Tilattiin systerille äsken Macbook Applestoresta. Tilaustietoja täytettäessä ei puhelinnumeroa saanut millään mahtumaan sille varattuun kenttään, ja maaksi systeemi väkisin tuputti Iso-Britanniaa. Kun osoitteen lisätietoihin laittoi FINLAND ja eteni prosessissa systeemin vaikerruksesta huolimatta, osasi lyhenne GBR vaihtua sanaksi SUOMI. Tämä siis vasta kun oli hyväksynyt GBR:n maaksi, ja siirtynyt eteenpäin Kun tähän kaikkeen sekoiluun vielä ynnää sen että edu-alennukset ovat turhan hyvin kätkettyinä ja että Apple ID:n tekemisen jälkeen sähköpostiin valuu tasaiseen tahtiin spammia, on johtopäätös helposti vetäistävissä: Homma kusee ja komeasti. Ajat sitten poistin sähköpostiosoitteeni mainoksien lähetyslistalta, mutta eipä postien heruminen loppunut. Enkä alunperinkään ollut laittanut ruksia kohtaan "keep in touch" tjsp. Nyt samaa moskaa siis odotettavissa siskonkin sähköpostiin. Miten kummassa Applen kaltainen käytettävyyden sanansaattaja alentuu näin rähmäiseen nettitoimintaan? Oikein hävetti kikkailla puljun saitilla kaiken suorittamani ylistyksen jälkeen pikkusiskon nähden
Ja vielä hyvän kuuloisesta iPod-alennuksesta.. Kamala show sen sijaan että saisi alennuksen siinä samassa kun Macbookin laittaa tilaukseen Helkkarin rebate-systeemi...
Jos tulet joskus käyttäneeksi iTunesia, pääset iTunes-spämmilistalle kans. Mielenkiintoisia uutisia milloin mistäkin toinen toistaan vähemmän kiinnostavasta uutuuslevystä, jonka voisi sitten latailla maksua vastaan.
Ja sitähän tulee automaagisesti kun vaikka käy muiden maiden Storeissa. Itse olen ulkomailla oleillessani tilannut tavaraa parin eri maan Storesta, niin heti alkaa tulla näiden kielellä Store-spämmiä, sitä pyytämättä. Ja tietenkin ne muut kieliversiot tulee myös. Sitten noista pitää jotenkin yrittää päästä eroon yksi kerrallaan, hankalaa on. Jos käy Suomen Storessa tilin asetuksissa veivaamassa spämmit pois, niin vielä tulee jotain "Découvrez nos nouvelles offres spéciales du printemps." ja kun tämän saa pois niin sitten tulee suomeksi taas...
Ihan miten tämänkin ottaa. Minä olen aika monessa Applen spammissa saanut erilaisia hyviä erikoistarjouksia. Kuten esim. tämä Miglia TVmini 99,95 € eikä 129 € tai 36 € (tms) pois seuraavasta ostoksesta.
Jos joku lähettää mulle tällaisia rahanarvoisia spammeja, mulle saa tulla.
Ei tilattuja mainosviestejä kuulune luokitella spammiksi, ja niiden mainoksien lähettelynhän saa aina rastia pois kun Applella asioi. Näin omien kokemuksieni perusteella. Ja kuten MacFinn mainitsee, on niissä tarjouksiakin tullut. Kovin harvoin vaan osuu jotain uuden koneen ostoa tjsp jotta sen "~80 eureisisallaalvia" edun saa oikeasti käytettyä.
Kannattaa katsoa Apple ID:n tiedoista, onko siellä vielä jossain rasti jonkun mainospostin kohdalla. Jos ei, Applen tuki varmaan voi auttaa koska asiakassuhteita he eivät varmaan halua pilata.
jamo kirjoitti:Kannattaa katsoa Apple ID:n tiedoista, onko siellä vielä jossain rasti jonkun mainospostin kohdalla. Jos ei, Applen tuki varmaan voi auttaa koska asiakassuhteita he eivät varmaan halua pilata.
Tästä rastista on tälläkin forumilla puhuttu. Ei se tee autuaaksi, ja postien tuloakaan se ei lopeta. Joku jopa kertoi soittaneensa asiakaspalveluun, joka nosti kädet pystyyn asian suhteen. Ei voi vaikuttaa mainospostiin.
Meidän planeettaamme ei ole mikään symbolinen kohtu, me ollaan kaikki suuressa sinisessä limousinessa (Jarkko Laine)
Voiskohan bounceilla pistää ne hiljaiseksi? Jos häiritsee niin kannattaa ehkä kokeilla.
Mä oon jotenkin onnistunut hiljentämään muutamat posteista, ainakin vääränkielisestä Store-posteista pääsin lopulta eroon. Vääränkielisistä ADC-posteista en kyllä, vaikka en niitäkään tilannut ikinä kuin yhdellä kielellä.
Applen postit tulee mulla automaattisesti yhteen lootaan postiohjelmassa, filtteroituna lähettäjäosoitteen mukaan. Tähän mennessä erilaisia lähettäjäosoitteita on kerääntynyt filtteriin 18!
Otin joskus koekauden, jolloin pompsautin kaikki spammit vastaanottajalle takaisin (ei-Applen mainokset). Tulos oli, että roskan määrä ei ainakaan vähentynyt. Ihme, jos joku, automaatti tai ihminen, noita bounceja Applella seuraa ja näin vaikuttaa mainoksien määrään.
Minäkin tartuin yhteen tarjoukseen. Ilmainen kaiverrus iPodiin. Store ei hyväksynyt koodia, jonka copy-pastesin meilistä. Mutta, oli ilmainen muutenkin. Lisää näitä, kiitos.
Kaikissa nettitilauksissa käytän huuhaa osoitteita, mm yahoo tai hotmail. Sinne mahtuu mainosta.
Yhden toisen firman "spämmistä" pääsin kun jokaisen meilin forvardoin niiden asiakaspalveluun.
jamo kirjoitti:Kannattaa katsoa Apple ID:n tiedoista, onko siellä vielä jossain rasti jonkun mainospostin kohdalla. Jos ei, Applen tuki varmaan voi auttaa koska asiakassuhteita he eivät varmaan halua pilata.
Tästä rastista on tälläkin forumilla puhuttu. Ei se tee autuaaksi, ja postien tuloakaan se ei lopeta. Joku jopa kertoi soittaneensa asiakaspalveluun, joka nosti kädet pystyyn asian suhteen. Ei voi vaikuttaa mainospostiin.
Eikös viestien lopussa ole linkki, josta sen voi käydä perumassa? Ei mulle ole ainakaan Applelta pyytämättä mitään tullut.
jamo kirjoitti:Otin joskus koekauden, jolloin pompsautin kaikki spammit vastaanottajalle takaisin (ei-Applen mainokset). Tulos oli, että roskan määrä ei ainakaan vähentynyt. Ihme, jos joku, automaatti tai ihminen, noita bounceja Applella seuraa ja näin vaikuttaa mainoksien määrään.
Joo, kun, kannattaa huomioida että spammia ei koskaan lähetetä mistään sähköpostiosoitteesta! Sähköpostissa ei tarvitse olla lähettäjää, pelkkä vastaanottaja riittää. Tällöin spammiin vastaaminen on sama asia kun lähettäisi postikortin ilman osoitetta postilaatikkoon. Saapuneessa sähköpostissa lähettäjänä voi olla mitä tahansa jos lähettäjä on sähköpostissa mainittu. Korostan, mitä tahansa. Kotoisissa tapauksissa esim. kotisivujen palautelomake voi lähettää palautteen sähköpostiisi jossa lähettäjä on "Palautelomake".
Turha vastailla siis spammiin, koska spammin lähettämisessä ei ole käytetty sähköpostilaatikkoja ollenkaan.
Jamac kirjoitti:Turha vastailla siis spammiin, koska spammin lähettämisessä ei ole käytetty sähköpostilaatikkoja ollenkaan.
Jepjep, näinhän se on spämmin kanssa. Mutta ainakin mun ylläpitämissä uutiskirjetyyppisissä systeemeissä on automaatinen tai manuaalinen bouncanneiden osotteiden poisto listan siivoamiseen käytöstä poistuneista/virheellisistä osoitteista. Ajattelin vaan että jos Applella olisi jotain tällaista fiksua, koska näistä voi päästä eroon juuri tolla bouncella.
Turhaa tuommoista spämmäystä on puolustella, jo nykyään valtaosa kaikesta sähköpostiliikenteestä on roskapostia ja juuri siksi, että muutama pöllö ilmeisesti oikeasti tilaa niitä viagroita yms. näiltä kiusankappaleilta. Kokonaan toinen juttu on, saavatko koskaan tilaamiaan tuotteita tai ylipäätään mitään rahalleen vastineeksi. Globaalisti spämmistä aiheutuu valtavia kustannuksia ja yhdelläkään spämmerillä, rikollisella tai laillisella, ei ole minkäänlaista oikeutusta toiminnalleen. Jos Apple häiriköi epäeettisesti, vaikkakaan ei välttämättä laittomasti, se on syytä ilmoittaa jollekin tunnettujen spämmereiden listoista, joita sitten käytetään spämmereiden blokkaamiseen. Spämmiin vastaaminen todennäköisesti vain lisää viestien määrää, kun sillä tavoin vastaanottaja ilmaisee osoitteen toimivuuden ja jonkinlaisen viestin noteeraamisen (aktiiivsuus=hyvä-->lisää spämmiä). Tehokkaampaa lienee ilmoittaa Apple spämmerilistalle ja viestittää asiakaspalautekanavien kautta tästä Applelle.
Hetkinen, minä haluan saada AppleStorelta postia. Varsinkin niitä alennuskuponkeja, joita on jo useampia tullut käytettyä.
Sekoitat nyt kaksi eri asiaa.
1) olen Applen asiakas ja kun Apple lähettää minulle asiakastiedotteita (tai mainoksia), kyseessä ei ole spämmäys. Minulle tulee muiltakin yrityksiltä postia eikä sekään ole spammia, kun minulla on olemassaoleva asiakassuhde postin lähettäjään. Monesti olen jopa antanut luvan (kuten AppleStore) postin lähettämiseen.
2) lääke, deitti, osake, lottovoitto jne postit taas ovat spämmiä, koska minulla ei ole koskaan ollut (eikä tule olemaan) mitään suhdetta noihin lähettäjiin.
Joten ilmoittamalla Applen spämmerilistalle, haittaat Applen ja sen asiakkaiden välistä kommunikaatiota. Eikä se ole mitenkään hyvä asia.
MacFinn kirjoitti:Joten ilmoittamalla Applen spämmerilistalle, haittaat Applen ja sen asiakkaiden välistä kommunikaatiota.
Heh, näinhän se on, mutta juuri siksi kunniallisiksi itsensä katsovien yritysten ei kannata valita käyttöönsä kunniattomia toimintatapoja, vaikka voisivat sillä heruttaa muutaman euron jonkun itsehillintänsä menettäneen ihmisen lompakosta. Tokihan tuo ratkaisuni oli provosoiva varsinkin Mac-entusiastien foorumilla, mutta homman pointti on se, että Apple aloitti törkeilyn lähettämällä pyytämättä roskapostia. Sinun tapauksessasi kyse on toivotusta asiakasviestinnästä, mutta asiakkaan pitää voida päättää, mikä on toivottua ja mikä ei. Ehkäpä ehdottamastani ratkaisusta voisi lievempänä versiona toteuttaa pelkän sen osan, että ilmoittaisi Applen asiakaspalveluun kokemastaan ongelmasta ei-toivotun postin kanssa ja kertoisi ilmoittavansa Applen spämmerilistalle. Oikeasti ei tarvitsisi ilmoittaa, eikä sitä sitä paitsi edes ihan helposti sinne hyväksyttäisi. Ehkä Apple sitten miettisi etiikkaansa uudestaan.
Ja päivittäkää tietonne niin, ettette halua sähköpostia, odottakaa aikanne, että muutos ehtii vaikuttaa ja valittakaa vasta sitten.
Kuis kauan mun pitäs vielä odotella? Vuosi vielä lisää näiden muiden päälle? "spämmiä" sieltä vieläkin tulee vaikka olen sen kieltänyt joka kerta kun olen storessa tilin kanssa asioinut. Prkl ku sitä vielä tulee samaan osotteeseen brittien ja suomalaisten storesta. Alennuskupongit saan kuitenkin aina pelkästään GBP valuutassa
Minä olen heti alusta asti jättänyt ruksaamatta ne "haluan ottaa vastaan Applen tarjouksia"-kohdat, eikä spämmiä ole tullut. Paitsi tässä taannoin unohtui ruksi ruutuun, minkä jälkeen Applelta on tullut ehkä yksi mainosposti kuukaudessa. Ei paha, ja lisäksi niissä on yleensä ollut mielenkiintoista tietoa tarjouksista.
Edu piilotettu?? Siinähän se on heti etusivun oikeassa reunassa.
Siinä kyllä olen samaa mieltä että ei EDUa huomaa jos ei tiedä siellä sellaisen olevan. Joo kyllä se on etusivun oikeassa reunassa mutta melko huomaamattomana ja saa rullata hyvin alaspäin ja katsoa jokainen pieni infoboksi siitä oikealta jotta sen siitä bongaa. Kyllä se saisi huomattavasti selvemmin olla esillä, esimerkiksi heti yläpalkissa..
Tottahan sen nyt aina löytää kun tietää että siellä se on.
Voisin veikata että kukaan ensikertalainen storessa ei tule huomaamaan EDUsivustoa jotain ostaessaan, mikäli heille ei kukaan ole siitä etukäteen kertonut.