Juu, olet sinänsä aivan oikeassa, että se sidonnaisuus ei tule hyvin esille.kamina kirjoitti:Ihan hyvä kommentti muuten, mutten ymmärrä vertausta kauppaketujen sitouttamisohjelmiin. Kaupasta ostamani tuotteet toimivat vaikka siirtyisin tulevaisuudessa toisen ketjun käyttäjäksi. Kaupan bonukset tulevat rahana, ja vaikka ne toimivatkin vain sen ketjun kaupoissa jonka bonukset on kyseessä niin ne on helppo käyttää yhdellä reissulla.pyrjola kirjoitti:Kirjoitin pienen kommentin sinne, alkoi vähän keittämään.
Siis kaupat sitouttavat sinut asiakkaaksi niin että saat sitä isompia bonuksia mitä enemmän ostat heiltä. Sovelluskaupat sitouttavat sinut niin että jos lopetat heidän tuotteensa käytön menetät kaiken mitä olet ikinä heiltä ostanut. Kyseessä on iso ero ja aika epätoivoinen pitää olla että löytää noista muuta yhteistä kuin sen että molemmissa on tarkoitus sitouttaa ihmistä oman palvelun käyttäjäksi.
Palaute siis tähän, en jaksanut tuolla Ylen puolella ruveta saivartelemaan.
Tuossa kommentissani piikittelin tuon professorin pelkoa tiedon keräämisestä. Jos proffa oli huolissaan, että Apple tai Google keräävät surffailutietoja yms, niin mietitäänpäs mitä Kesko ja S-ryhmä tietävät meistä. Mennään monta kertaluokkaa syvempään tietoon. Siis ruokakassi, vaatteet, viihde, sähkön kulutus, vakuutukset, matkustaminen - siis ihan kaikki mahdollinen.
Tällä tiedolla voitaisiin tehdä paljonkin asioita, mutta "onneksi" Suomessa ei tätä vielä ole osattu hyödyntää. Konsultoin vuosia sitten erästä isoa kioskiketjua. Villeimmissä visioissa tiskin ohessa olisi näyttö, johon per asiakas tulisi kohdennettuja erikoistarjouksia. Ajatus oli, että kun asiakas ostaa Iltiksen ja 6-packin olutta - hänelle tarjotaan viimeisintä Jallua/Kallea, katos kun viimeksikin osti sellaisen (ja kun 80% miehistä ostavat tuon yhdistelmän). Myyjän näyttöön tulisi vain teksti "kysy haluaako pornolehden !".
Sitten noista bonuksista. Toki jotkut ottavat rahana, mutta suuri osa yhä arvoseteleinä, jotka käyvät vain ko kaupassa. Et voi käyttää 5 euron Plussa-seteliä Sokoksella vaikka kuinka kiukuttelet.