Itselläni on kohta noin 5v-vanha vuoden 2010 puolesta välistä oleva 13:sta tuuman MacBook Pro, jonka olen isältäni perinyt ja on tähän mennessä toiminut ihan moitteettomasti. Mutta nyt kun aikaa on kulunut on koneeseen tullut vakavia ongelmia, sillä se on viime aikoina hidastunut dramaattisesti ja temppuillut muutenkin varmaan jopa vaarallisesti. Se on mm. alkanut tehdä sellaista, että jos laitan koneen kannen kiinni ja olen pidempään käyttämättä sitä niin sitten, kun taas alan käyttää sitä, kone on sammunut eikä uudelleen käynnistyksenkään jälkeen toimi moitteettomasti vaan sen ruutu on silloin harmaa ja ala-laidassa on joitan latauspalkin tyyppisiä palkkeja kone täytyy taas käynnistää uudelleen. Olen muutenkin huomannut, että jos esimerkiksi laitan levyn levyasemaan niin kone alkaa täristä ja jurruttaa hirveästi ja saa melkein pelätä, että kone räjähtää. Huomasin myös, että oli virhe päivittää kone liian aikaisin OS X Yosemiteen, sillä sen jälkeen nämä oikuttelut vain lisääntyivät. Kävin kaikki mahdolliset takuu-asiat ja huollon kattavuudetkin läpi ennen kuin sain kuulla OS X Yosemiten ongelmista. Takuu on vanhentunut, eikä huolto ilmeisesti enää kannata. Kone ei enää ikänsäkään takia tue kaikkia uusia ominaisuuksia kuten esimerkiksi handoffia. Kone on ollut aikanaan muutenkin kovilla saatuan kerran salamasta sähköiskun johtojen kautta. Kysyn nyt asiantuntijoilta mielipidettä siihen kannattako uuden koneen osto?
T: Maccimies89
![Omppu [?]](./images/smilies/omppu.gif)