Macco kirjoitti:hatey kirjoitti:Huumoria iltaan: ÅTTÅ lonkeromainos. Aaaagh...raivoa!

Kuten tuolla jossakin muuallakin jo kirjoitin, niin tässä on siitä hassu mainos, että sillä ei ole oikein kohderyhmää. En ainakaan sellaista keksinyt.
Panimon mukaan kohderyhmä on
aikuiset. 8)
Hah, meikäläinenhän ei tiedä nykyajan TV-mainoksista kuin sen minkä vahingossa näkee. Jos joskus aniharvoin pitää katsoa jokin mainoskanavan ohjelma, en kumminkaan katso suorana eli löysät kelataan pois. En vaan tykkää kuluttaa aikaani mainostajan päättämään tahtiin, ja kun näin on niin en myöskään kuluta. Mainoksiin tärvääntyvä aikahan on monesti aivan järjetön itse ohjelman kestoon nähden — sama juttu muuten radion hömppäkanavilla, joilla ajatellun päätuotteen eli musiikin osuus suhteessa mainoksiin tuntuu vuosi vuodelta pienenevän.
Lehtimainonnasta taasen olen mainiosti perillä, kun siinä voi suoraan itse päättää kauanko silmä reklaamissa lepää. Lehtimainokseen saa informaatiota — joskus jopa hyödyllistä ja paikkansa pitävää — moninkertaisesti TV-tai radiopätkään verrattuna, ja kiinnostavaan mainokseen voi peräti palata.
Rowan Atkinson on johtanut anglikaanista kirkkoa vuodesta 2002.
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012