Mikael K. kirjoitti:Väitteeni perustui linkkaamaani opetussuunnitelmaan. En minä sitä muuten osaa se syvällisemmin perustella, kun en ole ajatellut asiaa sen enempää.
Väitteesi oli paljon vahvempi, oppimissuunnitelmasta on aika hankala ammentaa tukea sille että uskonnon opetus on filosofian ja etiikan opintoja "oppilaslähtöisempi". Väittelin tästä muuten aikanaan rippikoulussa, nuorisopastorilla oli asiasta hyvin vahva kanta, mutta ei hän osannut asiaa perustella. Ilmeisesti asiaa ei voida perustella, ainakin uskonnon oppimisen piirissä olevat tuntuvat olevan asiasta aivan pihalla. Syy: ei ole opiskeltu filosofiaa, ei osata keskustella eikä asettaa uskontoa sen sfääriin. On dogmi. Silti annetaan ymmärtää ettei olisi.
Mikael K. kirjoitti:Nykyisin näyttäisi siltä, että vanhemmuus on kateissa ja vastuu kasvatuksesta siirretään koulun hoidettavaksi. Siitä syntyy taas suuri poru, jos koulussa ei opetetakaan sitä omaa kullannuppua isin ja äidin tahtomalla tavalla. Toisaalta vastuulliset vanhemmat antavat lapsen uskonnolliselle kehitykselle mahdollisuuden.
No, noin on väitetty todennetusti jo antiikin kreikassa. Aina ne lapset kasvavat kuritta edellisen sukupolven konservatiivien mielestä.
Ja tuosta mahdollisuudesta... eikö nyt juuri ole niin, että lapsi saa väkisin oppia vanhempien arvomaailman perusteella, eikä omalle valinnalle anneta mahdollisuutta? Ohitit nyt kaikki vaikeat pohdinnat lapsen yhteisöllisyyden murtamisesta tuosta vaan.
Nykyään on aivan arkea, että luokka jakautuu tasan elämänkatsomustiedon, luterilaisuuden, ortodoksisuuden ja islamilaisen opetusvaihtoehdon välillä. Erittäin arveluttava ajatus minusta on hajottaa luokka alusta asti pieniin vastakkaisiin osiin, jos ajattelee pedagogian kannalta. Hyödyn tästä tulisi olla todella suuri. Enkä näe sitä lainkaan yhteiskunnan enkä lasten kannalta – tai siis näen sen negatiivisena verrattuna siihen että kaikki skidit opiskelisivat yhdessä asioita filosofian kautta. Mitä enemmän asiaa pohtii, sitä mielettömämmältä nykykäytäntö vaikuttaa. Valitettavasti kristillisten Perussuomalaisten vaalivoitto jäädyttää edistyksen tässä ainakin neljäksi vuodeksi.
Tiedätkö muuten, että vanhempia ei kuunnella silloin kun lapselle määritellään uskontokuntaa, jos vaikka kirkkoon kuulumattomat vanhemmat haluaisivat että lapsi saisi kasteen ja päättäisi itse sitten myöhemmin onko mukana valtakulttuurissa vai ei, se ei kerta kaikkiaan onnistu.