Moi
Heti ensimmäisen foorumiviestini pääsen kirjoittamaan hajonneesta koneesta. Eli myyn MacBook Pron 15" viimeisen ei-unibody -mallin josta hajosi emolevy joko sellaisenaan tai osina. Uuden akun ja laturin sekä emolevyn vaihtamisen kustannukset nousevat niin korkeiksi, ettei tuon ikäisen koneen korjaaminen enää minun kohdallani kannata. Lisäksi vaihdoin 13" malliin vähentääkseni kamerarepun painoa.
Kaupat mieluiten kasvotusten, mutta isommat erät myös postiennakolla ja paketin avausmahdollisuudella. Kone (ja luonnollisesti myös osat) sijaitsevat Oulussa mutta kuljetus onnistuu myös Tampereelle viikoittain. Käyn myös Helsingissä ja Jyväskylässä töiden vuoksi, joten sinnekin kuskaaminen onnistuu varoitusajalla. Kasvotusten tietysti käteismaksu ja jos osan toimivuudessa on valittamista, rahat saa takaisin.
Huom!
- Näyttö toimii, mutta unibodya edeltävälle MBP:lle tyypillisesti näytön kerrosten väliin on päässyt pölyä ja likaa, joten näyttö ei ole todellakaan priimakunnossa.
- Kone on ollut työkäytössä ja matkustanut ympäri maailmaa, joten alumiinipinta on naarmuinen ja kulunut.
- Akku sekin varsin kulunut ja heikkokuntoinen, siksi en listaa erikseen
- Laturi rikki
Muut osat toimivat normaalisti:
- NVIDIA GeForce 8600M GT (dual-link DVI -tuki), 256MB / GDDR3
- 2.4GHz Intel Core 2 Duo (3MB, L2 cache)
- 200GB 5400rpm SATA -kiintolevy (Fujitsu / Apple)
- 2 x 2GB 667MHz DDR2 -muistia (vakiokokoonpanon 2GB eli 2x1GB siis vaihdettu kahteen kaksigigaiseen)
- 8x Superdrive DVD -asema (Double layer)
Tarjouksia otetaan vastaan, ja jos niitä ei tule, keksin noille jotkut hinnat.
terv. Tatu
M: MacBook Pro 15" (early 2008) osina / osia / emolevy rikki
Vain Applen omat tuotteet.
Alueen säännöt
Ole hyvä ja tutustu Hopeisen Omenan kauppapaikan sääntöihin (6.1.2017) ennen uuden ilmoituksen tekemistä.
Ole hyvä ja tutustu Hopeisen Omenan kauppapaikan sääntöihin (6.1.2017) ennen uuden ilmoituksen tekemistä.
10 viestiä
• Sivu 1/1
-
tatub
- Viestit: 15
- Liittynyt: 28.2.2011 klo 12.35
- Paikkakunta: Helsinki
M: MacBook Pro 15" (early 2008) osina / osia / emolevy rikki
Viesti Kirjoittaja tatub »
Viimeksi muokannut Anniel, 1.3.2011 klo 22.59. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Syy: Otsikkoon M:
Syy: Otsikkoon M:
-
Naavanka_
- Viestit: 388
- Liittynyt: 24.8.2010 klo 21.15
- Paikkakunta: Kuopio
Re: MacBook Pro 15" (early 2008) osina / osia / emolevy rikk
Viesti Kirjoittaja Naavanka_ »
Tarjotaan nyt vaikkapa 30 euroa koko hommasta
Viimeksi muokannut Naavanka_, 1.3.2011 klo 1.20. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Mac mini late 2012 2.5ghz 16gb
Kitararomut
Kitararomut
-
akijanis
- Viestit: 51
- Liittynyt: 15.6.2010 klo 11.42
Re: MacBook Pro 15" (early 2008) osina / osia / emolevy rikk
Viesti Kirjoittaja akijanis »
Tarjoan 50e koko koneesta
-
Naavanka_
- Viestit: 388
- Liittynyt: 24.8.2010 klo 21.15
- Paikkakunta: Kuopio
Re: MacBook Pro 15" (early 2008) osina / osia / emolevy rikk
Viesti Kirjoittaja Naavanka_ »
Tarjoan 60€ koko koneesta!
Mac mini late 2012 2.5ghz 16gb
Kitararomut
Kitararomut
-
-wk-
- Viestit: 2785
- Liittynyt: 18.3.2008 klo 16.21
Re: MacBook Pro 15" (early 2008) osina / osia / emolevy rikk
Viesti Kirjoittaja -wk- »
70e koko höskästä.
-
akijanis
- Viestit: 51
- Liittynyt: 15.6.2010 klo 11.42
Re: MacBook Pro 15" (early 2008) osina / osia / emolevy rikk
Viesti Kirjoittaja akijanis »
100eur koko laitteesta
-
J_o_e
- Viestit: 106
- Liittynyt: 6.1.2008 klo 22.02
Re: MacBook Pro 15" (early 2008) osina / osia / emolevy rikk
Viesti Kirjoittaja J_o_e »
120e koko hommasta.
-
J_o_e
- Viestit: 106
- Liittynyt: 6.1.2008 klo 22.02
Re: M: MacBook Pro 15" (early 2008) osina / osia / emolevy r
Viesti Kirjoittaja J_o_e »
Mitenkäs on tämän ilmoituksen laita?
-
J_o_e
- Viestit: 106
- Liittynyt: 6.1.2008 klo 22.02
Re: M: MacBook Pro 15" (early 2008) osina / osia / emolevy r
Viesti Kirjoittaja J_o_e »
Ei näköjään tietoa kauan tämä kaupan käynti jatkuu, joten
perun tarjoukseni 120e.
perun tarjoukseni 120e.
-
tatub
- Viestit: 15
- Liittynyt: 28.2.2011 klo 12.35
- Paikkakunta: Helsinki
Re: M: MacBook Pro 15" (early 2008) osina / osia / emolevy r
Viesti Kirjoittaja tatub »
Moi!
Olin valitettavasti työreissulla, ja vaikka foorumin säännöissä sanotaankin että ilmoitustaan pitää kyetä seuraamaan, tuli reissu niin yllättäen etten ketjua aloittaessani sitä osannut huomioida. Voimassa olevista tarjouksista korkein, eli 100 euroa, on valitettavasti liian vähän. Saan enemmän irto-osina. Kiitos kiinnostuneille ja tiedoksi, että tarjouksia saa vielä laittaa. Pistän joka tapauksessa paketin tai paketit ensi viikon alussa postiin.

Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit