mluhtala kirjoitti:
Odottelemme jo kovasti, että Lihapipo saapuu paikalle kertomaan Suomen itsenäistymiseen johtaneista tapahtumista.

No, vaikka Euroopan rauhattomilta vuosilta on tarinoita vaikka kuinka paljon, niin mielenkiintoisimmat tahtovat hukkua kirjastojen uumeniin. Nuoresta iästään huolimatta arvostettu sotahistorioitsija, dosentti Juhani Taikamuna on lähes koko uransa selvittänyt erään hieman turhankin tuntemattomaksi jääneen yksinäisen sankarin vaiheita niin ensimmäisen kuin toisenkin maailmansodan aikana.
Vilmeri Yrjö Riitasuo syntyi vuonna 1899 Ulvilassa tavalliseen työläisperheeseen. Hänen isänsä, savenvalaja Wäinö Rutonpolkema ei myöskään ollut täysin tuntematon henkilö historiamme sivuilla. Rutonpolkema valmisti tiettävästi ensimmäisenä henkilönä maailmassa dreijalla 20m korkean yksiosaisen savupiipun paikalliselle valimolle. Asennusvaiheessa ongelmia tuotti kuitenkin piipun valtava massa, eikä sitä saatu siirrettyä pois dreijan päältä. Masuuni päätettiin rakentaa dreijan ympärille, ja sulattaa piipun alta, kun muu rakennelma oli saatu valmiiksi. Rutonpolkema vaati valimolta vahingonkorvausta kallisarvoisen työkalunsa menettämisestä, mutta valimon omistaja syytti savenvalajaa suunnitteluvirheestä, ja kieltäytyi korvaamasta dreijaa. Valimon ja Rutonpolkeman pientilan välissä sijaitsi pieni letto, joka ulottui osin myös Rutonpolkeman tontin rajojen sisäpuolelle, ja tästä korvauskiistasta Rutonpolkema saikin valimotyöläisten keskuudessa liikanimen "Riitasuo". Ylpeänä miehenä Rutonpolkema koki tulleensa petetyksi, ja muutti nimensä virallisesti Riitasuoksi.
Isänsä kuoltua epäselvissä olosuhteissa ilmeisesti vakavaan valuvirheeseen, Vilmeri päätti myydä kotitalonsa, ja lähteä maailmalle. Ensimmäinen maailmansota oli juuri ottanut ensiaskeleensa, ja elämäänsä suuntaa hakeva nuorimies oli pikkupojasta lähtien ollut kiinnostunut sotilasurasta. Äidin loputtomasta ruokahalusta ja isän pienistä ja epäsäännöllisistä tuloista johtuen Vilmerillä ei kuitenkaan ollut koskaan ollut mahdollisuutta värväytyä kovasti ihailemiinsa ratsujoukkoihin. Nuori Riitasuo suuntasi matkansa kohti Ranskaa, ja värväytyi siellä vapaaehtoisena 32. jalkaväkidivisioonaan. Innokas Riitasuo kuitenkin pettyi palvelukseensa Ranskassa, kun hän huomasi, että koulutuksessa harjoiteltiin pääasiallisesti kenkien huoltoa, sekä arvokasta antautumista. Riitasuo ei nähnyt tulevaisuuttaan Ranskan armeijassa, joten hän päätti lähteä kauppalaivaston mukana merille. Kauppalaivat seilasivat aina Kiinaan asti, josta ne kuljettivat mukanaan lähinnä teetä ja kiinalaisille liian suuria vaatteita Eurooppaan. Isältään perityn tulisen temperamenttinsa vuoksi Riitasuo joutui matkoillaan toisinaan myös pieniin ongelmiin. Erään kerran vapaalla ollessaan Riitasuo oli pelaamassa Mahjongia muutamien kiinalaisupseerien kanssa. Hävittyään pelin Riitasuo julisti henkilökohtaisen sodan Kiinaa vastaan. Riitasuo kävi vuosikaudet yksinäistä sissisotaa kiinalaisia vastaan kunnes hän kyllästyi kiinalaisten kyvyttömyyteen löytää häntä tukikohdastaan sankan metsän keskeltä. Lokakuussa 1938 Riitasuo palasi Suomeen uutena miehenä, ja valmiina perustamaan perheen. Riitasuon ja Kiinan välillä ei koskaan sidottu rauhansopimusta, joten periaatteessa konflikti on edelleen avoin.
Kuultuaan Neuvostoliiton 1939 aluevaatimuksista Suomelta Riitasuo päätti hakeutua maineikkaaseen iskuryhmään, panssarisuksijoukkoihin. Peruskoulutuksen jälkeen Riitasuon panssarisuksijoukkue lähetettiin ensimmäisenä torjumaan Neuvostoliiton hyökkäystä. Arveltiin, että hyökkäyksen torjumiseen tarvittaisiin vain yksi joukkue hyvin koulutettuja panssarisuksimiehiä, mutta myöhemmin Suomen strateginen johto huomasi, että yksi joukkue ei valtavasta tuhovoimastaan huolimatta millään ehdi vartioimaan yli 1000km pitkää rajaa. Myös sääolosuhteilla oli suuri vaikutus sodan kulkuun. Tuhottuaan n. 60 neuvostopanssaria joukkue jäi keskelle ankaraa säärintamaa, ja pitkälle vihollisen riveihin tunkeutunut kersantti Riitasuo huomasi jääneensä yksin. Hänen kompassinsa spriitäyte oli jäätynyt, joten suunnistaminen oli liki mahdotonta. Ankarassa lumipyryssä eksynyt kersantti Riitasuo hiihti pelottomasti panssarisuksellaan kohti oikeaksi arvioimaansa ilmansuuntaa. Ajantajunsa täysin menettäneenä ja uupuneena hän päätti leiriytyä, ja odottaa sään selkeytymistä. Myrskyn laannuttua Riitasuo heräsi kavioiden kopinaan telttansa ulkopuolella. Riitasuon oman kertoman mukaan hänen sydämensä nousi kurkkuun, kun hän näki telttansa ulkopuolella seisovan mongolipaimentolaisen. Kielimuurista ja alkujärkytyksestä selvittyään Riitasuo sai selville, että hän oli leiriytynyt lähelle Ulan Batoria. Riitasuo ymmärsi välittömästi, että vajaamiehityksellä hänen joukkueensa ei välttämättä saisi torjuttua hyökkäystä, ja samalla hän tiedosti panssarisuksensa hitauden varsinkin ylämäkiosuuksilla. Kiireen vilkkaa Riitasuo päätti postittaa suksensa takaisin Suomeen Ulan Batorista, ja kulkea itse nopeimmalla keksimällään tavalla. Hän osti mongolipaimentolaisilta vahvan hevosen, ja lähti ratsastamaan täyttä päätä kohti Suomea. Hieman ennen Moskovaa hevonen kuitenkin kuoli uupumukseen, ja Riitasuon piti jatkaa matkaa juosten. Saavuttuaan lähelle rintamalinjaa Riitasuo törmäsi venäläisjoukkoihin. Hölmistyksissään venäläiset eivät edes ymmärtäneet ampua, joten Riitasuo kaivoi taskustaan pillin, ja vihelsi paitsion. Riitasuo sai kävellä aivan rauhassa takaisin omiensa joukkoon, jossa hän taisteli aina vuoteen 1944 asti. Riitasuon suksi ei kuitenkaan koskaan saapunut takaisin Suomeen, vaan huolimattomuudestaan tunnettu Neuvostoliiton postilaitos oli erehdyksessä lähettänyt sen omalle tiedustelupalvelulleen, joka piti suksea sotasaaliina, ja siten laillisena omaisuutenaan. Voitanee sanoa, että vain Riitasuon kaltaisten pyyteettömien sankarien vuoksi Suomi sai pitää itsenäisyytensä, ja heidän vuokseen meillä on edelleen oma voimakas kulttuurimme ja kielemme.