=>PUHELIN TOISTAISEKSI VARATTU
Ostettu Sim-lukitsemattomana 1/2013, ollut käytössä alle viikon, joista minulla nyt muutaman viime päivän. Expertin kuitti löytyy. EI KYTKYPUHELIN, EI OSAMAKSULAITE! Mukana kaikki mitä uuteen pakettiin kuuluu, neitseelliset kuullokkeet yms. Valkoisessa latausjohdossa likaa, tulivat ensikokeilussa likaisista sormista, puhdistan johdon vielä. Näytön päällä suojakalvo je reunoissa silikoni(?)suoja. Em osat ostettu ja asennettu ostohetkellä Expertillä.
Ostin puhelimen ensimmäiseltä omistajaltaan väliaikaiseksi puhelimeksi, lähinnä yhden ulkomaanreissun kameraksi, hakusessa minulla oli ollut vastaavanlainen tai 4/4S valkoisena. Ensimmäinen omistaja ostanut tuotteen lahjakortilla, käytti 2 päivää eikä tykännyt laitteesta. Palauttaminen Expertille ei enään käynyt eikä voinut vaihtaa muihin tuotteisiin.
Laitteessa ei ole mitään jälkiä tms(sormenjälkiä lukuunottamatta), tuote on käytännössä uudenveroinen. Suojakalvon alla mutama pieni epäpuhtaus.
H.560€/erittäin hyvä tarjous =>PUHELIN ON MYYTY
Vaihdossa voin ottaa mieluiten VALKOISEN 4/4S:än, ihan pienimmälläkin muistilla oleva kelpaa, kunhan on 100% tomiva.
Puhelin sijaitsee arkisin sovittaessa Lahdessa
Kaupat mieluiten face-to-face, mutta postinennakkokin sopii. Tällöin ennalta sovittu prosentuaalinen osa kauppasummasta tilileni ja vastaanottajalle oikeus avata paketti ennen ennakomaksun suorittamista.
MYYTY: iPhone 5 16GB, kuin uusi, vaihto iPhone 4/4S
Vain Applen omat tuotteet.
Alueen säännöt
Ole hyvä ja tutustu Hopeisen Omenan kauppapaikan sääntöihin (6.1.2017) ennen uuden ilmoituksen tekemistä.
Ole hyvä ja tutustu Hopeisen Omenan kauppapaikan sääntöihin (6.1.2017) ennen uuden ilmoituksen tekemistä.
5 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 98
- Liittynyt: 22.1.2012 klo 17.44
MYYTY: iPhone 5 16GB, kuin uusi, vaihto iPhone 4/4S
Viesti Kirjoittaja Janne M »
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
Viimeksi muokannut Janne M, 5.6.2013 klo 8.57. Yhteensä muokattu 7 kertaa.
-
- Viestit: 98
- Liittynyt: 22.1.2012 klo 17.44
Re: M: iPhone 5 16GB, kuin uusi, vaihto iPhone 4/4S
Viesti Kirjoittaja Janne M »
Ilmoitusta muokattu hieman ja vintaa viilattu inasen alaspäin.
-
- Viestit: 636
- Liittynyt: 9.11.2009 klo 22.22
Re: M: iPhone 5 16GB, kuin uusi, vaihto iPhone 4/4S
Viesti Kirjoittaja Herra_Kallo »
moikka,kiinnostaisiko musta 4s jossa ei minkäänlaista naarmua ym jälkeä.muistia on se 32 gigaa ja saat geveyn kortin mukaan niin ei haittaa että on sonera/telefinland lukittu.=) puhelin stadissa.
-
- Viestit: 98
- Liittynyt: 22.1.2012 klo 17.44
Re: M: iPhone 5 16GB, kuin uusi, vaihto iPhone 4/4S
Viesti Kirjoittaja Janne M »
Mikäettei, laita vaikka privalla hintatietoutta.
-
- Viestit: 98
- Liittynyt: 22.1.2012 klo 17.44
Re: MYYTY: iPhone 5 16GB, kuin uusi, vaihto iPhone 4/4S
Viesti Kirjoittaja Janne M »
PUHELIN ON MYYTY!
5 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Myydään iPhone, iPad ja iPod”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit