En tiedä, missä mielenhäiriössä ostin Nortonin. Aikaisemmalla macilla se oli vuoden vuosia sitten eikä silloin ollut ongelmia. Nyt kone kuitenkin jumittaa ja pahasti. Olen heittänyt roskakoriin ohjelman koneeltani, mutta silti se toimii koneellani. Se näkyy yhä pienenä valikkona ylärivissä. En pääse sisäänkirjaantumaan Nortoniin, koska olen unohtanut salasanani. Mielestäni kokeilin erilaisia versioita ja myös sitä versiota salasanastani, jonka Nortonin asiakaspalvelu lähetti minulle. En pääse vaihtamaan salasanaani, koska asiakaspalvelun lähettämä linkki ei toimi. Olen ilmoittanut sen asiakaspalvelulle, mutta heidän mielestään minun pitäisi asentaa Norton uudestaan ja ongelmat poistuisivat. Sain heiltä mahdollisuuden ladata Norton uudestaan, mutta kone ei antanut asenna -käskyä. Tuli vaan isoooo kysymysmerkki, jonka kohdalla oltin asenna -käskyn olevan. Eli ei hyötyä asiakaspalvelusta.
Sitten yksi kaverini opasti removal tool -toimintoon. Latasin sen koneelleni, mutta se ei auennut. Seuraavana päivänä sain raahattua Nortonin roskakoriin finderin salasanan avulla. Mutta kuten jo sanoin, Norton on yhä koneellani.
Ajattelin myös asentaa käyttöjärjestelmän uudestaan, niin sitten ainakin Norton olisi poissa, mutta sekään ei auennut. This is going beyond everything!!!

![Pirullinen [6]](./images/smilies/icon_twisted.gif)
![Punastuu [:$]](./images/smilies/icon_redface.gif)