Mikä Applessa ja Maceissä ärsyttää?
-
- Viestit: 1034
- Liittynyt: 19.9.2008 klo 11.00
- Paikkakunta: Helsinki-Loimaa-Savitaipale
Re: Mikä Applessa ja Maceissä ärsyttää?
Viesti Kirjoittaja Spacelord »
uudesta iPod-sarjasta. Tätä ei voitu sanoa ääneen sitten Apple Storessa. Pisti hiukan ns. ketuttamaan. Ei sillä, että olisin välttämättä halunnut ostaa
juuri uuden sukupolven nanon, mutta olisin ainakin odottanut hetken aikaa, josko vanhat nanot olisivat sitten halvenneet. Tunsin itseni vedätetyksi.
Lisäksi olen lopen kyllästynyt siihen, ettei iOS 4.2 ole vieläkään julkaistu. iPadista pitävänä ihmisenä olisi kiva vihdoin kirjoittaa niitä sähköposteja
for real eikä käyttää 30minuuttia siihen, että saa Ä- ja Ö-kirjaimet tekstiinsä. Puhumattakaan siitä multitaskingista, jolle olisi vihdoin jopa käyttöä, toisin
kuin iPhonessa, jossa en sen olemassaololle ole löytänyt oikein vielä perusteita. Jotenkin siihen vanhan 3G-mallin tuplaklikkiin tottui, että siitä avautui
ne suosikit eikä joku turhanaikainen multitasking-valikko. Ehkä siihenkin tottuu mutta hölmöltä tuntuu silti toistaiseksi.
Olen myös ihmetellyt sitä, että miksi MBP:ssä ei ole kuin 2 USB-väylää. Käytän konetta musan tekemiseen ja kuvankäsittelyyn ja USB-väylille olisi
välillä todella käyttöä. HUBin käyttäminen musainterfacejen kanssa on aina vähän arveluttavaa...
Ehkä eniten nyppimistä aiheuttaa iPadin kuvien synkkaus, joka on tehty aivan turhan vaikeaksi.
-
- Viestit: 22978
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 11.41
- Paikkakunta: Pori
Re: Mikä Applessa ja Maceissä ärsyttää?
Viesti Kirjoittaja MacFinn »
iOS 4.2 tulee tämän kuun aikana. Eikä sitä iPadia edes myydä vielä täällä. Onhan odottavan aika pitkä ja varsinkin Applen tuotteiden odottaminen on sitä, totta.
MBP:ssä on myös Firewire, joka kuulemma on hyvä noissa äänihommissa... Ja 17-tuumaisessa on sitten peräti kolme USB:tä. Jolla tarkoitan, ettei mikään koskaan riitä noihin portteihin osalle käyttäjistä. Mulla ei nytkään ole yhtään USB:tä varatttuna...
Kuvien synkkauksesta en sano mitään ellei se ole erilailla toteutettu kuin iPhoneen. Joka nyt ei ole kovin työlästä. Toisaalta, miksei se voisi käydä iPhotosta kahteen suuntaan?
-
- Viestit: 1034
- Liittynyt: 19.9.2008 klo 11.00
- Paikkakunta: Helsinki-Loimaa-Savitaipale
Re: Mikä Applessa ja Maceissä ärsyttää?
Viesti Kirjoittaja Spacelord »
No tällaiselle minun kaltaiselleni perusjarmolle, jota ei voisi pökäleenkään vertaa kiinnostaa jotkut vuosittaisten laitejulkistusten säännönmukaisuudet, tuollaisen "odottamisen arvaaminen" ei merkitse yhtikäs mitään. Meikäläiselle IT ja oheislaitteet on elektroniikkaa kaupan hyllyllä jota ostan silloin kun sattuu tarvitsemaan tai joku luo sen tarpeen enkä ole yhtään mielissäni siitä, että alan liike ei informoi minua oma-alotteisesti jostain uudemmasta vaihtoehdosta. Tämä on juuri sitä, mitä eräs kaverini aina sanoo, että Applen tuotteet ovat laadukkaita, mutta Applea ostaessasi sitoudut myös tietynlaiseen käyttöfilosofiaan ja elämäntapaan. Apple saa pissata ketä tahansa linssiin ja hyppyyttää fanipoikia minkä joutaa, koska tietää, että joku kuitenkin sitä kamaa ostaa tarpeeksi ja on valmis taistelemaan internetareenoilla mitä ihmeellisempien tuotefilosofioiden puolesta.MacFinn kirjoitti:Julkistuksista sen verran, että iPodeja on uudistettu suunnilleen samaan aikaan jo monta vuotta. Ja kun tämäkin tilaisuus oli toista viikkoa tiedossa ennakkoon, sen arvaaminen, että uusia iPodeja tulee ei ole mitenkään vaativaa hommaa. Se vanhojen mallien halpeneminen on lähinnä toiveajattelua ellei sitten odota puolta vuotta, jolloin joku voi tyhjentää vanhaa varastoa. Onhan tuo nähty.
Minä pidän Applen tuotteista, mutta en Applesta.
No olisiko ollut suuri vaiva tehdä päivitys, joka lisää skandit nykyiseen Padin OSiin ja julkaista se tässä välissä? Ilmeisesti olisi.iOS 4.2 tulee tämän kuun aikana. Eikä sitä iPadia edes myydä vielä täällä. Onhan odottavan aika pitkä ja varsinkin Applen tuotteiden odottaminen on sitä, totta.
No eipä ole mielessä vaihtaa 13" konetta nyt tähän hätään 17" vain sen takia että saisin yhden USB-väylän lisää. Tai noh, jos joku lahjoittaa 1500e minulle niin ok, voinhan sen vaihdoksen tehdäkin.MBP:ssä on myös Firewire, joka kuulemma on hyvä noissa äänihommissa... Ja 17-tuumaisessa on sitten peräti kolme USB:tä. Jolla tarkoitan, ettei mikään koskaan riitä noihin portteihin osalle käyttäjistä. Mulla ei nytkään ole yhtään USB:tä varatttuna...
Mitä tulee Firewireen kontra USB niin asia ei ole niin yksinkertainen. Kaikkia interfaceja ei edes saa FW:llä enää. Lisäksi näen, että kaikenlaisten kalliiden lisäpalikoiden ostaminen vain siksi, että Apple päättää jokaisen laitesukupolven välissä vaihtaa displayportin mallia, on ihan täyttä hevonpaskaa. En ymmärrä millä perusteella laitteeseen voidaan lätkäistä 1300e hintalätkä kun väyläkomponenttien määrän olisi voinut tuplata aivan samoilla katteilla. Miksei MBP:n takana ole yhtä STANDARDIA ulkoisen näytön ulostuloa ja paria lisä-USB:tä? RJ-45 portin nyt olisi ainakin voinut jättää pois.
SIksi, etten käytä iPhotoa vaan Aperturea kun kuvamateriaalia on 150 gigatavua ja haluan vähän muutakin kuin huonosti toimivaa naamantunnistusta. iPadiin synkkaaminen tapahtuu varmaan ihan samoin kuin iPhoneenkin, mutta ongelma on siinä, että vaikka seisoisin päälläni, kuvien aikajärjestys on aivan mitä sattuu Padissa, vaikka niiden metadata olisikin kondiksessa. Laitteiden välillä tapahtuu jotain magian ja salatieteiden maastossa operoivaa hörönlöröä, jolle en ole löytänyt vieläkään vastausta. Eipä tunnu täällä forumillakaan kukaan tietävän.Kuvien synkkauksesta en sano mitään ellei se ole erilailla toteutettu kuin iPhoneen. Joka nyt ei ole kovin työlästä. Toisaalta, miksei se voisi käydä iPhotosta kahteen suuntaan?
-
- Viestit: 22978
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 11.41
- Paikkakunta: Pori
Re: Mikä Applessa ja Maceissä ärsyttää?
Viesti Kirjoittaja MacFinn »
Jos asenne on tuo, miksi edellisen mallin ostaminen niin sapettaa? Ei kukaan myyjä sano sulle, että älä osta tätä versiota, odota seuraavaa, jonka saan hyllyyni kolmen viikon kuluttua.Spacelord kirjoitti: No tällaiselle minun kaltaiselleni perusjarmolle, jota ei voisi pökäleenkään vertaa kiinnostaa jotkut vuosittaisten laitejulkistusten säännönmukaisuudet, tuollaisen "odottamisen arvaaminen" ei merkitse yhtikäs mitään. Meikäläiselle IT ja oheislaitteet on elektroniikkaa kaupan hyllyllä jota ostan silloin kun sattuu tarvitsemaan tai joku luo sen tarpeen enkä ole yhtään mielissäni siitä, että alan liike ei informoi minua oma-alotteisesti jostain uudemmasta vaihtoehdosta. Tämä on juuri sitä, mitä eräs kaverini aina sanoo, että Applen tuotteet ovat laadukkaita, mutta Applea ostaessasi sitoudut myös tietynlaiseen käyttöfilosofiaan ja elämäntapaan. Apple saa pissata ketä tahansa linssiin ja hyppyyttää fanipoikia minkä joutaa, koska tietää, että joku kuitenkin sitä kamaa ostaa tarpeeksi ja on valmis taistelemaan internetareenoilla mitä ihmeellisempien tuotefilosofioiden puolesta.
Minä pidän Applen tuotteista, mutta en Applesta.
En tuosta porttimäärästä varsinaisesti ole eri mieltä, itselle se vain oli yksi tekijä mallia valitessani. Mutta ei niitä USB:ja tai muita koskaan ole kaikkia käyttäjiä tyydyttävästi tai edes oikeita. Toiset kaipaisivat mieluiten useampia Firewirejä kuin USB:ja. No, kyllä DisplayPort nyt on standardi, ei vain se standardi jonka haluaisit. Miksi se pitäisi olla takana?No eipä ole mielessä vaihtaa 13" konetta nyt tähän hätään 17" vain sen takia että saisin yhden USB-väylän lisää. Tai noh, jos joku lahjoittaa 1500e minulle niin ok, voinhan sen vaihdoksen tehdäkin.
Mitä tulee Firewireen kontra USB niin asia ei ole niin yksinkertainen. Kaikkia interfaceja ei edes saa FW:llä enää. Lisäksi näen, että kaikenlaisten kalliiden lisäpalikoiden ostaminen vain siksi, että Apple päättää jokaisen laitesukupolven välissä vaihtaa displayportin mallia, on ihan täyttä hevonpaskaa. En ymmärrä millä perusteella laitteeseen voidaan lätkäistä 1300e hintalätkä kun väyläkomponenttien määrän olisi voinut tuplata aivan samoilla katteilla. Miksei MBP:n takana ole yhtä STANDARDIA ulkoisen näytön ulostuloa ja paria lisä-USB:tä? RJ-45 portin nyt olisi ainakin voinut jättää pois.
Oli se synkkaustapa mikä tahansa, 150 gigaa kuvia teettää ylimääräistä työtä mihin tahansa laitteeseen synkkaamisen kanssa. Tosta aikajärjestyksestä voin vain sanoa, että toivottavasti se 4.2 korjaa ton.SIksi, etten käytä iPhotoa vaan Aperturea kun kuvamateriaalia on 150 gigatavua ja haluan vähän muutakin kuin huonosti toimivaa naamantunnistusta. iPadiin synkkaaminen tapahtuu varmaan ihan samoin kuin iPhoneenkin, mutta ongelma on siinä, että vaikka seisoisin päälläni, kuvien aikajärjestys on aivan mitä sattuu Padissa, vaikka niiden metadata olisikin kondiksessa. Laitteiden välillä tapahtuu jotain magian ja salatieteiden maastossa operoivaa hörönlöröä, jolle en ole löytänyt vieläkään vastausta. Eipä tunnu täällä forumillakaan kukaan tietävän.
-
- Viestit: 928
- Liittynyt: 20.10.2008 klo 21.49
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Mikä Applessa ja Maceissä ärsyttää?
Viesti Kirjoittaja thompzon »
-
- Viestit: 17376
- Liittynyt: 26.1.2005 klo 18.16
Re: Mikä Applessa ja Maceissä ärsyttää?
Viesti Kirjoittaja Macco »
Tietty. Jos noin ei olisi, niin olisivat Mac-nörttejä.thompzon kirjoitti:Konservatiivisten PC-nörttien gallup-kannanotossa 73,8% suhtautui Applen tuotteisiin vihalla tai vähintäänkin penseästi. Hörähdin.
-
- Viestit: 1708
- Liittynyt: 14.9.2010 klo 16.14
Re: Mikä Applessa ja Maceissä ärsyttää?
Viesti Kirjoittaja OmenaOnPunainen »
Jospas se tulisi silloin, kun niitä myydään skandimaissa?Spacelord kirjoitti:No olisiko ollut suuri vaiva tehdä päivitys, joka lisää skandit nykyiseen Padin OSiin ja julkaista se tässä välissä? Ilmeisesti olisi.iOS 4.2 tulee tämän kuun aikana. Eikä sitä iPadia edes myydä vielä täällä. Onhan odottavan aika pitkä ja varsinkin Applen tuotteiden odottaminen on sitä, totta.
-
- Viestit: 781
- Liittynyt: 22.11.2008 klo 15.24
Re: Mikä Applessa ja Maceissä ärsyttää?
Viesti Kirjoittaja Jukava »
-
- Viestit: 2785
- Liittynyt: 18.3.2008 klo 16.21
-
- Viestit: 700
- Liittynyt: 7.10.2005 klo 16.56
Re: Mikä Applessa ja Maceissä ärsyttää?
Viesti Kirjoittaja Hount »
- Hount
-
- Viestit: 146
- Liittynyt: 21.1.2010 klo 16.48
Re: Mikä Applessa ja Maceissä ärsyttää?
Viesti Kirjoittaja Gastropoda »

-
- Viestit: 446
- Liittynyt: 14.2.2007 klo 15.26
- Paikkakunta: hki
Re: Mikä Applessa ja Maceissä ärsyttää?
Viesti Kirjoittaja toke »
Mulla oli kans 10.6:ssa tuo "Finland (English)".tuomas92 kirjoitti:Itse asensin äskettäin englanninkielisen käyttöjärjestelmän (versio 10.5) niin siinä oli heti asennuksen jälkeen valittuna Finland (English). En nyt muista ihan tarkkaan erosiko se mitenkään esim. brittiläisestä, tuota muotoa ei näytä saavan jälkeen päin edes valittua että voisi katsoa.
Menin räplää sitä hieman ja nyt haluaisin sen takaisin.
Tietääkö kukaan miten?
(Käyttiksen uudelleenasennus ei nyt oo ihan tarpeeks "it just works"-tyyppinen ratkaisu...
![Kieli [:P]](./images/smilies/icon_razz.gif)
-
- Viestit: 5041
- Liittynyt: 8.7.2005 klo 2.59
Re: Mikä Applessa ja Maceissä ärsyttää?
Viesti Kirjoittaja Touho »
Hiukan tarkempi selostus ongelmasta ja sähläyksen tyypistä auttaisi kovasti ongelman ratkaisussa. Lisäksi joku muu kuin tämä ärsyilyketju lienee luontevampi paikka suorille onkelmakyssäreille.toke kirjoitti:Mulla oli kans 10.6:ssa tuo "Finland (English)".tuomas92 kirjoitti:Itse asensin äskettäin englanninkielisen käyttöjärjestelmän (versio 10.5) niin siinä oli heti asennuksen jälkeen valittuna Finland (English). En nyt muista ihan tarkkaan erosiko se mitenkään esim. brittiläisestä, tuota muotoa ei näytä saavan jälkeen päin edes valittua että voisi katsoa.
Menin räplää sitä hieman ja nyt haluaisin sen takaisin.
Tietääkö kukaan miten?
(Käyttiksen uudelleenasennus ei nyt oo ihan tarpeeks "it just works"-tyyppinen ratkaisu...)
Enivei, mikä siinä Finland (English) -asetuksessa sitten on vikana? Sehän löytyy kohdasta System Preferences->Language&Text (eli se YK-lippu) ja sieltä se ensimmäinen vetovalikko kohdasta Formats. Myös kohdasta Languages voit valita ja tarvittaessa disabloida ylimääräisiä kieliä. Ei siihen kielen tai aluekohtaisten asetusten vaihtoon / muokkaukseen mitään uudelleenasennusta tarvita.
Tarvittaessa voi niitä puuttuvia tai hävitettyjä kieliversioita asentaa uudelleen sieltä asennuslevyltä ilman koko käyttiksen uudelleenasennusta.
Tuo Finland (English) on ihan ok ja toimiva valinta, kun konetta halutaan käyttää englanninkielisenä Suomessa. Ei sitä kannata / ole tarpeen mennä sörkkimään. Käyttiksen kieli on enklanti, mutta esim. päivämäärä- ja rahayksikön asetukset meikäläisittäin. Oikeastaan se Finland ei kerro siinä muuta kuin sen, että ollaan Suomessa, vaikka käyttiksen kieli onkin muu kuin paikallisten alkuasukkaiden käyttämä kieli.
-
- Viestit: 446
- Liittynyt: 14.2.2007 klo 15.26
- Paikkakunta: hki
Re: Mikä Applessa ja Maceissä ärsyttää?
Viesti Kirjoittaja toke »
Nyt hieman luetun ymmärtämistä!Touho kirjoitti:Hiukan tarkempi selostus ongelmasta ja sähläyksen tyypistä auttaisi kovasti ongelman ratkaisussa. Lisäksi joku muu kuin tämä ärsyilyketju lienee luontevampi paikka suorille onkelmakyssäreille.toke kirjoitti:Mulla oli kans 10.6:ssa tuo "Finland (English)".
Menin räplää sitä hieman ja nyt haluaisin sen takaisin.
Tietääkö kukaan miten?
(Käyttiksen uudelleenasennus ei nyt oo ihan tarpeeks "it just works"-tyyppinen ratkaisu...)
Enivei, mikä siinä Finland (English) -asetuksessa sitten on vikana? Sehän löytyy kohdasta System Preferences->Language&Text (eli se YK-lippu) ja sieltä se ensimmäinen vetovalikko kohdasta Formats. Myös kohdasta Languages voit valita ja tarvittaessa disabloida ylimääräisiä kieliä. Ei siihen kielen tai aluekohtaisten asetusten vaihtoon / muokkaukseen mitään uudelleenasennusta tarvita.
Tarvittaessa voi niitä puuttuvia tai hävitettyjä kieliversioita asentaa uudelleen sieltä asennuslevyltä ilman koko käyttiksen uudelleenasennusta.
Tuo Finland (English) on ihan ok ja toimiva valinta, kun konetta halutaan käyttää englanninkielisenä Suomessa. Ei sitä kannata / ole tarpeen mennä sörkkimään. Käyttiksen kieli on enklanti, mutta esim. päivämäärä- ja rahayksikön asetukset meikäläisittäin. Oikeastaan se Finland ei kerro siinä muuta kuin sen, että ollaan Suomessa, vaikka käyttiksen kieli onkin muu kuin paikallisten alkuasukkaiden käyttämä kieli.
Mut siis tarkennetaan: mun ongelma on sama kuin siteeraamani eli miten saadaan "Finland (English)" takaisin.
Perusteluni asetuksen käyttöön ovat lähes identtiset omiesi kanssa, mutta ongelma siis on, ettei Region-valikossa ole "English"-kohtaa, josta voisi valita maaksi mitään.
Ja syy miksi postasin tähän säikeeseen oli, ettei hakemalla asiasta löytynyt muualta kommenttia. Eli varmimmin vastauksen saa sieltä, missä asiaa on ennenkin käsitelty.
Saa vapaasti siirtää parempaan säikeeseen...
-
- Viestit: 5041
- Liittynyt: 8.7.2005 klo 2.59
Has your Mac been sählämified? So un-sählämify it!
Viesti Kirjoittaja Touho »
Saattaa olla, etten perehtynyt ongelmaan riittävän syvällisesti, kun ollaan kuitenkin hompun virallisessa itku&ilveily -ketjussa.toke kirjoitti:ongelma siis on, ettei Region-valikossa ole "English"-kohtaa, josta voisi valita maaksi mitään.
Mutta noin yleisesti ottaen se maa ja kieli valitaan jo siellä asennuksen yhteydessä. Voit sitten myöhemmin vaihtaa maaksi jonkun toisen, vaikka Yhdistyneen Kuningaskunnan tai Yhdistyneet Ameriikan Banaanivaltiot, joissa oletuskielenä on joko Englanti tai Amerikaneesi. Samoten voit valita kieleksi vaikka Farsin ja maaksi Norjan, mikä nyt venhoasi sattuu huilauttamaan.
TS. valitset OS X:n järjestelmäasetuksissa ensin maaksi sen missä olet, esim. tässä tapauksessa Suomen, ja sen jälkeen haluamasi kielen. Tarkista sieltä em. asetuksista ne kaikki välilehdet, ja poista tai tarvittaessa järjestä uudelleen ne haluamasi kielet oikeaan järjestykseen. Jos käyttiksesi kieli ei ole vaihtunut (Englannista) miksikään, on todennäköisesti ainoa ongelma se, että siellä on valittu maaksi joku englantia/amerikaneesia natiivikielenä käyttävä maa kuten The Old Blighty tai Obamaville, ja regionaaliasetukset vastaavasti noiden alueiden mukaisesti. Jos olet valinnut maaksi vaikka The UK:n, ei siellä ole varmaan tarpeenkaan mainita mitään Englishiä erikseen, you know.
Enivei, sen antisählämäätiön pitäisi siis onnistua myös ilman koko systeemin uudelleenasennusta, kunhan hommassa on mukana se salkku, tolkku ja se kolmas.
-
- Viestit: 446
- Liittynyt: 14.2.2007 klo 15.26
- Paikkakunta: hki
Re: Mikä Applessa ja Maceissä ärsyttää?
Viesti Kirjoittaja toke »
Ja kun siellä jonkun valinnan on tehnyt, niin eipä saa enää palautettua Regionia "Finland (English)".
Jos nyt joku oikeasti tietää miten sen saisi sinne, niin vinkkejä vastaanotetaan...
-
- Viestit: 2505
- Liittynyt: 23.11.2004 klo 20.02
- Paikkakunta: Oulu
Re: Mikä Applessa ja Maceissä ärsyttää?
Viesti Kirjoittaja tkt »
Käyttöaluemäärittely "Finland (English)" näyttää olevan asennuksen jälkeinen tilamäärittely kun kone on asennettu peruskieletään Englanninkieliseksi ja näppäinasetukset ovat suomalaiset. Kun järjestelmäasetuksista vaihdetaan ko. asetus, niin alkuperäistä asetusvaihtoehtoa ei sillä nimellä enää löydy.toke kirjoitti:Ehkä pitää vieläkin tarkentaa; kysymys on System Preferencesin Language & Textin Format-kohdasta.
Ja kun siellä jonkun valinnan on tehnyt, niin eipä saa enää palautettua Regionia "Finland (English)".
Jos nyt joku oikeasti tietää miten sen saisi sinne, niin vinkkejä vastaanotetaan...
Vastaava toiminnallisuus kuitenkin voidaan valita kun Formats-välilehdeltä valitaan Region: Finland (Finnish) ja sen jälkeen Language-välilehdeltä ensisijaiseksi kieleksi English. Samalla saattaa olla järkevää asettaa lajittelujärjestys suomalaiseksi, jotta tiedostot ja muut kohteet olisivat odotetuilla paikoilla.
Toinen mahdollisuus saada Finland (English) -määrittely valikkoon on luomalla uusi käyttäjätunnus, minkä jälkeen voi penkoa asetustiedostoista kaikki muutokset mitä tilan aikaansaaminen edellyttää. Mutta maksaako vaivan, kun sama sisältö saadaa edellä kuvatulla tavalla. Jos kuitenkin tunnuksen mahdollinen sekoaminen kiinnostaa, niin tiedostot ovat Library/Preferences-kansiossa olevat ".GlobalPreferences.plist", "com.apple.HIToolbox.plist", "com.apple.iCal.helper.plist" ja vastaavat myös "ByHost"-kansiossa. Mutta kaikki tämä vain yhdessä valikossa olevan tekstin vuoksi?
--Ari
-
- Viestit: 446
- Liittynyt: 14.2.2007 klo 15.26
- Paikkakunta: hki
Re: Mikä Applessa ja Maceissä ärsyttää?
Viesti Kirjoittaja toke »
Yksi syy voisi olla se, että Language-tabin asetus ei vaikuta hyvin näkyvään valikkopalkin elementtiin eli päivämäärään oikeassa laidassa.tkt kirjoitti:Mutta kaikki tämä vain yhdessä valikossa olevan tekstin vuoksi?
Ärsyttävää, kun englannin ja suomen sotkeminen on aina sattunut silmään tässä finglishin luvatussa maassa.
-
- Viestit: 703
- Liittynyt: 7.5.2005 klo 7.49
Re: Mikä Applessa ja Maceissä ärsyttää?
Viesti Kirjoittaja hot »
-
- Viestit: 446
- Liittynyt: 14.2.2007 klo 15.26
- Paikkakunta: hki
Re: Mikä Applessa ja Maceissä ärsyttää?
Viesti Kirjoittaja toke »
mulla toi Custom on harmaana.
Miksiköhän?
hot, onks sullaki 10.6.5?
EDIT: jaahah, Region vaihtuu Customiksi itestään, kun tekee muutoksia.
EDIT2: laitoin Applelle palautetta. Typerää et ei voi valita eri kieltä kuin maa...
-
- Viestit: 2045
- Liittynyt: 2.11.2006 klo 10.55
Re: Mikä Applessa ja Maceissä ärsyttää?
Viesti Kirjoittaja L_A_G »
Vaihdoin tässä vanhemman mallin "pre-unibody" koneesta tämänhetkiseen (tai no vaihdoin ja vaihdoin, vanha lojuu vielä hyllyllä ja saattaa päätyä myyntiin jossain vaiheessa) ja sain todeta että Apple on päättänyt taas mennä tyyli ennen käytännöllisyytä IO-porttien kanssa. Jos Applen minimalistisuus aiemman mallin kanssa ei ollut tarpeeksi niin mokomat päätivät nyt sitten poistaa rakastamani täysikokoiset Dual-Link DIV ja FireWire 400-portit koneen oikeasta kyljestä, ExpressCard-liitimen vasemmasta kyljestä sekä siirtää loput portit vasempaan kylkeen siirretyn optisen aseman tieltä.
Vaikka mokomat "antoivat" Dual Link DVI-portin tilalle MiniDisplayPort-liitimen ja Expresscard-liittimen tilalle SD kotinlukijan, niin mokomat olisivat ainakin voineet lisätä yhden USB-portin nyt kun kaikki "muodon pilaavat" IO-portit on siiretty yhteen kylkeen. Tiedän että FireWire laitteita voi kytkea sarjassa ja että tämän takia yhdellä FireWire portilla voi pärjätä vaikka kuinka monen laitteen kanssa, mutta se että jouduin hankkimaan 9pin-FireWire-to-6pin-FireWire piuhan netistä (kun millään kivijalkaliikellä lähistössä ei ollut sellaista suoraan varastossa) niin että saisin FireWire-400 kovalevyni kiini uuteen koneeseeni haskaamatta USB-porttia USB hubissa, oli kuitenkin aika maanalaisen paikan ärsyttävää. Myös se että Apple yrittää tukea absoluutista minimimäärää liitimien kanssa ottaa myös aika pahasti pannuun, ei niin yleisesti tuetun standardin kuin eSata:n tukeminen pitäisi olla niin hankalaa peeveli!!!
Räyh!!!
*kröhöm*
Noniin, nyt sain kiukut vatsastani ja voin jatkaa asioitani...
MacBook Pro (mid 2007) 15" - 2,2 GHz Core 2 Duo - 4 Gt - 320 Gt (7200 RPM) - GeForce 8600 GT
Nokia N9 16Gt
Nikon D3100
iPod Touch 16Gt
-
- Viestit: 4915
- Liittynyt: 26.11.2007 klo 16.27
- Paikkakunta: Hamina
Re: Mikä Applessa ja Maceissä ärsyttää?
Viesti Kirjoittaja tuomas92 »
Kyllä. Erityisen ärsyttävää on se että USB-liittimet on vierekkäin ja lähekkäin. Tässä vanhassa mallissa on yksi parhaita puolia se että ne ovat eri puolilla konetta.L_A_G kirjoitti:Nyt pitäisi kai hiukan näpäyttää tämänhetkisen 15" Macbook Pro:n IO-porttien määrästä.
Räyh!!!
*kröhöm*
Noniin, nyt sain kiukut vatsastani ja voin jatkaa asioitani...
-
- Viestit: 700
- Liittynyt: 7.10.2005 klo 16.56
Re: Mikä Applessa ja Maceissä ärsyttää?
Viesti Kirjoittaja Hount »
Asensin Windowsin tyhjälle levylle ja nyt pitää hakea ensin torrenttina Applen BootCamp ajuri, jotta koneen touchpad olisi edes jotenkin käytettävä ja jotta näppiksen taustavalo ja näytön kirkkausäätö lähtisi pelittämään
Sitten pitääkin päivittää BootCamp 3.0:sta 3.1:een... siis mitä hittoa Apple!? ei voi sitten suoraan päivittää uusimpaan 3.2:een? Haluankin hakea kahteen kertaan tuon 250MB kokoisen paketin.
Ja en tietenkään olisi halunnut säilyttää jo koneelle asentamiani ajureita mm. wlan-kortille ja näytönohjaimelle. Totta kai haluan hakea ne uudestaan ja pakkopäivittää... kahteen kertaan tietenkin!! Jos olisin tämänkin muistanut, niin olis jäänyt windows asentamatta avovaimon koneelle... tai pikemminkin olisi jäänyt mäkki ostamatta ja koneena olisi joku oikea tietokone eikä tämmöinen hiton isoveljen omistuksessa oleva kaikkionkielletty-lelu.
Olisi varmaan ollut sitten ihan liian vaikeaa esim. tarjota noita ajureita silleen... fiksusti. Haluan päivittää koneeseeni uusimman ajurin laitteeseen xx.. no kun ei käy päinsä! Taas olis isolla halolla töitä saunan takana!
Ainiin, melkein unohtui, jottein homma olisi mitenkään liian helppo, niin BootCamp päivitys jumittuu tähän mennessä 100% todennäköisyydellä. Kuudes yritys ja kaksi tuntia takana. "joo mä asennan sen ihan nopeesti"
- Hount
-
- Viestit: 2785
- Liittynyt: 18.3.2008 klo 16.21
Re: Mikä Applessa ja Maceissä ärsyttää?
Viesti Kirjoittaja -wk- »
Pitääpä raportoida että asensin uusimman Ubuntun, version 10.10:n ja nyt näyttääpi tämä Shuffle pelittävän ihan tällä mukana tulevall Rhythmboxilla, pystyy siirrellä musaa ees taas. Eihän siihen kauaa mennykään että näin..Touho kirjoitti:^ Kerros muuten sitten joskus jos löydät jonkun toimivan softan siellä linukkapuolella, vaikka tuolla käyttikset -osiossa. Ihan vaan mielenkiinnosta, ja siis mielellään semmoinen, joka toimii ilman Wineä, ja vaikka muissakin *nixeissä..
![Neutraali [:|]](./images/smilies/icon_neutral.gif)
-
- Viestit: 3982
- Liittynyt: 6.3.2010 klo 18.19
- Paikkakunta: Kempele
Re: Mikä Applessa ja Maceissä ärsyttää?
Viesti Kirjoittaja iDock »
Mutta vastaavaa käytettävyyttä saa hakea vastaavasta pc raudasta, toisin kuin macista joka on suunniteltu ottamana kaikki mahd. hyöty saatavilla olevasta raudasta!

(Tietty se kyllä olisi applenkin kannalta parasta, jos he laskisivat nykyisiä hintoja lähemmäs puuceerautaa)

- iPhone 12 Pro - 128 Gt
- iPad Pro 2. gen - 128 Gt - WiFi
Palaa sivulle “Yleiskeskustelu”
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit