Hei!
Minulla on MacBook Pro 15.4'' vuosimallia 2009.
Vanhat 1Mt:n muistikammat vaihdettiin parin viikon jälkeen
uusiin 2Mt:n DDR3-kampoihin.
Koneen tilttaamisongelman vuoksi olen läpikäynyt pitkän
formatoimis-uudelleenasennusoperaation, jonka aikana
minulle on käynyt pari kertaa niin, että BackUpit ovat pettäneet.
1.
Formatoinnin jälkeen yritin asentaa tutulta kauppiaalta saamaani poltettua
Snow Leopardia, mutta koneeni ei antanut tehdä sitä. (Oma päivitysromppuni oli
naarmuuntunut.) Kun palautin tiedot varmuuskopiolta, väitti tietokone palautusta
onnistuneeksi, mutta uudelleenkäynnistäessä kone kehottaa käynnistämään uudelleen.
2.
Hankin itselleni uuden virallisen Snow Leopard Update -levyn, jonka jälkeen ostin uuden
500Gt kovalevyn. Asensin koneeseen koneen mukana tulleella levyllä käyttöjärjestelmän,
jonka sitten päivitin Snow Leopardiksi. Seuraavaksi ajoin ohjelmiston päivitys -työkalulla
versiopäivityksen. (10.6.4)
Nyt olisin halunnut ajaa vanhan, edellisen kovalevyn aikaisen varmuuskopion uudelle kovalevylle,
mutta vanhat Back Upit näkyvät "passiivisina", harmaina. Time Machine ei anna enää edes selata niitä,
vaikka näyttääkin ne viimeisimmän varmuuskopion taka-alalla. Ohjelman vielä tehdessä kopiota
uudelleenasentamastani käyttöjärjestelmästä sain vielä selata vanhoja varmuuskopioita, vain
"Palautus" -nappi oli "passiivinen". Uuden kopion valmistuttua vanhoja ei voi käyttää muuten
kuin manuaalisesti tietoja selatessa Finderissä.
En ole vielä yrittänyt palauttaa tietoja esimerkiksi levyltä käynnistettäessä, koska en
välttämättä enää palauttaisi vanhaa Set Upia. Ihmettelen vain, miksi vanhat varmuuskopiot
eivät toimi ohjelmassa.
Tilttaamisongelma josta puhuin, ei ainakaan vielä ole esiintynyt uudelleenasennuksen jälkeen,
mutta jos esiintyy, teen siitä oman aiheen tänne (ellen löydä vastaavaa tapausta).
P.S Olen suhteellisen kokematon macin käyttäjä, vika voi löytyä myös siitä.
Rekisteröidyn tännekin hetki sitten.
Kiitos avustanne!
Vanhat Time Machine -varmuuskopiot eivät toimi
Täällä voit kysyä mistä tahansa Mac-ongelmasta, jos et löydä vastausta muualta.
5 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 9
- Liittynyt: 18.9.2010 klo 8.23
Vanhat Time Machine -varmuuskopiot eivät toimi
Viesti Kirjoittaja Reeve »
Viimeksi muokannut kallekilponen, 18.9.2010 klo 19.47. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
- Viestit: 190
- Liittynyt: 30.5.2009 klo 13.03
Re: Vanhat Time Machine -varmuuskopiot eivät toimi.
Viesti Kirjoittaja Hellhammer »
Ootko kokeillu Finderin kautta kopioida niitä tiedostoja uudelle kovolle? Kokeileppa Siirtymisapuria jos ei muu auta (Ohjelmat > Lisäohjelmat). Toi Time Machinen "palautus" nappi ei ole koskaan toiminut mulla ja se on kai suht yleistä. Tulevaisuuden varalta tekisin toisen backupin Carbon Copy Clonerilla, sillä sen luomat tiedostot ovat helpommin selattavissa.
-
- Viestit: 9
- Liittynyt: 18.9.2010 klo 8.23
Re: Vanhat Time Machine -varmuuskopiot eivät toimi.
Viesti Kirjoittaja Reeve »
Tässä parhaillaan selailen, joo. Yritin palauttaa yhden ohjelman (iPhoto) asennusta, mutta kone ei anna tehdä sitä.
Rupesi pelottamaan että vehje on hävittänyt kaikki kuvat, niitä kun ei meinaa löytyä mistään.
Toki asennukset hoituu muutenkin, olisi vain helpottanut kummasti kun olisi saanut kaikki valmiiksi asennettuna
Nyt homma vaatii vähän töitä.
Kiitti kuitenkin avusta!
PS. Osaako kukaan sanoa, mistä iPhoton kuvakirjasto löytyy?
Rupesi pelottamaan että vehje on hävittänyt kaikki kuvat, niitä kun ei meinaa löytyä mistään.
Toki asennukset hoituu muutenkin, olisi vain helpottanut kummasti kun olisi saanut kaikki valmiiksi asennettuna
![Kieli [:P]](./images/smilies/icon_razz.gif)
Nyt homma vaatii vähän töitä.
Kiitti kuitenkin avusta!
PS. Osaako kukaan sanoa, mistä iPhoton kuvakirjasto löytyy?
-
- Viestit: 4468
- Liittynyt: 27.9.2008 klo 14.53
- Paikkakunta: Ylivieska
Re: Vanhat Time Machine -varmuuskopiot eivät toimi.
Viesti Kirjoittaja peku »
Oletuksena kirjasto on käyttäjätilin Pictures -hakemistossa.Reeve kirjoitti:PS. Osaako kukaan sanoa, mistä iPhoton kuvakirjasto löytyy?
MacBook Air 13,3"M2 iMac 27" Mac mini MacBook Air 13" iPad Air 2 iPad 2018 2x iPad 2022 MacBook Pro 17" 2x HomePod mini 2x Homepod2 Airport Express Thunderbolt Display 27” 2x iPhone SE iPod nano
-
- Viestit: 9
- Liittynyt: 18.9.2010 klo 8.23
Re: Vanhat Time Machine -varmuuskopiot eivät toimi.
Viesti Kirjoittaja Reeve »
Loputkin ongelmat alkavat olla ratkaistu. Löysin iPhoto Library -nimisen pakettitiedoston, jossa kuvani
lienee tallessa. Varmuuskopiolta löytyy loput, ja asennettavatkin kyllä hoituvat.
Kiitos avusta!
lienee tallessa. Varmuuskopiolta löytyy loput, ja asennettavatkin kyllä hoituvat.
Kiitos avusta!
5 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Ongelmia Macin kanssa?”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit