Kyseessä on siis alkuperäinen Soneran kytky-3G, mustalla kuorella. Laitos on loppuun maksettu ja virallisesti avattu. Mitään jailbreikkejä sun muita unlockauksia ei ole tehty (olen Soneralla töissä).
Kuten kuvista ehkä näkyy, takakuoressa on pientä käytön jälkeä, mitenkään erikoisesti en ole laitetta säästellyt. Jonkin aikaa oli takapuolellakin Invisible Shield, mutta eihän se repsottamatta kestänyt. Edessä sellainen on ollut ihan viime aikoihin asti, ja etulasi onkin moitteeton (kuvassa vähän sormenjälkiä näkyy). Takakuoressa perinteinen pikku halkeama mute-napin kohdalla.
Laite on täydessä kunnossa, vaikka eihän akku ihan uuden veroinen tietenkään enää ole. Mukaan kaikki kilkkeet ja laatikot, mitä uutenakin. Paitsi ompputarrat 8) Ai niin, ja alkuperäisiä, mukana tulevia kuulokkeita ei ole oikeastaan lainkaan käytetty, ostin in-earit heti uutena (nämä eivät tule mukaan).
Lisäksi mukaan hankkimiani 3G-spesifejä värkkejä; pari pöytätelinettä (joista toinen on tyylikäs musta), metallinpunainen takakuoren snap-on suoja sekä vielä "hieno" autoteline FM-lähettimellä. Jos ajat esim. Volvo Amazonia, tämä toimii hienosti sen sytkäriin tökättynä alkuperäisen radion kautta (kokeiltu on).
HP: 230€sis. postikulut, en jaksais kauheesti tinkiä, kun tällä nää on menny. Ja on noita varusteitakin. No, okei. Nouto Rovaniemeltä, 220€.
Pidän myynnissä niin kauan, ku viittin. Meininki on sitten rahat tilille ja kampe postiin. Toki toimivuustakuun saapi. Oon Hompun vanhimpia (sekä virka-, että fyysiseltä iältäni) jäseniä, joten luottoa pitäis löytyä.
Tiedustelut suoraan tänne. Jos on pakko, niin yksärillä.
Kuvia, pyydä isommat yksärillä, en jaksa alkaa nettiin laittaan, kun tuoltahan nuo näyttää:



