmalla jos joku softa spämmää logeihin jotain mitä ei pitäisi. Myös kiintolevy voi olla pullonkaula joissain tilanteissa. Itse en ole SSD-vaihdon jälkeen paljoa rantapalloa nähnyt. Koneiden vakiolevyt ovat kuitenkin vain normaaleja 2,5" 5400rpm levyjä joiden suorituskyky ei sinällään päätä huimaa. Lisäksi Apple-fanaatikot ovat tehneet vähän hallaakin Applelle ylläpitämällä sellaista mainetta, että kone ja käyttis jotenkin maagisesti vaan toimisi vaikka sillä tekisi mitä ja miten. Totta toinen puoli mutta kyllä Macin rikki saa ja OS X:n sekaisin jos tekee mitä sattuu eli kyllä jonkin verran nämäkin kaipaavat ylläpitoa.2. Ohjelmat kaatuilevat ja jäävät jumiin säännöllisesti.
iPhotoa ei ole pakko käyttää. Kyllä sinä voit harrastaa sitä tiedostojen ripottelemista kansioihin ihan vapaasti mutta minä ainakin olen kokenut esim. iPhoton aivan järkyttävän paljon helpommaksi, nopeammaksi ja paremmaksi tavaksi pitää kuvat järjestyksessä. Teepä tiedostohallinnalla älykäs albumi jossa on kaikki vuoden 2007 jälkeen otetut 4 tai 5 tähden kuvat Helsingistä mutta ei joulukuussa otettuja kuvia, paitsi jos niissä esiintyy naapurin Make niin saa olla joulukuussakin. Ei muuten onnistu, voin kertoa jo nyt. Ja en muista koska oma iPhoto olisi kaatunut joten jotain sielläkin varmaan on. Toisaalta jos kuvia on tosi paljon tai kamera on mallia järkkäri niin Aperture tai Lightroom ovat anyway siihen paremmin soveltuvia ohjelmia. Ja tuo järjestelykuvio pätee yhtälailla iTunesiin musiikin osalta. Sitä aikansa joskus itsekin hankasi vastaan kunnes luovutti, päästi irti PC-tavoista, opetteli noiden käyttölogiikan ja nyt ei ole mitään menemistä takaisin tiedostojen pyörittelyyn koska se on suoraan sanottuna aivan hanurista.3. Tiedostojen hallinta on yhtä ***vettiä windowsiin tottuneelle kontrollifriikille.
Hyvin käyttäytyvät ohjelmat joko eivät jätä kuin pari tekstitiedostoa kirjastoon joiden olemassaolo on aika se ja sama tai sitten niissä tulee uninstall-työkalu (tai sellainen on jostain nettisivulta ladattavissa). Muut ovat ennemmin poikkeuksia. Ja esim. oma ~/Library/Preferences-kansio on kooltaan 16MB ja siellä on varmaan puolet tiedostoista täysin turhia. Mutta koska niitä ei koskaan lueta tai ladata mihinkään muistiin niin tuo muutama mega levytilaa on ainoa konkreettinen haitta.Jos koneelle asentelee ja poistelee ohjelmia, toimivatko kaikki ohjelmat samoin (eli jättävät jäänteitä)?
http://irc.fi/atheos • http://www.mikseri.net/user/atheos
-
- Viestit: 4702
- Liittynyt: 4.11.2007 klo 13.32
- Paikkakunta: Tampere
Re: Jatkaako Applen tuotteilla, vai palata Windows-leiriin?
Viesti Kirjoittaja atheos »
Jos vertaa paljonko iPhotoa käytetään niin siinä on oikeasti aika vähän ongelmia. Itselläni on tullut vastaan ongelmia lähinnä liittyen liian isoihin kirjastoihin (iPhoto ei ole kymmenien tuhansien kuvien organisointiin paras mahdollinen), korruptoituneisiin tiedostojärjestelmiin ja käyttäjiin jotka ovat käyneet käpistelemässä sitä kirjastoa käsin. Ja oma iPhoto ei ole koskaan pettänyt eikä kyllä kenenkään tutunkaan.KunkkuJ kirjoitti:Jos katsotaan, mistä täällä eniten kysellään ja minkä kanssa on eniten ongelmia, iPhoto on aivan varmasti top kympissä. Se lienee riittävä perustelu sille, että kyseessä on yksi surkeimpia Applen tarjoamia ohjelmia. Ilmaisut helppo ja järkevä eivät mitenkään sovi käytettäväksi tuon ohjelman yhteydessä.MacFinn kirjoitti: Kuvata löytyy iPhotosta helpommin kuin mistään muualta ja ne saa ihan minne tarvii.
Jaa niin ja suurin todellinen syy datahävikkiin kuvien kanssa on oikeasti joka ainoa kerta ollut laiminlyöty varmuuskopiointi. Kovalevy on sellainen laite joka hajoaa ihan aina, siinä menee jotain viikosta kymmeneen vuoteen mutta joskus se hajoaa. Silloin on kauhean kiva olla varmuuskopiot kunnossa.
http://irc.fi/atheos • http://www.mikseri.net/user/atheos
-
- Viestit: 14641
- Liittynyt: 23.6.2007 klo 15.13
- Paikkakunta: Luumäki
Re: Jatkaako Applen tuotteilla, vai palata Windows-leiriin?
Viesti Kirjoittaja KunkkuJ »
-
- Viestit: 10
- Liittynyt: 3.12.2012 klo 22.47
Re: Jatkaako Applen tuotteilla, vai palata Windows-leiriin?
Viesti Kirjoittaja janskuli »
Annan noiden ohjelmien sotkea haluamani kansiorakenteen koska Apple on suunnitellut konetta kätettävän sillä tavalla. Se ei siis itseäni häiritse, jos kone toimii muuten hyvin. 8)KunkkuJ kirjoitti:Miksi ihmeessä annat noiden ohjelmien sotkea haluamasi kansiorakenteet? Mikset tee kansioita Janskulin tiedostoihin ja raahaa kuvasi, musiikkisi ja kaikki muutkin juuri sinne missä haluat niiden sijaitsevan?janskuli kirjoitti: Tiedostojen hallinta on yhtä ***vettiä windowsiin tottuneelle kontrollifriikille. Windowsissa on mahdollista pitää kaikki tiedostot järjestyksessä haluamallaan tavalla, esim C:/Users/Janskuli/työpöytä/Janskulin Tiedostot – kansioon luoda haluamansa hakemistopuu – Musikki – Valokuvat – Tekstitiedostot jne. Mäkissä kuvat on iPhoton sisällä (databasessa), musiikit music kansiossa jne.
Vasta olin tuonut 50 valokuvaa iPhotoon, ja käsitellyt ne kuntoon, niin exporttausvaiheessa iPhoto hirtti kiinni. 15 minuutin odottelun jälkeen pakkosuljin ohjelman. Uudelleenkäynnistettyäni iPhoton, oli kaikki 50 kuvaa hävinneet tipotiehen. Pelastuksekseni paljastui Photo Stream, joka oli jo kerennyt varmuuskopioida kaiken. Iphoto ei kuitenkaan suostunut importtaamaan kuvia kuvavirasta, vaan väitti että kuvat ovat jo arkistossa. Kuvia ei kuitenkaan näkynyt missään. Lopulta vedin kuvat iPhoton kuvavirrasta työpöydälle, ja sieltä importtasin takaisin iPhotoon. Aika kömpelöä vai mitä?
Tuo tiedostot levällään mentaliteetti tuo kuitenkin mukanaan tietyn turvattomuuden tunteen, että jos kone särkyisi ja ei olisi varaa ostaa uutta mäkkiä, niin siinähän istut sitten iPhoto arkiston päällä, pääsemättä käsiksi kuviin (varmuuskopiot TimeMachinella).
EDIT: Perun sanani viimeisen lauseen osalta, sillä ovathan kuvatiedostot periaatteessa olemassa normaalimuodossa kovalevyllä, levyä voi penkoa myös windowsilla ilmeisesti sopivalla ohjelmalla/ ajurilla.
-
- Viestit: 28342
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 12.07
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Jatkaako Applen tuotteilla, vai palata Windows-leiriin?
Viesti Kirjoittaja kallekilponen »
Better Snap Toolin isoveli Better Touch Tool tuo mukanaan tuon, sekä lukuisia muita käteviä toimintoja. (Tosin jos pelkkä Aero Snap on tähäimessä, kevyempikin softa riittää…)janskuli kirjoitti:1. Aero Snapin puute.
Tuossa auttavat expose ja mission control. Kannattaa asettaa ne mieleisiinsä eleisiin, jos järjestelmän omat eleet eivät sovi omaan käyttöösi, BTT tarjoaa avun tähänkin.2. Ikkunoiden hallinta.
Kaatuilu ei toki tehojen puutteesta johdu, mutta lisämuisti ja/tai kovalevyn vaihtaminen SSD tai Hybridilevyyn (esim Momentus XT) auttaisi varmasti paljon noihin hidasteluihin.3. Ohjelmat kaatuilevat ja jäävät jumiin säännöllisesti…
Hitaan koneen (2,4 Ghz, 4 GB, 500 GB 5400 RPM HDD) syy, vai Macin ominaisuus? Paljon huonomilla windows koneilla olen tehnyt paljon enemmän asioita yhtäaikaa ohjelmien kaatumatta.
Tässä on nyt ihan kyse filosofiaeroista. Jos käyttää i-ohjelmia kannattaa sopeutua siihen, että tiedostojen hallinta on koneen, ei käyttäjän, vastuulla. Toki voi aina käyttää muita ohjelmia, jos haluaa niitä hallita itse…4. Tiedostojen hallinta on yhtä ***vettiä windowsiin tottuneelle kontrollifriikille…
Jos ohjelma asennetaan raahaamalla .app ohjelmakansioon, on poisto yleensä yhtä helppoa (jotain tiedostoja saattaa jäädä kirjastoon, mutta nekin on tarvittaessa helppo siivota. Asentajalla varustetut ohjelmat olisi yleensä hyvä poistaa samalla tavalla, ne kun on usein tehty sellaisiksi, että kylvävät tavaraa vähän sinne sun tänne, Office on yksi malliesimerkeistä tämän suhteen…5. Ohjelmien väliaikaistiedostot.
-
- Viestit: 8105
- Liittynyt: 24.8.2005 klo 20.36
Re: Jatkaako Applen tuotteilla, vai palata Windows-leiriin?
Viesti Kirjoittaja Lare »
Puhut asiaa, tosin joillekin iPhoto on ihan ok. Itse en käytä iPhotoa. Lähinnä haluan kuvia käpistellä Adoben tuotteilla. Aikanaan iPhoto loi avainsanat metadatan epästandardisti, eikä se toiminut kuin Applen softilla. Miten lie nykyään.KunkkuJ kirjoitti:IPhotoa käyttävät lähinnä vain ne Apple-fanaatikot, joiden mielestä kaiken omenalogolla varustetun on pakko olla hyvää, eikä sellaista saa arvostella.
Näihin Applen ohjelmiin tulee sitten aina ylläreitä. Jos käytät iPhotoa, sinne tulee eventtejä yhdessä julkaisussa, ja ne saattavat poistua seuraavassa, tai tulee jotain muuta aivan "fantastista". Pidit tai et. Menevät iCloudiin, tai ovat sitten menemättä, joku muu miettii senkin puolestasi.
-
- Viestit: 3105
- Liittynyt: 14.1.2012 klo 11.47
- Paikkakunta: ylivieska
Re: Jatkaako Applen tuotteilla, vai palata Windows-leiriin?
Viesti Kirjoittaja maccivaari »
Tästä samaa mieltä ja olen käynyt fiMUG koulutuksissa ja tulen käymään ;
siellä tapaan myös muita Applen käyttäjiä .
Syy: Poistettu turha lainaus
SONY Cyber-shot DSC-HX1
LUMIX DMC LX3
-
- Viestit: 25624
- Liittynyt: 12.1.2008 klo 9.57
Re: Jatkaako Applen tuotteilla, vai palata Windows-leiriin?
Viesti Kirjoittaja hatey »
Elmarit, Summarit ja pipo
MC-raato - FC-pilviWeikot
-
- Viestit: 14641
- Liittynyt: 23.6.2007 klo 15.13
- Paikkakunta: Luumäki
Re: Jatkaako Applen tuotteilla, vai palata Windows-leiriin?
Viesti Kirjoittaja KunkkuJ »
Aika rohkeasti sanottu. Olet selvä kapinallinen täällä appleuskovaisten joukossa.hatey kirjoitti: Minun mielestä koneen pitää taipua käyttäjän tahtoon, eikä päinvastoin.
-
- Viestit: 407
- Liittynyt: 20.6.2007 klo 16.25
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Jatkaako Applen tuotteilla, vai palata Windows-leiriin?
Viesti Kirjoittaja phiit »
iPhoto on loistava, iTunes on loistava, näin nyt se on todistettuhatey kirjoitti:Itse olen ainakin niin iPhoton myötä oppinut, tai oikeammin omaksunut asenteen, että kaikki i-alkuiset ohjelmat ovat huonoja, ennekuin toisin todistetaan. Niin pahan ihottuman olen siitä saanut. Minun mielestä koneen pitää taipua käyttäjän tahtoon, eikä päinvastoin.
![Omppu [?]](./images/smilies/omppu.gif)
-
- Viestit: 1613
- Liittynyt: 14.10.2009 klo 13.12
Re: Jatkaako Applen tuotteilla, vai palata Windows-leiriin?
Viesti Kirjoittaja mikaw_ »
300 euroa Airia halvemmalla saa esim. Sonyn T-sarjan Win8-kosketusnäyttö ultrabookin. Ainakaan MBP:ta en hankkisi.
-
- Viestit: 242
- Liittynyt: 17.6.2010 klo 17.52
Re: Jatkaako Applen tuotteilla, vai palata Windows-leiriin?
Viesti Kirjoittaja jak55550 »
-Mac mini 2018
-Apple Watch 42mm 5gen
-Apple TV 4gen
-
- Viestit: 6
- Liittynyt: 11.6.2010 klo 14.47
Re: Jatkaako Applen tuotteilla, vai palata Windows-leiriin?
Viesti Kirjoittaja lansion »
Ratkaisuni oli iPhoton sivuuttaminen ja Google Picasan käyttö. Tällä sujuu kuvien lataus niin kamerasta kuin android-puhelimesta koneelle juuri niin kuin haluan ja kaikki tapahtuu automaattisesti.
Pelkkä järjestelmällisyys ei ollut motivaattorina jatkaa tätä mallia vaan myös käytännöllisyys varmuuskopioinnissa. Haluan polttaa valokuvat dvd:lle varmaan talteen (en luota tietojen hajauttamiseen tietokoneelle ja time machinella ulkoiselle levylle) ja kun kuvat ovat koneella kuvauspäivämäärän mukaan kansioituna, on helppo myöskin pysyä kärryillä siitä mitä on poltettu levylle ja mitä pitää polttaa kun alkaa olla 4,7 gigaa täynnä. Kuvien selailua picasassa tämä kansiorakenne ei vaikeuta millään tavalla.
Olen ehkä jääräpäinen tässä kun en halua iPhoton vaikuttavan kuvien arkistoinnissa tapahtuneeseen jatkumoon. Ja haluan myös pitää tämän jatkumon omissa käsissäni jos vaihdan käyttöjärjestelmää joskus tulevaisuudessa.
-
- Viestit: 14641
- Liittynyt: 23.6.2007 klo 15.13
- Paikkakunta: Luumäki
Re: Jatkaako Applen tuotteilla, vai palata Windows-leiriin?
Viesti Kirjoittaja KunkkuJ »
-
- Viestit: 1613
- Liittynyt: 14.10.2009 klo 13.12
Re: Jatkaako Applen tuotteilla, vai palata Windows-leiriin?
Viesti Kirjoittaja mikaw_ »
Syy: Poistettu turha lainaus
-
- Viestit: 14641
- Liittynyt: 23.6.2007 klo 15.13
- Paikkakunta: Luumäki
Re: Jatkaako Applen tuotteilla, vai palata Windows-leiriin?
Viesti Kirjoittaja KunkkuJ »
-
- Viestit: 6
- Liittynyt: 11.6.2010 klo 14.47
Re: Jatkaako Applen tuotteilla, vai palata Windows-leiriin?
Viesti Kirjoittaja lansion »
Ei tarvita kuin yksi kunnon virtapiikki sähköverkosta tai esim tietokoneen virtalähteen hajoaminen sopivalla tavalla niin huonossa lykyssä on sekä koneen kovalevy, että koneeseen kytketty ulkoinen levy toimintakelvottomia. DVD-levyillä data on turvassa hyllyssä. Ja vaikka levy alkaisi virheillä, on suurin osa sisällöstä yleensä aika hyvin pelastettavissa kotikonstein.KunkkuJ kirjoitti:Muuten kuulostaa hyvältä tuo ajatuksesi varmuuskopioinnista, mutta voiko DVD-levyjä oikeasti pitää varmuuskopioina?
Eihän nuo DVD:tkään ikuisia ole joten jossakin vaiheessa tulee eteen niiden tietojen kopiointi blu-ray-levyille tai jollekin tulevaisuuden formaatille. Jos tarkoituksena on säilyttää kuvia kymmeniä vuosia eteenpäin, on varmuuskopiovarastoa joka tapauksessa pakko ylläpitää ja päivittää.
-
- Viestit: 10
- Liittynyt: 3.12.2012 klo 22.47
Re: Jatkaako Applen tuotteilla, vai palata Windows-leiriin?
Viesti Kirjoittaja janskuli »
Olin pienen Apple-ragen kourissa kun kirjoitin tuon aloitusviestini.
Kiitos kaikille vastauksista, nyt MBPn käyttö tuntuu olevan paljon paremmin hallussa, ja opettelun jälkeen Mission Control tuntuu helpolta. Hieman hävettää tunnustaa, mutta kesällä koneen ostaessani luulin sitä turhaksi blingblingiksi...!
-
- Porttikiellossa
- Viestit: 3689
- Liittynyt: 22.2.2004 klo 19.31
Re: Jatkaako Applen tuotteilla, vai palata Windows-leiriin?
Viesti Kirjoittaja adele »
Palaa sivulle “Yleiskeskustelu”
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit