swallen kirjoitti:"Käännytin" itteni, päätin ostaa imac 27, mini serverin ja MBP (ikinä en aikasemmin ole macciä käyttänyt ennen), aika saavutus sinäänsä
No jopas nyt! Nyt on homma isollaan!
Laitahan raporttia tuosta Mini Serveristä ja sen hyödyntämisestä.
Jehovan todistajien touhusta en tykkää enkä muutenkaan pakottamisesta mutta myöskään ihmisten nihkeästä ennakko asenteesta mäkkiin. tai vaikka Amigaan (joka vielä itsellä käytössä joskus myös) tai muutenkin ennakko asenteet vaikka toista ihmistä kohtaan olen niistä itse kärsinyt.
Tyttöystävä käännytetty kun oiva tilaisuus osui kohdalle: Lamppu tippui katosta hänen vanhan läppärinsä päälle! 1up
Kaikin puolin voitto myös itselle; tietokoneongelmiin liittyvien puheluiden vastaanottaminen on loppunut kokonaan.
DishDuck kirjoitti:Kaikin puolin voitto myös itselle; tietokoneongelmiin liittyvien puheluiden vastaanottaminen on loppunut kokonaan.
Tuossa on kyllä jo riittävän hyvä syy ruveta käännyttämään lähisukulaisia Nyt toki voi vedota siihen, että en pysty auttamaan, kun ei ole windows-masiinaa lähettyvillä. Ihan kuin yli kymmenessä vuodessa ne Windows-valikot eivät olisi iskostuneet verkkokalvoille...
Yritän tällä hetkellä käännyttää parempaa puoliskoa, jolle uuden koneen osto on kohta ajankohtaista. Ainut epäröinti hänelle taitaa olla hinta, mutta epäilee myös jotain yhteensopivuusongelmia erikoisohjelmiensa kanssa. Niistä minä en tiedä mitään, mutta vetoan yleiseen toimivuuteen. "Katso nyt, minä tässä rauhassa surffaan netissä sillä välin kun sinä buuttailet sitä konettasi." Toivon myös joululahjaksi mielenhallintavoimia, että saisin myös töihin kaikille macit. Pelkkä propaganda ei tässä tapauksessa taida auttaa.
Noin kolme vuotta sitten sain 60v äitini hankkimaan MB:n, siitä puoli vuotta niin anoppi osti 20" iMacin, nyt veli tilasi 21,5" iMacin viikko sitten ja seuraavana vuorossa lankomies. iPhonen osalta sitten onkin sitten eri asia, siihen leikkiin on moni lähtenyt.
EDIT: Ja itse asiassa myös puolison sisko perheineen siirty Mac-maailmaan n.2 vuotta sitten hankittuaan MBP:n.
Viimeksi muokannut Jim-Bone-Eye, 4.11.2010 klo 8.59. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Itse olen onnistunut siskon (MBP), pikkuserkun (MB), tyttöystävän (MBP ja Iphone), Tyttöystävän isän (MBP ja Iphone) ja parin kaverin joille macbookit taisi tulla. Vielä on tarkoitus meidän firman koneet ujuttaa mac ympäristöön kun kohta ei tarvitse enää pc pohjaisia ohjelmia ollenkaan!
Hannes kirjoitti:Itse olen onnistunut siskon (MBP), pikkuserkun (MB), tyttöystävän (MBP ja Iphone), Tyttöystävän isän (MBP ja Iphone) ja parin kaverin joille macbookit taisi tulla. Vielä on tarkoitus meidän firman koneet ujuttaa mac ympäristöön kun kohta ei tarvitse enää pc pohjaisia ohjelmia ollenkaan!
Kanniskeletko jonkinsortin Mactorni-lehtiä läheisellesi kun noin pahasti olet käännyttänyt?
Sain käännytettyä ameriikan serkkuni PC käyttäjäksi, kun lupasin koota nopeamman PC koneen Euroopan hinnoilla verrattuna pro macciin jenkkihinnoilla. Oli kuulemma hetki outoa käyttää windows 7 kun on ns. rikkaammasta perheestä ja kotona on aina ollut pelkkiä macceja. Tuskin muuten olisi onnistunut, mutta kiinnostui pelikokoelmastani liikaa 8)
Yhden kaverin sain käyttämään ipodia sonyn mp3 soittimen sijaan, kun laitettiin hänen autoonsa ipod telakka
10 vuotta sitten tulin tähän nykyiseen firmaan töihin ja konekanta oli tuotannossa 5 MAC:iä ja 2 PC:tä sekä koko myynti, sihteerit ja toimitusjohtaja PC kannassa. Tietenkin firma on kasvanut, mutta nyt tuotannossa on 10 MAC:iä, 1 PC, myynti kokonaan MAC kannassa, sihteeriköillä 1kpl 17" iMAC sekä 2 kpl PC:tä kun taloushallinnon jutut emoyhtiöön niitä vaativat... Oikeastaan 3 kk sitten sain sulan hattuuni, sillä toimitujohtajakin siirtyi MacBookPro:n käyttäjäksi ;-) Ihan lähiaikoina esimieheni laittoi kotiin 21" iMAC:in, työkaveri myös laittoi 21" iMAC:in ja naispuoleinen työkaverini osti Verkkokauppa.comin Oulun synttäreiltä 13" MacBookPron:n hintaan 899 euroa! Yksi myyntimies on kotiin hommaamassa 15" tai 17" MacBookPro:ta, mutta se on vielä vaiheessa... Varsinaista käännytystyötä ei tarvinnut tehdä, kun tyttöni koitti PC:llä opetella mese, musa ym. juttuja... Itkun kanssa aina tuli valittaan, kun jokin meni pieleen! Hommasin 17" iMAC:in siihen kunnon kajarit ja iPOD eikä sen jälkeen ole tarvinnut käydä "ongelmia koneen" ratkomassa. Poikani vääntää musaa kaupallisilla softilla ja hyvin on MacBook asiansa ajanut jo 2.5 vuotta. Paras tappaus on kun vaimolla oli työn puolesta PC-läppäri ja yhtenä lauantaina oltiin lähdössä kaupalle, vaimo aikoi pikaisesti käydä maksaan yhden laskun... Ja sitten PC rupesi päivittään itteään, parin bootin jälkeen jätin koneen ruksuttaan. Käytiin kaupalla ja takasin tullessa vaimo pääsi maksaan laskunsa. Nyt sitten ei vaimo tuo enää PC-läppäriään ollenkaan kotia vaan hyppää 21" iMACin puikkoihin. Kuulemma on niin nopea ja ihana tämä MAC!?
illintimppa kirjoitti:Varsinaista käännytystyötä ei tarvinnut tehdä, kun tyttöni koitti PC:llä opetella mese, musa ym. juttuja... Itkun kanssa aina tuli valittaan, kun jokin meni pieleen! Hommasin 17" iMAC:in siihen kunnon kajarit ja iPOD eikä sen jälkeen ole tarvinnut käydä "ongelmia koneen" ratkomassa.
t.Timppa
Helppoahan se kun PC:llä pistää käyttämään romuja ja vasta mäkkiin ostaa kunnon pelit ja vehkeet 8)
Teikäläinenhän levittää oikein mac auraa ympärilleen, jatka samaa rataa!
Commodore 64, 64 kB, 1541 disk drive, 1530 (C2N) datassette
Ericsson Dialog 4224
Työkaverille Iphone 4 ja imac 21,5"
Siskolle imac 21,5" en ole saanut ainootakaan soittoa, kun kone jumittaa....
Serkulle imac 27" kun ei kehdannut ottaa pienempää kun mulla on.
Vaimolle mun vanha iphone 3gs, oli kuulemma vaikea selkoinen, ekan päivän ajan, nyt ei kyllä enää pois antaisi....
illintimppa kirjoitti:Varsinaista käännytystyötä ei tarvinnut tehdä, kun tyttöni koitti PC:llä opetella mese, musa ym. juttuja... Itkun kanssa aina tuli valittaan, kun jokin meni pieleen! Hommasin 17" iMAC:in siihen kunnon kajarit ja iPOD eikä sen jälkeen ole tarvinnut käydä "ongelmia koneen" ratkomassa.
t.Timppa
Helppoahan se kun PC:llä pistää käyttämään romuja ja vasta mäkkiin ostaa kunnon pelit ja vehkeet 8)
Teikäläinenhän levittää oikein mac auraa ympärilleen, jatka samaa rataa!
Jep, tämä käännytystyö on vain seurausta pitkän linjan puuhastelusta graafisella alalla ja minulle aina lykättiin kaikki PC ryönät/ongelmat... Aikansahan sitä jaksaa, mutta kun ikää tulee ja koittaa päästä helpolla, niin kyllä MAC on minulle unelmakone, niin työn kuin tukipuolen hommien kannalta!
Vaimon sisko laittoi itselleen PC-läppärin vaikka kuinka yritin vastustaa ja perusteluna oli, että onpahan joku syy soitella ja käydä kylässä, kun läppärissä on aina jotain pientä viilattavaa ;-)
illintimppa kirjoitti:Varsinaista käännytystyötä ei tarvinnut tehdä, kun tyttöni koitti PC:llä opetella mese, musa ym. juttuja... Itkun kanssa aina tuli valittaan, kun jokin meni pieleen! Hommasin 17" iMAC:in siihen kunnon kajarit ja iPOD eikä sen jälkeen ole tarvinnut käydä "ongelmia koneen" ratkomassa.
t.Timppa
Helppoahan se kun PC:llä pistää käyttämään romuja ja vasta mäkkiin ostaa kunnon pelit ja vehkeet 8)
Teikäläinenhän levittää oikein mac auraa ympärilleen, jatka samaa rataa!
Vaimon sisko laittoi itselleen PC-läppärin vaikka kuinka yritin vastustaa ja perusteluna oli, että onpahan joku syy soitella ja käydä kylässä, kun läppärissä on aina jotain pientä viilattavaa ;-)
t.Timppa
jos käyttää konetta vain netin selailuun niin miksi maksaa tonni läppäristä kun kolmella sadalla saa peeceen jolla selain ja plugarit pyörii. Siihen käännyttämiseen ei ole mitään perusteluita. Toki jos koneella tehdään muutakin kuin avataan selain, ja vääntöä tarvitaan niin kannattaa alkaa neuvomaan omenan suuntaan. Harvemmin naisihmisillä vaan tuntuu muuta asiaa koneelle olevan.
Netin selaamiseen PC
Pelaamiseen PC
multimedian käsittelyyn MAC
Sisustuselementiksi MAC/PC
Katos näissä tonnin läppäreissä on sellanen käyttis mitä niissä 300 euron Acereissa ei ole, nimittäin OS X.
Itse suosittelisin nettisurffaukseen oikein lämpimästä Mäkkiä kun ei tarvi viruksia pelätä.
Jos ihminen olisi tarkoitettu etenemään juoksemalla, ei evoluutio olisi kehittänyt meille liikkumista varten polttomoottorikäyttöisiä kulkimia, eikä fossiilisia polttoaineita. - Hatey http://sisainenaani.com
redhat kirjoitti:Katos näissä tonnin läppäreissä on sellanen käyttis mitä niissä 300 euron Acereissa ei ole, nimittäin OS X.
Itse suosittelisin nettisurffaukseen oikein lämpimästä Mäkkiä kun ei tarvi viruksia pelätä.
maalaisjärki riittää turvalliseen nettisurffaukseen. En ole kyllä PC koneessani pitänyt ~6 vuoteen minkäänlaista virustutkaa. Softa+rautapalomuuri rock rock. Muuten, osx on helpompi murtaa selaimen kautta kuin windows tai yleisemmät linux distrot. Eriasia on miksi kukaan haluaisi yksityisten koneita murtaa.. Jos noin paljon pelottaa windows virukset niin asenna vaikka ubuntu. selaimissa on se hyvä puoli että toimivat samalla tavalla oli alusta mikä tahansa.
Loppupeleissä on täysin käyttäjästä kiinni onko koneella viruksia vai ei. tee vaikka sille sukulaislikalle käyttäjätili ilman root/admin oikeuksia niin se ei saa sitä solmuun vaikka yrittäisi
illintimppa kirjoitti:Vaimon sisko laittoi itselleen PC-läppärin vaikka kuinka yritin vastustaa ja perusteluna oli, että onpahan joku syy soitella ja käydä kylässä, kun läppärissä on aina jotain pientä viilattavaa ;-)
t.Timppa
Netin selaamiseen PC
Pelaamiseen PC
multimedian käsittelyyn MAC
Sisustuselementiksi MAC/PC
OOOOPS! Oletko väärällä keskustelu alueella? Voit keskustella PC/MAC hinta laatu/suhdetta ihan muualla... Tuo viimeinen kommenttenini oli vain heitto siitä, että minulla on vielä näitä käännytettäviä lähipiirissä ;-) Palaan tähän keskusteluun ISON sulan kanssa kun vaimon siskollakin on MAC!
t.Timppa
Viimeksi muokannut Anniel, 29.11.2010 klo 11.00. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Syy:Lainaus kuntoon
heppikepo kirjoitti:
maalaisjärki riittää turvalliseen nettisurffaukseen. En ole kyllä PC koneessani pitänyt ~6 vuoteen minkäänlaista virustutkaa. Softa+rautapalomuuri rock rock. Muuten, osx on helpompi murtaa selaimen kautta kuin windows tai yleisemmät linux distrot. Eriasia on miksi kukaan haluaisi yksityisten koneita murtaa.. Jos noin paljon pelottaa windows virukset niin asenna vaikka ubuntu. selaimissa on se hyvä puoli että toimivat samalla tavalla oli alusta mikä tahansa.
Harvemmin tietotekniikasta tietämättömillä on hyvin konffattua rautapalomuuria käytössä. Ja mihin perustuu että osx on helpompi murtaa?
Eipä pahemmin pelota Windows virukset kun tämän talouden muutkin koneet vaihtuu Applen koneiksi.
Jos ihminen olisi tarkoitettu etenemään juoksemalla, ei evoluutio olisi kehittänyt meille liikkumista varten polttomoottorikäyttöisiä kulkimia, eikä fossiilisia polttoaineita. - Hatey http://sisainenaani.com
heppikepo kirjoitti:
maalaisjärki riittää turvalliseen nettisurffaukseen. En ole kyllä PC koneessani pitänyt ~6 vuoteen minkäänlaista virustutkaa. Softa+rautapalomuuri rock rock. Muuten, osx on helpompi murtaa selaimen kautta kuin windows tai yleisemmät linux distrot. Eriasia on miksi kukaan haluaisi yksityisten koneita murtaa.. Jos noin paljon pelottaa windows virukset niin asenna vaikka ubuntu. selaimissa on se hyvä puoli että toimivat samalla tavalla oli alusta mikä tahansa.
Ja mihin perustuu että osx on helpompi murtaa?
googleta pwn2own ja katso viimevuosien tuloksista mikä selain ja käyttis on murrettu ensimmäisenä. Sama kaveri on voittanut jo kolme kertaa peräkkäin applerautaa ja käteistä murtamalla safarin joka kerta eri tempuilla. hän ei koskaan kerro applelle noita temppujaan koska hänen mielestään siitä pitäisi saada rahaa palkaksi.
niinkuin eräs tutkija joskus sanoi "exprorerin murtaminen on raskasta työtä, mutta maccien murtaminen on hauskaa!
Ei sillä silti vieläkään ole kotikäyttäjälle mitään merkitystä, kun ei noita krakkereita kiinnosta yksityisten koneet.
Noissa kisoissa on tosiaan OS X murtunut melko nopeasti ja sitten on vähän kritisoitu että Apple on hidas korjaamaan nuo ongelmat. Kuten sanottu niin viruksia ei taida edelleenkään juurikaan olla joten todennäköisyys sille että peruskäyttäjä törmää tietoturvaongelmiin on pieni. En ainakaan itse koe vieläkään tarvetta asentaa OS X:ään enkä mihinkään Linux-käyttikseen tietoturvaohjelmistoa vaikka molempiin ainakin uutisotsikoiden mukaan saa kyllä hankittua haittaohjelmia.
Käytetäänkö Maceja / OS X:ää kovin paljon palvelinpuolella? Oma käsitykseni on että ei ja olisiko syynä sitten nuo murtojutut ja se että vähän hidasta kuulemma on korjaus. Vai johtuuko vaan Applen panostuksesta ja markkinoinnista muille alueille (kotikäyttö, editointityö...) ?
Viimeksi muokannut -wk-, 28.11.2010 klo 12.22. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Hannes kirjoitti:Itse olen onnistunut siskon (MBP), pikkuserkun (MB), tyttöystävän (MBP ja Iphone), Tyttöystävän isän (MBP ja Iphone) ja parin kaverin joille macbookit taisi tulla. Vielä on tarkoitus meidän firman koneet ujuttaa mac ympäristöön kun kohta ei tarvitse enää pc pohjaisia ohjelmia ollenkaan!
Kanniskeletko jonkinsortin Mactorni-lehtiä läheisellesi kun noin pahasti olet käännyttänyt?
En . Toisaalta voisi harkita.. Yleensä esitellyt konetta/puhelinta ja antanut sukulaisten tutkia ja ihmetellä kun ovat halunneet. Ja se on riittänyt.
swallen kirjoitti:"Käännytin" itteni, päätin ostaa imac 27, mini serverin ja MBP (ikinä en aikasemmin ole macciä käyttänyt ennen), aika saavutus sinäänsä
Käännytetty "avokki", huomasin etten tarvitsekkaan koko MBP.ä ja annoin hänelle.
Sen verran vielä noista muista että serveri toimii ihan s.postipalvelimena/nettisivupalvelimena, ja hommattu teran Time Capsule serverin kaveriksi. iMacciin tungettu 4 gigaa lisää muistia (eli siis yht 8GB).