Onko Logic Experssissä jotekin mahdollista toistaa tiettyä markeria kahteen (tai tietenkin mikä määrä tahansa kertaa)? Ideana toistaa siis sama sointukierto kahdesti tai useammin.
Eli kun olen nauhoittanut soinnut, vaikkapa nyt C -> Am -> F -> G ja sointu on Apple Looppina joita sitten on peräkkäin vaikka ko. järjestyksessä, niin onko mahdollista että toistan tämän saman sointukuvion kahteen otteeseen jotenkin helposti muuten kuin Copy-pastettamalla sama sointukuvio kahdesti peräkkäin?
Repeat-modessa toki saan pistettyä soinnun toistumaan 2x tai vaikka 10x putkeen ja tämä on hieno feature ja kätevä, mutta onko samanlaista toimintoa kokonaiselle "markerille" tai tuollaiselle sointujen ryhmälle vai millä nimellä tuota nimetä pitäisi.
Tällainen olisi kätevä esimerkiksi introssa jos on sointukuvio jossa neljä sointua jotka toistuvat kahteen kertaan (siis yhden kerran soi C ja sitten vaihtuu Am jne, mutta koko sointukierto jos toistuu kahdesti). Voiko tällaista tehdä järkevämmin kuin Alt pohjassa drag-and-droppina kopioimalla?
Logic Express 9 ja marker-alueen toisto?
Kaikki ääneen ja musiikin tekoon liittyvä.
4 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 513
- Liittynyt: 27.4.2010 klo 15.05
- Paikkakunta: Vantaa
Logic Express 9 ja marker-alueen toisto?
Viesti Kirjoittaja Stargazers »
"You must be the change you want to see in the world." - M. Gandhi | http://painlessdestiny.bandcamp.com/
-
- Viestit: 299
- Liittynyt: 23.12.2007 klo 12.02
- Paikkakunta: Nurmijärvi, Lepsämä
Re: Logic Express 9 ja marker-alueen toisto?
Viesti Kirjoittaja amx1 »
Repeat section?
Mac Pro 2x 2.4GHz Quad-Core Intel Xeon “Westmere” (8 cores), Logic Pro 9.1.5, Cubase 6.0.5, Macbook pro 15" 2,53ghz
RME Fireface 800, Iphone 5 16gb, Ipad 16gb.
RME Fireface 800, Iphone 5 16gb, Ipad 16gb.
-
- Viestit: 513
- Liittynyt: 27.4.2010 klo 15.05
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Logic Express 9 ja marker-alueen toisto?
Viesti Kirjoittaja Stargazers »
Juurikin näin! Todella paljon kiitoksia tästä! Samalla ratkaisit ohimennen toisen ongelmankin vastauksellasi, eli saman valikon alta löytyy myös se miten saa lisättyä tyhjää tilaa keskelle biisiä. Kiitos!
Eli tarkemmin ottaen tämä repeat region tapahtuu Ctrl + Cmd + r komennolla tai valikosta Edit -> Cut/Insert time - > Repeat section between locators.
Eli tarkemmin ottaen tämä repeat region tapahtuu Ctrl + Cmd + r komennolla tai valikosta Edit -> Cut/Insert time - > Repeat section between locators.
"You must be the change you want to see in the world." - M. Gandhi | http://painlessdestiny.bandcamp.com/
-
- Viestit: 299
- Liittynyt: 23.12.2007 klo 12.02
- Paikkakunta: Nurmijärvi, Lepsämä
Re: Logic Express 9 ja marker-alueen toisto?
Viesti Kirjoittaja amx1 »
Eipä kestä! pääasia että homma pelittää. ![Hymy [:)]](./images/smilies/icon_smile.gif)
![Hymy [:)]](./images/smilies/icon_smile.gif)
Mac Pro 2x 2.4GHz Quad-Core Intel Xeon “Westmere” (8 cores), Logic Pro 9.1.5, Cubase 6.0.5, Macbook pro 15" 2,53ghz
RME Fireface 800, Iphone 5 16gb, Ipad 16gb.
RME Fireface 800, Iphone 5 16gb, Ipad 16gb.
4 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Audio ja musiikki”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit