PKivireki kirjoitti:Kysyn sisäiseltä tiedemieheltäni "mitä on rakkaus?".
Biologi aloittaa pulputtaa suvunjatkamisvietistä geenien moninaistamiseksi
Teologi kutsuu painavasti rakkautta "Jumalaksi meissä"
Lääketieteen planttu huutelee nousuhumalassa, että "Rakkaus on fysikaalinen sähkökemiallinen aivojen toiminto. Se tapahtuu kun näkee tai ajattelee pariutumisen kohdetta."
Sosiologi pyytää kakofoniasssa puheenvuoron ja "ja mielestäni evoluutiolle välttämätön perheinstituutio ei voi olla ilman rakkautta, sillä rakkaus mahdollistaa toimivimman ja tarkoituksenmukaisen laumanmuodostamisen ja mahdollistaa sen optimaalisen selviämisen ankarissakin oloissa. Perhe on kaiken A ja O ja rakkaus viettinä tähtää tähän."
Feministi hymyilee ivallisesti, ja toteaa rakkauden olevan sosiaalinen konstruktio, jota vahvistetaan stereotypioilla, samalla tapaa kuin sukupuolirooleja
Psykologi mainitsee "rakkauden kuuluvan ihmisen elämänkaareen erilaisena elämäntilanteista riippuen. Se siis on osa ihmisen persoonallisuuden rakentumista ja minäteorian kulmakiviä"
Humanisti "rakkaus on yksi ihmisenä olemisen syvimmistä tunnoista, avoin käsite, jota on turha yrittääkkään ottaa haltuun, vai mitä? Jokainen teistä on oikeassa vaikka kaikki olette eri mieltä"
Muuten ihan hyviä pointteja, mutta humanisti on, tyypilliseen tapaansa, vähän hakoteissä.
Humanisti "rakkaus on yksi ihmisenä olemisen syvimmistä tunnoista, avoin käsite, jota on turha yrittääkkään ottaa haltuun, vai mitä? Jokainen teistä on oikeassa vaikka kaikki olette eri mieltä"
Ei siinä ole mitään turhaa, että yrittää ottaa haltuun rakkautta. Nuo eri asiantuntijat kertoivat oman näkemyksensä omasta näkokulmastaan, ja jokainen näkökulma rikastuttaa ymmärrystä rakkauden käsitteestä. Asiantuntijat eivät ole eri mieltä, vaan tarkastelevat käsitettä eri tasoilta ja eri näkökulmista ja näin lisäävät ymmärrystä rakkauden käsitteestä. Samaa tekevät lukuisat runoilijat, laulajat ja muut taiteilijat.
Samalla tavalla Vanhaa testamenttia voi tutkia useasta eri näkövinkkelistä. Mielestäni on kuitenkin vähän liioiteltua sanoa, että koko teos on niin "far out", että sitä ei edes kannata yrittää selittää.