Mikael K. kirjoitti:Maza kirjoitti:Ymmärrän hyvin Mikealin pointin. Miksi kantaa huolta jostain uggabugga-uskonnosta, jos vastustaa uskontoa lähtökohtaisesti? --
Maza ymmärsi tarkoitukseni. Lisäksi pitäisi purkaa vielä lisää kysymystä siitä millaisia alkuperäiskulttuurit ovat ja mitä sillä ymmärretään. Nostan esiin muutaman pöyristyttävän mutta todellisen esimerkin. Relativistin mielestä on varmaan ihan ok jos noitatohtorit lepyttäessään henkiä syöttävät lapsille ties mitä ja nämä kuolevat. Tai toinen esimerkki voisi olla menneestä intialaisesta kulttuurista, jossa vaimot poltettiin elävänä miesten mukana. Kolmas esimerkki ovat tyttöjen ympärileikkaukset. Neljäs esimerkki on AIDS. Erään uskomuksen mukaan siitä paranee, jos makaa neitsyen kanssa. Sehän tiedetään mihin tällainen uskomus johtaa. Nämä ovat kieltämättä hieman pöyristyttäviä esimerkkejä mutta nostanevat esiin sen millaisia eroja kulttuureissa on ja joihin ainakin tietämäni mukaan lähetystyössä on puututtu sekä saatu muutos aikaan. Tästä näkökulmasta katsottuna en ymmärrä esitettyä kritiikkiä.
Tähän perään voikin heittää muutaman esimerkin kristillisestä alkuperäisuskonnosta, kuten esimerkiksi inkvisitio, juutalaisvainot ja noitaroviot. Uskontojen rankkaminen järjestykseen ei ehkä tuottaisi sellaista lopputulosta kuin sinä haluat. Muslimienkin mielestä kristinusko on pelkkä uggabugga-uskonto, jonka jakomielitautinen kolminaisuusoppi häviää islamilaisen teologian suoraviivaisuudelle mennen tullen.
Teksistäsi voisi saada senkin käsityksen, että länsimainen sivistys on ensisijaisesti kristinuskon luomus eikä antiikin Kreikalla, renesanssilla ja valistuksen ajalla olisi asian kanssa paljoakaan tekemistä. Rohkenen olla eri mieltä ja mikäli tavoitteena on "villien" saattaminen sivistyksen piiriin, niin ei siinä tarvitse uskonnolla olla mitään roolia.
Ovatko afrikan AIDS-kysymyksessä vastakkain alkuperäisuskonto ja kristinusko vai onko kysymyksessä yksinkertaisesti tieteen ja uskonnon vastakkainasettelu. Mikä rooli on afrikan kristillisillä johtajilla, jotka suhtautuvat kielteisesti sukupuolivalistukseen ja levittävät kondomien vastaista propagandaa, väittämällä ettei se suojaa sukupuolitaudeilta. AIDS:n ympärille syntyneiden uskomusten selittäminen on sikäli hankalaa, että kyseessä on 80-luvulla syntynyt ilmiö ja paikalliset uskonnot taas ovat vuosisatoja vanhoja ja tuskin osasivat ennustaa taudin syntymistä. Taikauskoa löytyy myös Euroopasta ja sen pois kitkemiselle ei todennäköisesti ole uskonnoista apua.
Kun YK taistelee Afrikassa naisten ympärileikkauksia vastaan, niin se tekee sitä lääkärien ja tapaa vastustavien islamilaisten uskonoppineiden kanssa, jotka yrittävät saada kansaa tajuamaan ettei ympärileikkauksille löydy perusteluja koraanista. Kyseinen tapahan on vallalla pääasiassa islamilaisessa kulttuurissa, enkä suosittelisi lähettämään paikalle kristittyjä lähetyssaarnaajia. Heillä voi olla hengenlähtö lähellä.
Mitä intialaisten leskien polttamiseen tulee, niin se ei ole ollut kansallinen tapa vaan sitä ovat noudattaneet vain jotkut brahmiini-lahkot ja ilmiötä ovat aikanaan vastustaneet myös monet hindu-oppineet. Hindulaisuus kun on siitä "ongelmallinen" uskonto, että sen pohjana oleva veda-filosofia on monelta osin tunnettua vain uskonoppineiden keskuudessa ja kansanuskonto rakentuu lähinnä Mahabharatan ja Ramayanan kertomuksille ja paikallisille uskonnollisille myyteille. Sinusta en tiedä, mutta minä uskallan jättää intialaisen sivistyksen kehittämisen heidän omille hartioilleen. Kyllä heidän oma uskontonsa antaa siihen aivan riittävät eväät.
Olisi typerää väittää erilaisessa kehitysvaiheessa olevien kulttuurien kohtaamisen olevan ongelmatonta, mutta käsittääkseni meidän "kehittyneemmän kulttuurin" edustajien velvollisuus on ottaa heikompien oikeudet tässä yhteydessä huomioon ja ymmärtää heidän lähtökohtiaan. Kun esimerkiksi Amazonian kulttuureja tutkivat tiedemiehet kovaäänisesti vaativat paikallisille intiaaniheimoille suojelua, he eivät välttämättä halua luoda mitään täydellisesti eristettyä etnistä ulkomuseota vaan tunnustavat intiaaneille oikeuden ottaa vaikutteita myös meiltä. Tosin omilla ehdoillaan.
Minäkään en kuitenkaan ole sen harhaluulon varassa, että tiedemiehillä olisi puhtaat jauhot pussissa. Heidän suojeluhaluihinsa vaikuttaa olennaisesti intiaanien laaja tietämys paikallisesta luonnosta ja sen tuottamista lääkeaineista ja kemikaaleista, joiden perään lääketeollisuutemme kuolaa kieli pitkänä. Motiivit ovat ehkä itsekkäät, mutta parempi sekin kuin ei mitään.
It’s better to be a warrior in a garden than a gardener in a war.