Tulipa vastaan mielenkiintoinen, mutta harmillinen probleema. Eilen kone alkoi hävitellä "yläpalkkia", nimeä en nyt muista, mutta se mikä on finderissa siellä ylälaidassa. No sitten alkoi tulla lisää ongelmia. Kone päätti, ettei se halua sammua vapaaehtoisesti. Väitti muka, että mail ohjelma on päällä vaikka sitä eikä muitakaan ohjelmia näkynyt "pakota lopettamaan" ikkunassa. No ei muuta kun pakkolopetusta koneele ja kas kummaa koneppa ei enää halunnutkaan käynnistyä normaalisti. Sain kerran käynistettyä sen "shifti"pohjassa vikatilaan, mutta edelleen vastassa oli sammutus ongelma. Ei muutakun konetta pakkosammuttamaan. Uudelleen käynnistyksen jälkeen kone päätti, ettei se enää halua käynnistyä ollekaan. Normaalisti käynistettäessä kone jumittui ja valkoinen ikkuna jäi muutamiksi minuuteiksi, kunnes kone teki itse resetin.... nooo ei siinä vielä kaikki. Seraavan käynnistyksen yhteydessä kone päätti jäädä "looppiin" ja toisteli "käynnistys" ääntä. Kokeilin kaikki maan mahdillisen näpäinyhdistelmä käynnistykset, mutta mistään ei ollut mitään taikaa. En saanut konetta bootattua edes rompulta, että oisin uudelleen asentanut snowleopardin... Onkohan muilla omppulaisilla tullut vastaavaa tilannetta.
-Lare
