Hei
Olen uusi käyttäjä foorumilla (tai olen jotain kysynyt vuonna 2008, mutta olen unohtanut käyttäjätunnukseni). Yritin etsiä sopivaa viestiketjua siinä kuitenkaan onnistumatta. Pahoittelen jos vastaava ketju jo löytyy.
Ongelmani on siis seuraavanlainen:
Olin eilen siirtämässä kuvia iPhonesta MacBookkiin kuvansiirtäjällä. Toimin kuten ennenkin ja valitsin kaikki kuvat siirrettäväksi ja poistettavaksi siirron jälkeen. Siirrettävää oli noin kuutisen tuhatta kuvaa ja videota. Kaikki menikin ihan hyvin kunnes kuvansiirtäjä antoi error code -9912 ja 1900 kuvaa jäi siirtämättä. Tässä vaiheessa aloin olla aika hiessä sillä en ottanut ennen varmuuskopiota (varmuuskopiota on, muttei kovin tuoreita ja icloudi on tietenkin tukossa - tiedän todella dorkaa, älkää ripittäkö) ja aloin googletella imagecapture error code 9912. Löytämistäni vastauksista ei ollut toistaiseksi mitään iloa. Kokeilen hard resettiä, ohjelmien sammutusta, MacBookin sammuttamista jne. löytämieni ohjeiden mukaan - tuloksetta.
Tässä vaiheessa tutkailin kameran rullaani, josta kaikki kuvat löytyvät, mutta näkymä on liitteen mukainen. Kuvat ja videot löytyvät, mutta ovat korruptoituneet tms. Kuvat vievät tilaa puhelimelta ja kuvansiirtäjästä näkyy että niissä on exif tiedot. Lisäksi koko ja tiedostoformaatit oikein, mutta ovat lukukelvottomia.
Tällä hetkellä nyppii sen verran että olen valmis heittämään puhelimellani rauhoitettua vesilintua.
Onko täällä yhtään fakiiria, joka osaisi auttaa ongelmassani? Miten saan kuvat näkyviin ja siirrettyä. Vai onko peli menetetty?
Kiitos jo etukäteen!
iPhone 5S kuvansiirto-ongelmat ja lukukelvottomat kuvat
Kaikki ohjelmiin, iTunes Storeen, App Storeen, synkronointiin, iOS-käyttöjärjestelmään jne. liittyvät keskustelut tänne
3 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 1
- Liittynyt: 11.6.2014 klo 8.03
iPhone 5S kuvansiirto-ongelmat ja lukukelvottomat kuvat
Viesti Kirjoittaja Hakunamatata »
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
Viimeksi muokannut kallekilponen, 11.6.2014 klo 23.32. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Syy: otsikon hienosäätöä
Syy: otsikon hienosäätöä
-
- Ylläpitäjä
- Viestit: 13143
- Liittynyt: 29.6.2006 klo 11.16
- Paikkakunta: Helsinki
Re: iPhone 5s kuvansiirto-ongelmat ja lukukelvottomat kuvat
Viesti Kirjoittaja egoste »
Tässä voi olla jotain apua, mutta jos olet tehnyt synkronoinnin, niin koneestasi pitäisi löytyä myös varmistus, jonka voit palauttaa...
http://www.ipad-converters.org/recover- ... om-iphone/
6000 kuvaa jne. ja ei varmistusta - en voi kuin ihmetellä... kun ei saa ripittää
http://www.ipad-converters.org/recover- ... om-iphone/
6000 kuvaa jne. ja ei varmistusta - en voi kuin ihmetellä... kun ei saa ripittää

-
- Viestit: 4915
- Liittynyt: 26.11.2007 klo 16.27
- Paikkakunta: Hamina
Re: iPhone 5s kuvansiirto-ongelmat ja lukukelvottomat kuvat
Viesti Kirjoittaja tuomas92 »
Jos varmuuskopiot tekee normaalisti iCloudiin niin ei ole mitenkään itsestään selvää että tietokoneelta löytyy varmuuskopio – kun iCloud-varmistus on käytössä, varmuuskopio tietokoneelle tehdään manuaalisesti iTunesin iPhone-näkymässä olevaa painiketta painamalla.
A1398 ● www.tuomashamalainen.com
3 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit