Myydään iPhone 3gs 32gb musta.
Soneran kytkymalli. Kytkyaika loppuu loppukesästä. Lupaan soittaa soneralle ja pyytää kytkyajan jälkeen kytkylukon poistamisen. Koska soitan sinne jokatapauksessa lopettaakseni soneran liittymän. Tarkkaa päivää en muista ja lappua en äkkiä löytänyt. Tilasin puhelimen vajaa 2 vuotta sitten, kun sitä ei vielä ollut saatavilla. Tilasin heinäkuun lopussa ja sain sen syys-lokakuun aikana. Mutta todennäköisesti se kytky lähti siitä heinäkuusta juoksemaan. Selvinnee myöhemmin... Joka tapauksessa lupaan soittaa kytkyn loputtua että avaavat sim-lukituksen.
Puhelin on 1,5 vuotta vanha ja sen mukaisesti ei ihan uudenveroinen enää.
Takuuta tuskin on, kun tuli itse vaihdettua takakuori jossain välissä joskus vuosi sitten. En suostunut maksamaan naarmuisen takakuoren vaihdosta puolen puhelimen hintaa, joten vaihdoin itse. Nykyisessä takakuoressa on myös naarmuja. Mutta näyttö on todella hyvässä kunnossa. Ei oikeastaan mitään pahaa sanottavaa näytöstä. Uusi takakuori maksaa 6-10 euroa ebaysta tilattuna. Mikäli ostajaa naarmut häiritsee, niin ostaja saa hoitaa itse kuoren vaihtamisen. Youtubesta löytyy tähän video-ohjeita. Ei mahdoton homma. Teinhän sen itse jo kerran.
Akku kestää hyvin. Ei tarvi ladata kesken päivän. Itsellä ollut ihan semi-aktiivisessa käytössä päivittäin ja silti akku riittänyt aina iltaan asti helposti.
Myynnin syy: On ollut jonkin aikaa jo ajatus päivittää uudempaan malliin tai sitten toiseen merkkiin.
Päätin laittaa puhelimen juuri nyt myyntiin, koska puhelin rupesi tänään satunnaisesti iskemään ruutuun seuraavaa viestiä
"Tätä lisälaitetta ei ole optimoitu tälle iPhonelle".
Tästä johtuen musiikin kuuntelu puhelimen kaiuttimesta ei kuulu sen jälkeen kun tuo ilmoitus tulee. Kuulokkeilla kuuluu normaalisti. Omat kuulokkeet eivät tule mukana, koska ne on hajonneet aikoinaan. Testasin vaimon iphonen kuulokkeilla. Puhelujen sekä tekstiviestien äänimerkit kuuluvat kyllä normaalisti tuon ilmoituksen jälkeenkin. Sikäli tuo ei ole ongelma ollenkaan, mikäli et esim kuuntele musiikkia iphonella.
Mutta itsellä tuo puhelin on tosi tärkeässä roolissa myös töiden osalta, joten jos luuri temppuilee vähääkään, niin ostan uutta tilalle.
Puhelin teki samaa joskus vuosi sitten, mutta se loppui nukutun yön jälkeen itsestään. Saattaa huomenna tämäkin toimia taas ihan ok, tai sitten ei.
Haluan ilmoittaa tämän rehellisesti tässä, ettei ostaja tunne tulevansa huijatuksi. Tämä toki otetaan huomioon hinnassa. Mutta veikkaan että on vaan pölyä tai jotain sopivasti pohjan kontaktipinnoilla ja puhelin luulee että se on kiinni jossain laitteessa. Saattaa toimia normaalisti hyvän puhdistuksen jälkeen.
Muuten puhelin on täydellisesti toimintakuntoinen. Kaikki toimii.
Asennettu uusin firmware 4.3.2 ja puhelin nollattu tänään myyntikuntoon. Kaupat onnistuu kasvotusten nopeastikin Tampereella.
Kuvia saa pyydettäessä kunhan huomenna saan kuvia otettua. Mutta lupaan ilman kuviakin, että näyttö on hyvässä kunnossa ja että takakannessa on muutama aika ikävä skraidu.
Hintapyynti: 250 euroa käteen iskettynä. Postitettuna vaadin rahat ensin tilille postikulujen kera.
Kasvotusten toki aina parempi.
Yhteydenotot sähköpostitse ...........
tai soittamalla numeroon: .............
Nopeus on valttia.
edit: eli mukaan tulee puhelin sekä laturi. Ei muuta.
MYYTY: iPhone 3GS 32GB musta (Tampere) 250€
Vain Applen omat tuotteet.
Alueen säännöt
Ole hyvä ja tutustu Hopeisen Omenan kauppapaikan sääntöihin (6.1.2017) ennen uuden ilmoituksen tekemistä.
Ole hyvä ja tutustu Hopeisen Omenan kauppapaikan sääntöihin (6.1.2017) ennen uuden ilmoituksen tekemistä.
6 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 57
- Liittynyt: 2.7.2010 klo 22.36
MYYTY: iPhone 3GS 32GB musta (Tampere) 250€
Viesti Kirjoittaja jalat »
Viimeksi muokannut jalat, 28.4.2011 klo 7.10. Yhteensä muokattu 7 kertaa.
-
- Viestit: 57
- Liittynyt: 2.7.2010 klo 22.36
Re: M: iPhone 3GS 32GB musta (Tampere)
Viesti Kirjoittaja jalat »
Jälleen nukutun yön jälkeen tuo ongelma on poissa 
Oli yön laturissa ja vielä ei ole heittänyt ruudulle sitä ilmoitusta.
Liekö tosiaan ollut kontaktipinnoilla jotain pölyä sopivasti.
Joka tapauksessa hinta pysyy tuossa 250 eurossa ja aion hankkia uudempaa tilalle.
Tästä saisi nopeasti 32gb luurin edullisesti. Mikäli ostajaa ei parissa päivässä löydy, mietin uudelleen myyntiä.

Oli yön laturissa ja vielä ei ole heittänyt ruudulle sitä ilmoitusta.
Liekö tosiaan ollut kontaktipinnoilla jotain pölyä sopivasti.
Joka tapauksessa hinta pysyy tuossa 250 eurossa ja aion hankkia uudempaa tilalle.
Tästä saisi nopeasti 32gb luurin edullisesti. Mikäli ostajaa ei parissa päivässä löydy, mietin uudelleen myyntiä.
Viimeksi muokannut jalat, 23.4.2011 klo 9.11. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
-
- Viestit: 1278
- Liittynyt: 9.3.2011 klo 18.41
Re: M: iPhone 3GS 32GB musta (Tampere) 250€
Viesti Kirjoittaja omenamyyrä »
Miksei postiennakko avaamisoikeudella kelpaa? Muistelisin jostain täältä lukeneeni ettei saa myydä jos ei pysty takaamaan ostajan etuja F2F- tai postiennakko avaamisoikeudella -kaupoilla.
~ Homppulainen vuodesta 2011
-
- Viestit: 1688
- Liittynyt: 13.10.2009 klo 16.24
- Paikkakunta: Hämeenlinna
Re: M: iPhone 3GS 32GB musta (Tampere) 250€
Viesti Kirjoittaja kauppias »
tuossahan ostaja on jo sanonut että f2f käy eli rahat kouraan tai postittaessa käy vain ennakko maksu.... postiennakko ei ole hyvä homma myyjälle jos jättetäänkin lunastamatta...
omenamyyrä kirjoitti:Miksei postiennakko avaamisoikeudella kelpaa? Muistelisin jostain täältä lukeneeni ettei saa myydä jos ei pysty takaamaan ostajan etuja F2F- tai postiennakko avaamisoikeudella -kaupoilla.
-
- Viestit: 57
- Liittynyt: 2.7.2010 klo 22.36
Re: M: iPhone 3GS 32GB musta (Tampere) 250€
Viesti Kirjoittaja jalat »
Kasvotusten vaihtoehto on aina paras, niin ostaja näkee mitä on ostamassa.
Toki postiennakollakin voin myydä, ei täällä huijaamassa olla. Mutta silloin ostaja maksaa postikulut ja vaadin postikulut kahteen kertaan ennakolta tililleni. Tämä siksi että maailmassa on niin paljon noita huijareita, jotka eivät sitten noudakkaan pakettia. Joka aiheuttaa sen että paketti ajautuu joskus vasta parin viikon kuluttua takaisin minulle ja saan maksaa postikulut kumpaankin suuntaan.
Eli sanotaanko näin että 30e ensin tililleni, niin sitten voin lähettää postiennakolla.
Toki postiennakollakin voin myydä, ei täällä huijaamassa olla. Mutta silloin ostaja maksaa postikulut ja vaadin postikulut kahteen kertaan ennakolta tililleni. Tämä siksi että maailmassa on niin paljon noita huijareita, jotka eivät sitten noudakkaan pakettia. Joka aiheuttaa sen että paketti ajautuu joskus vasta parin viikon kuluttua takaisin minulle ja saan maksaa postikulut kumpaankin suuntaan.
Eli sanotaanko näin että 30e ensin tililleni, niin sitten voin lähettää postiennakolla.
Viimeksi muokannut jalat, 23.4.2011 klo 20.38. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
-
- Viestit: 57
- Liittynyt: 2.7.2010 klo 22.36
6 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Myydään iPhone, iPad ja iPod”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit