Eli myydään otsikon mukainen puhelin. Tarina on seuraava:
Vaihdoin takakuoren uuteen, ja jostain käsittämättömästä syystä Home button ei toimi, eikä äänet myöskään. Muuten toimii kyllä, lataustakin näköjään ottaa ja iTunesiin synkronoi. Minusta viittaisi tuohon dock-connector assemblyn vikaan jollain tapaa kuitenkin, mutta siitä en ota minkään valtakunnan vastuuta, eli myydään as-is.
Muutamia viikkoja sitten tosiaan Soneran toimesta unlockattu, eli on yli 2 vuotta vanha.
Ulkoisesti kunto on hyvä, kun on juuri takakuorikin vaihdettu
HP olkoon 140 euroa, tohon on tullu sijotettua nyt niin paljon rahaa että ei tekis mieli ihan ilmaseks antaa poijes, kun työtuntejakin on kerääntyny jo lähemmäs kymmentä. Tarjotakkin toki saa.
Sijaintina otsikon mukaan Helsinki.
EDIT: Huomasin, että kun painaa kovasti puhelimen ala-osasta, niin home nappi toimii, eli jonkun sortin kosketushäikkää jossain, ehkä huonosti kasattu kuitenkin? Ääniä en kuitenkaan saanut toimimaan. Sanottakoon vielä että äänet toimi kyllä kuoren vaihdon jälkeen vähän aikaa, mutta hetken sörkittyäni home napin kanssa ne kuitenkin katosi, eikä takaisin ole tullut.