Kävin lauantaina 22.10.2005 Tectorilla jota olen pitänyt pääkaupunkiseudun ehkä parhaana Apple-edustajana nimenomaan palvelun puolesta. Jouduin pettymään todella pahasti. Myyjä ei osannut vastata yhteenkään Epson-tulostimia koskevaan kysymykseeni katsomatta netistä vastausta (osaan itsekin lukea nettisivuja). Lisäksi sain kuvan ettei kaveri tiennyt uusia Powerbookeja edes julkistetun lähiaikoina (20.10.2005).
Menin sisään vähän kiireisenä, mutta ajattelin varaamani noin tunnin ajan riittävän hyvin alkuupääsyyn. Tulin ulos vihaisena ja pettyneenä. Minulle oli tarjottu "heti mukaan" halvinta 4-väritulostinta eikä tietoa vaihtoehdoista tuntunut olevan lainkaan. Ilmeisesti ko. liike on lauantaina auki jotta saisin ostaa varaosia eikä tiedon hankkimista varten. Tälle tietämättömälle myyjälle pisteet siitä, että hän oli ainoa henkilö liikkeessä joka sanoi minulle jotain.
Haluaisin tietää onko PK-seudulla tai Suomessa asiakkaistaan kiinnostuneita Apple-myyjiä. Työaikojen takia olisi kiva voida asioida muulloinkin kuin ma-pe klo 8-16. Haluaisin asiantuntijan vinkkejä ennen lopullista ostopäätöstä. Tulen vieläkin huonolle tuulelle ajatellessani eilistä.
Suositelkaa Apple jälleenmyyjää jolla homma p
Perusasioita jokaiselle Applen tuotteiden käyttäjälle, muun muassa iCloud ja muut pilvipalvelut
10 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 337
- Liittynyt: 26.2.2004 klo 22.52
Suositelkaa Apple jälleenmyyjää jolla homma p
Viesti Kirjoittaja Karive »
-
- Viestit: 374
- Liittynyt: 17.8.2004 klo 20.14
- Paikkakunta: Kuopio - Savo
Re: Suositelkaa Apple jälleenmyyjää jolla hom
Viesti Kirjoittaja hanuri »
Kuopiossa oma 'henkilökohtainen' myyjäni Officelinen A.K. on erinomaisesti vastaillut hankaliin kysymyksiini... Ja liian hankalissa kysmyksissä selvitellyt ongelmaa ja palannut siihen vastauksen kanssa.
Tällä hetkellä on uuden iMac:in tilaus sisällä, toivottavasti kaikki menee yllätyksittä...
Tällä hetkellä on uuden iMac:in tilaus sisällä, toivottavasti kaikki menee yllätyksittä...
-
- Viestit: 2017
- Liittynyt: 25.4.2004 klo 16.21
Re: Suositelkaa Apple jälleenmyyjää jolla hom
Viesti Kirjoittaja jonesb »
Kummallista, itse kun tein switchin erittäin skeptisin mielin niin sain Tectorista ensiluokkaista palvelua. Palvellut kaveri tuntui tietävän kaiken powerbookeista ja muistakin mäkeistä pienimpiä yksityiskohtia myöten. Sain myös kaikki tarpeelliset dokumentit aina mukaan ja sähköpostiin. Ehkäpä taso on muuttunut, tai sitten oli vain lauantai myyjä.
Mutta toisaalta, epäilen, että yksikään basic-tietokonekauppias osaa vastata mihinkään erikoisempaan epson-kysymykseen. Tietysti Apple-liikkeiden olisi parempi osata vastata. Mutta onhan noita muitakin, miten olisi Varimport?

- Viestit: 700
- Liittynyt: 5.1.2005 klo 16.45
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Suositelkaa Apple jälleenmyyjää jolla hom
Viesti Kirjoittaja at »
No, itse olen saanut hyvää palvelua Tectorista.
Ehkä siellä on ollut silloin duunissa joku jonka osaamisalue on muualla. Esimerkiksi ohjelmistoissa. Siellä on kuitenkin monta ihmistä ja heistä jokainen on oma persoonansa.
Ehkä siellä on ollut silloin duunissa joku jonka osaamisalue on muualla. Esimerkiksi ohjelmistoissa. Siellä on kuitenkin monta ihmistä ja heistä jokainen on oma persoonansa.
Onnellinenkin loppu on vain loppu
-
- Viestit: 337
- Liittynyt: 26.2.2004 klo 22.52
Re: Suositelkaa Apple jälleenmyyjää jolla hom
Viesti Kirjoittaja Karive »
Kaveri ei tiennyt montako väriä on Epson D88 tulostimessa jota hän tyrkytti minulle vaan tarkisti tiedon netistä. Kysyessäni mitä voitan 8-värillä verrattuna 6-väriin tuntui kuin ko. asia olisi täysin uusi tieto: printtereissä saattaa olla värejä eri määrä, ettei kaikissa Epsoneissa olekaan sama värikasettijärjestelmä. Oliko tämä erikoinen kysymys?
Varmaan pääongelma oli lauantai jolloin oikeat gurut ovat vapaalla.
Olisin tullut kovin onnelliseksi jos kaveri olisi ilmoittanut ettei tunne kysymiäni asioita ja olisi pyytänyt ottamaan yhteyttä vaikkapa johonkin tiettyyn henkilöön arkipäivänä (email, ym.) Asioin lauantaina työaikojen takia ja koska halusin vähän ensi käden tietoja. Jotain minkä perusteella edetä. Jatkossa lienee viisainta unohtaa lauantait kauppapäivinä.[:S]
Varmaan pääongelma oli lauantai jolloin oikeat gurut ovat vapaalla.
Olisin tullut kovin onnelliseksi jos kaveri olisi ilmoittanut ettei tunne kysymiäni asioita ja olisi pyytänyt ottamaan yhteyttä vaikkapa johonkin tiettyyn henkilöön arkipäivänä (email, ym.) Asioin lauantaina työaikojen takia ja koska halusin vähän ensi käden tietoja. Jotain minkä perusteella edetä. Jatkossa lienee viisainta unohtaa lauantait kauppapäivinä.[:S]
-
- Viestit: 374
- Liittynyt: 17.8.2004 klo 20.14
- Paikkakunta: Kuopio - Savo
Re: Suositelkaa Apple jälleenmyyjää jolla hom
Viesti Kirjoittaja hanuri »
Jos tietää asioivansa useammin kuin yhden kerraan ko. putiikissa, suosittelen etsimään 'henkilökohtaisen' myyjän. Hyvän tunnistaa ripeästä palveluasenteesta ja asiakkaan kuuntelemisesta. Monesti tiedottomuus ei haittaa, kun myyjä jättää sellaisen mielikuvan, että kun astuu ulos liikkestä alkaa kovalla tohinalla selvitys, ja puhelin/sähköposti kilahtaa...
-
- Viestit: 835
- Liittynyt: 17.10.2004 klo 23.38
Re: Suositelkaa Apple jälleenmyyjää jolla hom
Viesti Kirjoittaja Tuppu »
Kummatkin koneet olen ostanut tectorista ja palvelu on ollut hyvää. Tosin en ole mitään liian monimutkaista kysynyt.
-
- Viestit: 386
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 21.10
Re: Suositelkaa Apple jälleenmyyjää jolla hom
Viesti Kirjoittaja Mac_Veikka »
Varimport on palvellut hyvin ainakin Turussa. Auki myös lauantaisin!
-
- Viestit: 4994
- Liittynyt: 24.2.2004 klo 23.16
Re: Suositelkaa Apple jälleenmyyjää jolla hom
Viesti Kirjoittaja MVi »
Joo, suosikkimyyjäni on se, jonka kanssa parhaiten "synkkaa", se joka ymmärtää kysymykseni heti ensimmäisellä kerralla tai joskus jo puolesta lauseesta, se jonka toiminta tähtää juuri minun (=senhetkisen asiakkaan) tilanteen selvittelyyn ja parhaan ratkaisun löytämiseen. Se, joka huomaa minut siedettävän pian sen jälkeen kun olen astunut kynnyksen yli... Kun kemiat kiitettävästi kohtaavat, kannattaa pyytää se käyntikortti. Kaikkien kanssa ei aina pelaa ja mitäs siitä sitten enempää.hanuri kirjoitti:Jos tietää asioivansa useammin kuin yhden kerraan ko. putiikissa, suosittelen etsimään 'henkilökohtaisen' myyjän. Hyvän tunnistaa ripeästä palveluasenteesta ja asiakkaan kuuntelemisesta. Monesti tiedottomuus ei haittaa, kun myyjä jättää sellaisen mielikuvan, että kun astuu ulos liikkestä alkaa kovalla tohinalla selvitys, ja puhelin/sähköposti kilahtaa...
Hopeinen Omena -tuotteet: http://hopeinenomena.net/shop
-
- Viestit: 393
- Liittynyt: 14.3.2004 klo 18.18
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Suositelkaa Apple jälleenmyyjää jolla hom
Viesti Kirjoittaja junior »
Minä olen ostanut kaikki Macintosh-laitteeni ja ohjelmani Datatriosta Helsingin Museokadulta. Esa Aaltonen osaa vastata kaikkiin kysymyksiin. http://www.datatrio.fi
10 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Yleiskeskustelu”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit