Joo eikä oikeastaan koko maccia ole pakko käyttää, mutta eikö tän ketjun nimi ole: Mikä Applessa ja Maceissa ärsyttää? Joten tähän saanee silloin kirjoittaa niitä juttuja, mitkä nyt sattuvat itse kutakin ärsyttämään. Aiotko quoteta joka viestiin: ei oo pakko käyttää!!!11 ?Touho kirjoitti:Tai sitten siitä, että ne iTunes-ohjelmoijat eivät ole turhan tosikkoa eiväkä ahdasmielistä porukkaa.OmenaOnPunainen kirjoitti: En minä tiedä mitään muuta kuin sen, että englanninkielisen iTunesin ilmaisu "song" on indikaatio Applen ohjelmoijien kumuloidusta sivistysosamäärästä!
Ei kait sitä iTunesiakaan ole pakko käyttää, jos joku song -sana nii pal kamalast ahistaa. Ainakin minusta on vaan kiva, että iTunesiin on ylipäätään otettu mukaan myös klassisen musiikin tuotantoa, sielläkin kun on monia ihan hyviä biisejä.
Eli paremminkin pisteet vaan sinne iTunesin rupelihattuosastolle, että ovat olleet sen verran sivistyneitä, että huomioivat edes jotenkin myös klassisen musiikin. Ihan kaikkia on varmaan mahdoton miellyttää yhtäaikaa, yhdellä ja samalla softalla. Pitäisi varmaan olla oma iTunes jokaiselle eri genrelle, ettei kellekään tulis paha mieli.
Mutta joo, jos ärsyttää niin sitten ärsyttää, eipä juur voi auttaa. Se ärsytyskin kun pakkaa olemaan niin subjektiivinen kokemus.
Mikä Applessa ja Maceissä ärsyttää?
-
- Viestit: 1613
- Liittynyt: 14.10.2009 klo 13.12
Re: Mikä Applessa ja Maceissä ärsyttää?
Viesti Kirjoittaja mikaw_ »
-
- Viestit: 1708
- Liittynyt: 14.9.2010 klo 16.14
Re: Mikä Applessa ja Maceissä ärsyttää?
Viesti Kirjoittaja OmenaOnPunainen »
Listauksessa voi, mutta ei tässä:Mikael K. kirjoitti: Voisiko se olla kiinni iTunesin versiosta? En tiedä. Minulla on käytössäni versio 9. Valitsin omaan näkymääni seuraavat listaukset: Nimi, Aika, Artisti, Albumi ja Lajityyppi. Voisiko sanan "song" korvata tässä tapauksessa sanalla "Nimi"?
-
- Viestit: 9640
- Liittynyt: 10.10.2004 klo 5.05
Re: Mikä Applessa ja Maceissä ärsyttää?
Viesti Kirjoittaja Mikael K. »
Piti tuokin tarkistaa. Suomenkielisessä versiossa ikkunan alareunassa lukee "kappale" - tai monikossa"kappaletta."OmenaOnPunainen kirjoitti:Listauksessa voi, mutta ei tässä:Mikael K. kirjoitti: Voisiko se olla kiinni iTunesin versiosta? En tiedä. Minulla on käytössäni versio 9. Valitsin omaan näkymääni seuraavat listaukset: Nimi, Aika, Artisti, Albumi ja Lajityyppi. Voisiko sanan "song" korvata tässä tapauksessa sanalla "Nimi"?
Picture 4.png
-
- Viestit: 5041
- Liittynyt: 8.7.2005 klo 2.59
Re: Mikä Applessa ja Maceissä ärsyttää?
Viesti Kirjoittaja Touho »
En, mutta sinun tapauksessasi voisin tietty tehdä poikkeuksen. Ehkä.mikaw_ kirjoitti:Aiotko quoteta joka viestiin: ei oo pakko käyttää!!!11 ?
Näihin palautekommentteihinkaan ei ole pakko tarttua.
-
- Viestit: 1708
- Liittynyt: 14.9.2010 klo 16.14
Re: Mikä Applessa ja Maceissä ärsyttää?
Viesti Kirjoittaja OmenaOnPunainen »
-
- Viestit: 1708
- Liittynyt: 14.9.2010 klo 16.14
Re: Mikä Applessa ja Maceissä ärsyttää?
Viesti Kirjoittaja OmenaOnPunainen »
Se onkin ihan oikein. Miksi se ei voi olla englanniksi ”piece”? Listassa on sitten sarake ”Name”, joka on sekin hiukan pielessä: ”Title” olisi minusta parempi ja miksei sitten voisi olla ”315 titles”?Mikael K. kirjoitti: Piti tuokin tarkistaa. Suomenkielisessä versiossa ikkunan alareunassa lukee "kappale" - tai monikossa"kappaletta."
-
- Viestit: 2070
- Liittynyt: 27.3.2010 klo 14.21
Re: Mikä Applessa ja Maceissä ärsyttää?
Viesti Kirjoittaja Le Corbusier »
Näinpä. Kyllästyttävää teiniangstia kuten tuossa citylehti-triidissä.OmenaOnPunainen kirjoitti:Onneksi nimim. Touhon kirjoittelujen lukeminen ei ole pakollista!
Noin jyrkällä kulmalla jos tulee tarinaa, niin kannattaisi olla pidemmälle mietiskelty asioita. Tämä ihan yleisellä tasolla, eikä mitään henkilökohtaista, joten turha vetää herneitä nenääm.
-
- Viestit: 22978
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 11.41
- Paikkakunta: Pori
Re: Mikä Applessa ja Maceissä ärsyttää?
Viesti Kirjoittaja MacFinn »
-
- Viestit: 7872
- Liittynyt: 15.7.2009 klo 3.11
Re: Mikä Applessa ja Maceissä ärsyttää?
Viesti Kirjoittaja Mailia »
Eikö älykkäät soittolistat osaa napata videoitakin?MacFinn kirjoitti:Entäs sitten se, että nyt soivassa älykkäässä soittolistassa lukee, että 1062 KOHDETTA, ei kappaletta! Se kuitenkin on soittolista.
-
- Viestit: 5041
- Liittynyt: 8.7.2005 klo 2.59
Re: Mikä Applessa ja Maceissä ärsyttää?
Viesti Kirjoittaja Touho »
Aevan. Eikö olekin hienoa.OmenaOnPunainen kirjoitti:Onneksi nimim. Touhon kirjoittelujen lukeminen ei ole pakollista!
Joo, onhan se nyt tottakai selvä juttu, että ne Applen ohjelmoijat ovat sivistymättömiä moukkia. Eihän sinne varmaan muuten pääsisi töihinkään.
Teiniangstista en tiedä, mutta missään "triidissä" en kyllä tietääkseni ole vieraillut, kun en edes tiedä, mikä semmoinen on. Kannattaa käyttää vaikka tuota "vihamies" -filtteriä, jos noin paljon ahistaa. Ihan yleisellä tasolla.Le Corbuisier kirjoitti:Näinpä. Kyllästyttävää teiniangstia kuten tuossa citylehti-triidissä.
En tietääkseni ole sinun viesteihisi puuttunut mitenkään, joten sitä suuremmalla syyllä, pistä filtteri päälle räksytyksen sijaan. Olen itsekin toisinaan harkinnut sitä joidenkin tyhjänlouskuttajien kohdalla, kuten esim. juuri nyt.
Ihmeen herkkähipiäisiä nämä ärsyilijät. Ilmaisen softan kehittäjiä voi moittia sivistymättömäksi ihan surutta ja narista ties mistä pikkuasiasta, mutta siihen oman avautumisen argumentteihin kohdistuvaa kritiikkiä ja palautetta ei siedetä lainkaan. Sarkasmista nyt puhumattakaan. Mutta ei huolta, piiri pieni pyörinee edelleen, eikä säestäjistä ole edelleenkään pulaa.
Näköjään taas uusi rajapyykki lähenee, eli oiskohan se taas veikkauksen paikka, kuinka pian menee lähes tarunhohtoinen sadan ärsysivun rajapyykki rikki. Ehtiiköhän edes marraskuu alkaa ennen sitä? Koettakaahan nyt zempata, että saadaan uusi ennätys, kait nyt vielä jotain muitakin ärsytyksen aiheita löytyy? Eikun zemppiä ärsyilyyn!
-
- Viestit: 2785
- Liittynyt: 18.3.2008 klo 16.21
Re: Mikä Applessa ja Maceissä ärsyttää?
Viesti Kirjoittaja -wk- »
-
- Viestit: 5041
- Liittynyt: 8.7.2005 klo 2.59
Re: Mikä Applessa ja Maceissä ärsyttää?
Viesti Kirjoittaja Touho »
EIkö? Onko hompun politbyroossa tehty moinen uusi sääntö? Hompun Sääntö 10/10/10?-wk- kirjoitti:Jees, vaikkei ärsytysketjussa saakkaan ärsyyntymisiä enää kertoa
Enpäs ole moista huomannutkaan, mutta sehän voisi ollakin ihan hyvä juttu.

Entäs muunmerkkiset soittimet? Ne ei kait vaadi mitään aituunssia, jos se kerran on onkelma.niin Itseäni harmittaa että iPod Shuffle vaatii tuon iTunesin asentamisen jotta sinne saa musaa, miksei vaan voi raahata musaa soittimeen ja se sitten pelittäis? Ei siinä muuten mutta kun Windowsissa koko iTunesin virka onkin siinä itelläni ja Ubuntulla musaa ei sitten siirrellä lainkaan kun kaikki softat kaatuu jos tuota iPodia koettaa avata.
Itsekään en muuten ole "uskaltanut" vielä edes yrittää jotain iPod-synkkausta tmv. Linuxin kautta, vaikka ne pari ohjelmaa kehuvatkin osaavansa asian. Mieluummin sitten vaikka erimerkkinen soitin, jos olis pakko käyttää pelkästään Ubuntua tmv. Onhan maailmassa vekottimia.
-
- Viestit: 2785
- Liittynyt: 18.3.2008 klo 16.21
Re: Mikä Applessa ja Maceissä ärsyttää?
Viesti Kirjoittaja -wk- »
Joo voisi se muiden merkkien kanssa pelittää ja kyllä tuolla yksi huikean 128MB kapasiteetin tarjoava soitin onkin mutta ei se sitten ihan muutoin vastaa Shufflen näppäryyttäTouho kirjoitti: Entäs muunmerkkiset soittimet? Ne ei kait vaadi mitään aituunssia, jos se kerran on onkelma.
Itsekään en muuten ole "uskaltanut" vielä edes yrittää jotain iPod-synkkausta tmv. Linuxin kautta, vaikka ne pari ohjelmaa kehuvatkin osaavansa asian. Mieluummin sitten vaikka erimerkkinen soitin, jos olis pakko käyttää pelkästään Ubuntua tmv. Onhan maailmassa vekottimia.
![Hymy [:)]](./images/smilies/icon_smile.gif)
Tämä on yksi siis ärsytys, toinen voisi olla se että podi vaatii omanlaisensa kuulokkeet ja tuollaisen pienen välijohdon, ikävää jos ne hukkaa.
-
- Viestit: 5041
- Liittynyt: 8.7.2005 klo 2.59
Re: Mikä Applessa ja Maceissä ärsyttää?
Viesti Kirjoittaja Touho »
Mulla hoitaa iPodin virkaa nykyään iPhone, ja siinä voi käyttää tavallisia kuulokkeita. Touchissa varmaan ihan sama liitin. Aiemmassa "iPodissa" eli Motorolan pahelimessa oli sama ongelma, eli piti käyttää niitä sen omia kuulokkeita pelkästään, ja nehän ei tahtoneet oikein pysyä korvissa, tai sitten olivat muuten epämukavat. Muistikortteja oli sentään valita ainakin 1 gigaan asti. Isompia ei tullut kokeiltua, että oisko saanut pelittämään.
-
- Viestit: 56
- Liittynyt: 24.9.2007 klo 17.17
- Paikkakunta: Tre
Re: Mikä Applessa ja Maceissä ärsyttää?
Viesti Kirjoittaja iffe »
Mä veikkaisin, että tässä on ennemminkin se näppäinongelma, kun edellisen sukupolven Touchissa ei ole mitään näppäimiä. Kaikki säädöt tehdään kuulokkeiden johdossa olevista näppäimistä. Liitin on kai kaikissa iPodeissa se vakio 3,5 mm.Touho kirjoitti:Mulla hoitaa iPodin virkaa nykyään iPhone, ja siinä voi käyttää tavallisia kuulokkeita. Touchissa varmaan ihan sama liitin. Aiemmassa "iPodissa" eli Motorolan pahelimessa oli sama ongelma, eli piti käyttää niitä sen omia kuulokkeita pelkästään, ja nehän ei tahtoneet oikein pysyä korvissa, tai sitten olivat muuten epämukavat. Muistikortteja oli sentään valita ainakin 1 gigaan asti. Isompia ei tullut kokeiltua, että oisko saanut pelittämään.
Mulla on hyvin lievä ärsytys, mutta ärsytys kuitenkin. iPhonessa on hieno laskuri, joka näyttää montako minuuttia on puhuttu ja paljonko mobiilidataa siirretty. Siitä kuitenkin puuttuu se itseäni eniten kiinnostava laskuri, eli montako tekstiviestiä olen lähettänyt.
-
- Viestit: 250
- Liittynyt: 27.6.2008 klo 19.51
Re: Mikä Applessa ja Maceissä ärsyttää?
Viesti Kirjoittaja miicah »
* cut&paste files - NÄPPÄINSHORTCUT (tai vaikka sitten pick up & drop jos ei analogia reaalimaailmaan muuten täyty..)
-> Vaikka miten on ollut ongelmia verkkolevylle siirron kanssa, niin takuulla käyttöliittymäinssit tämän ratkaisisi, jos haluaisi. Ratkaisuna on toki monimutkaiset OMC + Shortcuts viri-viritelmät tai maksulliset Finderin korvaajat. Ei hyvä.
* page down/page up ja home/end, niin että kursori tulee mukana eikä vain scrollaa / toimii loogisesti?
-> Oletuksena mäkin näppiksen kursorin liikuttaminen on aivan hanurista. Kohtuudella saa kuntoon, mutta ei aivan yhtä loogiseksi, kuin windowsissa. Ja vieläpä niin, että toimisi KAIKISSA ohjelmissa samalla tavalla.
* shelliskriptojen ajaminen ilman terminaalia
-> Miksi se terminaali-ikkuna pitää avata?
* emacsin keybindingit jotenkin järkeviksi? ts. että on mahdollista kirjoittaa []{} yms merkkejä ja käyttää alt=meta..
-> Ikuisuusongelma - varsinkin meta-näppäin. KeyRemap ohjelmalla tähän saa jotakin järjestystä - sekin pitää tosin kääntää itse modattuna, että tulee hyvä.
* middle click
-> No tähän löytyi bettertouchtool
* ikkunoiden koon muuttaminen jostain muustakin reunasta kuin alanurkasta?
-> Tässäkin BTT auttaa onneksi.
* alt-tab niin että skrollataan joka ikistä ikkunaa, myös saman ohjelman sisällä?
-> Saahan tämän korjattua asetuksissa, mutta miksi tämä pitää olla oletuksena myös suomalaisella käännöksellä jotakin sellaista jenkkisekamelskaa? Miksei alt-tab käy? Onko se patentoitu?
* restore minimized window? Ja siis keyboardilla tämäkin.
-> cmd+tab + hold-cmd + alt = melko hankala näppäinyhdistelmä, joka sekään ei toimi aina. Jos minimoinnin jälkeen käyttää montaa muuta ohjelmaa - saattaa palautuskyky kadota. (Bugi?) Mutta entä monen ikkunan ohjelma, mistä yksi ikkuna minimoidaan?
Toinen vaihtoehto olisi mahdollisuus piilottaa YKSI ikkuna, eikä koko ohjelmaa. Miksei siis yhtä ikkunaa voi piilottaa?
* Focus follows mouse.
-> Niin monta sotaa, ettei kannata riidellä. Jos väittää, ettei sitä tarvitse, ei ole vielä oppinut käyttämään sitä aitoa ja oikeaa FFM:a.
Tähän allekirjoitus.
-
- Viestit: 236
- Liittynyt: 21.7.2005 klo 21.33
Re: Mikä Applessa ja Maceissä ärsyttää?
Viesti Kirjoittaja vigorous »
-
- Viestit: 7872
- Liittynyt: 15.7.2009 klo 3.11
Re: Mikä Applessa ja Maceissä ärsyttää?
Viesti Kirjoittaja Mailia »
Komppaan!vigorous kirjoitti:Se, ettei sitä uutta 13 tuumasta MBPtä 1440x900 näytöllä ja uutta iLifea prse soikoon jo julkasta, jotta sais hyvällä omallatunnolla hommata uuden läppärin.
-
- Viestit: 2725
- Liittynyt: 14.3.2006 klo 9.23
- Paikkakunta: Espoo
Re: Mikä Applessa ja Maceissä ärsyttää?
Viesti Kirjoittaja Aries »
-
- Viestit: 236
- Liittynyt: 21.7.2005 klo 21.33
Re: Mikä Applessa ja Maceissä ärsyttää?
Viesti Kirjoittaja vigorous »
No älähäntä mithän, vastahan me saatiin korekakkoset sisälle. Tietysti uudempi prosessori, mattanäytön (1440x900) optio, ja 256 Gt solidi helahoitona suurin piirtein samaan puolentoista tonnin ovh-hintaan olis melkosen muhevaa, muttei aina voi kaikkea saada kertarytinällä. Itelleni nuo lisäpikselit olis listalla kyllä kirkkaasti ykkösenä.Aries kirjoitti:Eikö tuo MBP ala muutenkin olla jo vähän elinkaarensa ehtoopuolella..?
-
- Viestit: 609
- Liittynyt: 3.12.2005 klo 16.34
Re: Mikä Applessa ja Maceissä ärsyttää?
Viesti Kirjoittaja SicMX »
Final Cut Studio päivitykset, USB3/Lightpeak, Blu-Ray, iMac Anti-Glare vaihtoehto...
-
- Viestit: 134
- Liittynyt: 29.5.2008 klo 18.05
Re: Mikä Applessa ja Maceissä ärsyttää?
Viesti Kirjoittaja juuso lampinen »
Halusin vaan testata laittaa kuvia tuohon hienoon vimpaimeen ja nyt varmuuskopioidaaaaannn.... n. 20 minaa jo mennyt onko normaalia?
iTunesin naittaminen näiden iLaitteiden käyttöön, ärh

Tai sitten mä en vaan jotenkin osaa tätä(kään).
EDIT: ärhentely auttoi
![Kieli [:P]](./images/smilies/icon_razz.gif)
Tuolla tahdilla sen saa jättää varmuuskopioimaan yön yli...
-
- Viestit: 8622
- Liittynyt: 27.7.2007 klo 16.10
Re: Mikä Applessa ja Maceissä ärsyttää?
Viesti Kirjoittaja Sherukka »
-
- Viestit: 1708
- Liittynyt: 14.9.2010 klo 16.14
Re: Mikä Applessa ja Maceissä ärsyttää?
Viesti Kirjoittaja OmenaOnPunainen »
Minun Pro-sektoriani (arkkitehti-CAD) ei ole unohdettu. Sellaista kuin "Pro sektori" per se ei ole olemassakaan.SicMX kirjoitti:Pro sektorin unohtaminen.
-
- Viestit: 7383
- Liittynyt: 10.6.2009 klo 22.08
- Paikkakunta: Tuusula
Re: Mikä Applessa ja Maceissä ärsyttää?
Viesti Kirjoittaja Peitsamo »
Voisiko sitä olla enempää samaa mieltä. Kaiken maailman turhia ipadeja ja aiponeja kyllä kehitellään, mutta läppärilinjastossa ei juuri mitään. SurkeaaSicMX kirjoitti:Pro sektorin unohtaminen.
Final Cut Studio päivitykset, USB3/Lightpeak, Blu-Ray, iMac Anti-Glare vaihtoehto...

Palaa sivulle “Yleiskeskustelu”
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit