Koneeseen iski joulunpyhinä mystinen ongelma ilman että olisin tehnyt mitään päivityksiä tai muita muutoksia: Kone tuppaa jumiutumaan kun kannen avaa (ei siis nouse ylös lepotilasta). Kun sitten käynnistää uudelleen, alkaa käynnistys ihan normaalisti, mutta muutaman sekunnin käynnistyspalkin näyttämisen jälkeen alkaa näyttämään harmaata ruutua, ja boottaa sitten itsekseen uudelleen. Ja sama toistuu monen monta kertaa, ennenkuin suostuu käynnistymään. Vika iskee siinä vaiheessa, missä OSX muutenkin heittää käynnistyspalkin hetkeksi ruudusta ja muuttaa näytön kirkkauden ym. vallitsevan valon mukaiseksi.
Kone on 15" MacBook Pro (early 2011), käyttis Yosemite 10.10.1. Olen tehnyt kaikki temput mitä olen keksinyt ja netistä löytänyt, eli ajanut diagnostiikkatestit (ei vikoja), nollannut SMC:n ja NVRAMin, putsannut kiintolevyn yms.
Vaikka diagnostiikkatestit näyttävät, ettei kyse olisi laiteviasta, kallistuisin silti arvelemaan, että jotain on rikki, koska käynnistyksessä jumiutuessaan ei kone suostu boottaamaan myöskään Safe Modeen (jumiutuu siinäkin harmaaseen ruutuun), saati tallessa olevalla Snow Leopardin asennus-DVD:llä tai Time Machinen varmuuskopiolla. Tulos on aina sama, eli harmaa ruutu ja muutaman sekunnin päästä uudelleen käynnistyminen. Lisäksi tuo alussa mainittu jumiutuminen lepotilaan tapahtuu vain silloin kun koneen kansi on ollut kiinni, eli jos kone on laitettu lepotilaan kansi auki, se herää ihan normaalisti.
Eli onko joku muu törmännyt vastaavaan?
MBP ei herää/jumiutuu kesken käynnistyksen
Täällä voit kysyä mistä tahansa Mac-ongelmasta, jos et löydä vastausta muualta.
5 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 26
- Liittynyt: 8.3.2008 klo 13.43
- Paikkakunta: Riihimäki
MBP ei herää/jumiutuu kesken käynnistyksen
Viesti Kirjoittaja teme1206 »
-
- Viestit: 7466
- Liittynyt: 28.5.2004 klo 1.44
Re: MBP ei herää/jumiutuu kesken käynnistyksen
Viesti Kirjoittaja tosikko »
Juu, näytönohjain rikki (tai todennäköisesti irti), se on noissa 2011 malleissa tyyppivika.
https://discussions.apple.com/thread/4766577?tstart=0
https://discussions.apple.com/thread/4766577?tstart=0
Viimeksi muokannut tosikko, 27.12.2014 klo 12.03. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
- Viestit: 26
- Liittynyt: 8.3.2008 klo 13.43
- Paikkakunta: Riihimäki
Re: MBP ei herää/jumiutuu kesken käynnistyksen
Viesti Kirjoittaja teme1206 »
Jep, kiitos linkeistä. Lueskelin noita ja oireet vaikuttavat tutuilta – nyt kun ryhdyin muistelemaan, niin myös ajoittaisia näyttöhäiriöitä on joskus ollut.
Onko tuollaista vikaa mitään järkeä korjata näin vanhaan koneeseen? Taannoin edelliseen MBP:hen vaihdettiin koko emolevy 4-vuotiaana Applen piikkiin juotosvian takia, mahtaisiko nämä mennä samanlaiseen kategoriaan vai pitääkö maksaa omasta pussista? Laajennettua takuuta ei siis ole.

- Viestit: 1424
- Liittynyt: 1.12.2008 klo 11.34
- Paikkakunta: Tampere
Re: MBP ei herää/jumiutuu kesken käynnistyksen
Viesti Kirjoittaja full »
Apple ei ole vielä myöntänyt valmistusvikaa mutta tästäkin on joukkokanne käsittääkseni jenkkilässä menossa ja näinollen voi käydä niin että apple alkaa noita korjaamaan.teme1206 kirjoitti:Jep, kiitos linkeistä. Lueskelin noita ja oireet vaikuttavat tutuilta – nyt kun ryhdyin muistelemaan, niin myös ajoittaisia näyttöhäiriöitä on joskus ollut.
Onko tuollaista vikaa mitään järkeä korjata näin vanhaan koneeseen? Taannoin edelliseen MBP:hen vaihdettiin koko emolevy 4-vuotiaana Applen piikkiin juotosvian takia, mahtaisiko nämä mennä samanlaiseen kategoriaan vai pitääkö maksaa omasta pussista? Laajennettua takuuta ei siis ole.
- iPad Air 2 - 3Dfx
-
- Viestit: 7466
- Liittynyt: 28.5.2004 klo 1.44
Re: MBP ei herää/jumiutuu kesken käynnistyksen
Viesti Kirjoittaja tosikko »
Tuossa vanhempi viestiketju jossa samaa vaivaa pohdittu: http://hopeinenomena.net/viewtopic.php? ... k+2011+gpu
5 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Ongelmia Macin kanssa?”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit