Nuo kaksi lausetta ovat keskenään jotenkin ristiriidassa.Maza kirjoitti:Suomeen sana lainattiin ruotsista vuonna 1993, jolloin armeija omaksui sen käyttöönsä. Tuolloin ei vielä Suomessa lusmuiltu muualla, kuin armeijassa.

Mitä tulee lusmuamiseen, sitä on harrastettu intissä jo iät ja ajat. Ilmeisesti ainakin 60- tai 70-luvuilta lähtien. Mahdollisesti aiemminkin. Intin käyneiden miesten mukana se on siirtynyt myös monille työpaikoille ja yleiskieleen, tosin yleensä ilmauksen käyttö vähenee huomattavasti reserviin pääsyn jälkeen.
Aiemmasta viitekehyksestään ja merkityksestään irroitettuna ja raiskattuna (kuten teinix-kielen kohdalla yleensä käy) se on päätynyt nuorison trendisanaksi paljon myöhemmin. Toisaalta kyllähän lusmuamisen alkeet ja joskus jopa hienommat vivahteetkin opitaan monesti juuri teini-iässä.
Yhtäkaikki tuo vuosi 1993 ei liity lusmuamiseen millään tavalla.