amanita kirjoitti:... muistaakseni pakastimessa on vielä mukava nokare Mövenpickiäkin.
Riittäisikö siitä kahdelle?
No voe sun.... Nykyinen versio tuosta viestistäni kirjoitetaan imperfekstissä: OLI.
Kuskasivatten tuossa juuri paikallista Aurajoen kiistakapulaa, Borea, joesta ulos ja taas sisään. Paatti käännettiin ja lienee kohta uudessa paikassaan toispualjokke keula kohden joen alkujuoksua, perä merelle päin.
Ehdin tuota ihmetellessä kahvitkin nautiskella. Viikonloppu edessä, eikä pakko mennä mihinkään. Semmoisesta tämmöinen pirttikarhu tykkää.
Viimeksi muokannut amanita, 27.5.2011 klo 11.35. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
On mahdotonta olla masentunut, jos sinulla on ilmapallo! -Nalle Puh-
amanita kirjoitti: Paatti käännettiin ja lienee kohta uudessa paikassaan toispualjokke keula kohden joen alkujuoksua, perä merelle päin.
Lukaisin tämän ensiksi huolimattomasti. Laivan siijainti vaikutti olevan kokka kohti Joensuuta ja ahteri kohti Perämerta. Aivoissa nitkahtelivat tovin muutamat nikamat ja sitten hahmotin mistä on kysymys. Ylimääräisen raksutuksen sai aikaan myös tuttu laiva. Jos en tuntisi laivaa niin olisin tämä tulkinta mielessäni miettinyt miten niin iso laiva mahtuu Aura-jokeen, kun kääntämiseen tarvitaan puolet Suomesta. Juu; pitää lopettaa Fingerporin lukeminen.
Mac mini M2, 16 Gt, MacOS Sonoma 14.3.1, Magic Mouse, Magic Trackpad ja 24" Eizo ColorEdge CG2420, iPhone SE 64G, iOS 17.0.2 sekä iPad A16 128G, iOS 18.5.
Lauantaita. Sataa, sataa, ropisee. Kahvi kuitenkin maistuu hyvältä kuten aina (varsinkin näin aamuisin).
Mac Pro 2xQuad Core 2.8GHz, 8Gt, 5TB, 30" Cinema Display
Mac Book Pro 13,3", 2,9GHz Dual Core i7, 8Gt, 750Gt
WD My Book Studio Edition 1TB, WD My Passport Studio 320Gt & 500Gt, iPod 60Gt & 160Gt
Pilvistä, vaan ei sateista aamua Ape-aikaiselle! Olen lupautunut siivousavuksi eräälle sottapytylle, kaikkea sitä on tullutkin luvattua. Minkäs teet, pidän aina lupaukseni, joten tästä on vaan kaivettava kumihanskat ja Roomba-Robbis mukaan. Juonpa nyt ensin rauhassa kahvit ja luen Hompun ja lehden.
On mahdotonta olla masentunut, jos sinulla on ilmapallo! -Nalle Puh-
Roomba on kätevä vehje kyllä, mutta riippuen tämän tuntemasi sottapytyn sotkemistaidosta, kumihanskat ovat todennäköisesti suurempi apu. Onnea matkaan. Hienoa silti, että lupauduit moiseen.
Niin... kahvilla. Päätin testata tänä aamuna Dolce Gusto -espressokeitintä. Tuo on sellainen kapselikone. Jakanut paljon mielipiteitä: satunnaisille erikoiskahvien juojille mainio lisälaite, itseään kunnioittaville baristoille sitten jotain kahviautomaatin ja pyhäinhäväistyksen välimaastossa. Itse en rehellisesti sanottuna jaksa touhuta "oikean" keittimen kanssa, eli tuosta sitten Latte Machiatto lasiin ja hörps ... ihan juotavaa tämä on. Ei tämä saamiani huippujuomia päihitä, mutta käy kotitarpeiksi. (Teen keittoon suhtaudun sitten pedantimmin.)
amanita kirjoitti: Olen lupautunut siivousavuksi eräälle sottapytylle
Em kyllä muista, milloin olet luvannut, mutta tervetuloa! Mihin aikaan tulet?
Tämän foorumin Mikael K. ja häntä hännystelevä Kunkku ovat eräänlaisia nykyajan käärmeöljykauppiaita tällä "torilla". Heidän sanomisiaan on kaikilla oikeus kommentoida - Hanttapuli
paulaw kirjoitti:Roomba on kätevä vehje kyllä, mutta riippuen tämän tuntemasi sottapytyn sotkemistaidosta, kumihanskat ovat todennäköisesti suurempi apu. Onnea matkaan. Hienoa silti, että lupauduit moiseen.
Niin... kahvilla. Päätin testata tänä aamuna Dolce Gusto -espressokeitintä. Tuo on sellainen kapselikone. Jakanut paljon mielipiteitä: satunnaisille erikoiskahvien juojille mainio lisälaite, itseään kunnioittaville baristoille sitten jotain kahviautomaatin ja pyhäinhäväistyksen välimaastossa. Itse en rehellisesti sanottuna jaksa touhuta "oikean" keittimen kanssa, eli tuosta sitten Latte Machiatto lasiin ja hörps ... ihan juotavaa tämä on. Ei tämä saamiani huippujuomia päihitä, mutta käy kotitarpeiksi. (Teen keittoon suhtaudun sitten pedantimmin.)
Pääsin maistamaan jura merkkisen laitoksen kahvia pari viikkoa sitten ja ehkä joskus ......... hinta on vaan kova. Dolce gusto ois varmaan jo hankittu mutta yksittäis pakattu kapseli ei meidän "eco" talouteen kuulemma sovi joten
kerabit kirjoitti:Dolce gusto ois varmaan jo hankittu mutta yksittäis pakattu kapseli ei meidän "eco" talouteen kuulemma sovi joten
Onko missään lähistöllä energiajaekeräystä? Mikäli on, kapselit saa sinne ts. poltettavaksi. Energiajakeen poltto on järkevää toimintaa, itse keräyshän on sitten aivan retuperällä.

Kyllä meillä kierrätetään mutta kun sitä energiajaetta tulee kuulemma liikaa joten nyt ruvetaan määrää pienentää. Äkkiseltään lamput .lasit,patteritakut,metalli,energia,sekajäte,komposti,paperi,pahvi,pullot. Mut haudataan varmaan kompostiin ihan eco mielessä
Minä olen käyttänyt espressoa keittäessäni perinteistä mutteripannua. Huolellisella täytöllä ja käytöllä jopa sillä saa creman aikaan. Nyt kuitenkin aamiaiseksi ranskalaistyylinen maitokahvi. Tällä ja vielä muutamalla kierroksella käytössä on penseätä Presidentin Gold Label versiota. Hinnan mukaan kahvin pitäisi olla huippulaatua mutta maku muistuttaa ostoshetken hairahduksesta
Mac mini M2, 16 Gt, MacOS Sonoma 14.3.1, Magic Mouse, Magic Trackpad ja 24" Eizo ColorEdge CG2420, iPhone SE 64G, iOS 17.0.2 sekä iPad A16 128G, iOS 18.5.
Tuntuu jotenkin hölmöläisten hommalta valmistaa muovista patruuna, johon pakataan yhden kahvikupillisen verran kahvinporoja ainoastaan yhtä käyttökertaa varten. Vaikka sen voisikin polttaa, on sen valmistamiseen kulunut tarpeettomasti energiaa. Jos haluaa helppoa espressoa, kannattaa ennemminkin käyttää konetta, joka syö Illyn E.S.E.-nappeja. Kahvi on pakattu näissä paperiin. Ai niin muuten, minulla on myytävänä tällainen kone! (FrancisFrancis X1, mark I) Myös irtokahville on kahvansa. Tampperi kuuluu pakettiin.
Minun keittiö-setupini on nykyään tämänkaltainen. Tämä ei ole myytävänä.
laitteisto.jpg
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
Viimeksi muokannut Maza, 28.5.2011 klo 11.25. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Meidän planeettaamme ei ole mikään symbolinen kohtu, me ollaan kaikki suuressa sinisessä limousinessa (Jarkko Laine)
amanita kirjoitti: Olen lupautunut siivousavuksi eräälle sottapytylle
Em kyllä muista, milloin olet luvannut, mutta tervetuloa! Mihin aikaan tulet?
Taas on tuolla verenpainetautisella luu päässä.
Hörps, avunanto-, yhteistyö- ja ystävyyssopimusta taas toteutettu, tuli sottapytyn kämppä jokusen asteen siistimmäksi ainakin muutamien huoneiden osalta, uskaltaa taas päästää vieraitakin kotiinsa hän.
Hörps, päiväkaffe maistuu.
Viimeksi muokannut amanita, 28.5.2011 klo 13.17. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
On mahdotonta olla masentunut, jos sinulla on ilmapallo! -Nalle Puh-
Tätäpäivää rakkaat homppelit ja kantturat.
Aamupalaista kiskon näin myöhäisheränneenä kohti lärviä ja ihmettelen vapaapäivää. Jo toista peräkkäin, ei tämmoinen kotona makoominen sovi kellekkään, ainakaan näin köyhälle. Ei ole hyväksi löhöä kokopäivää, voi saada peräpukamat ja makuuhaavoja. "Arbeit macht frei" lausahdus pitäisi iskostaa posetiivisteisessä muodossa nykyisiin kermaper....illisiin. Eihän noista nykyajan tissiposkista ole mihkään muuhun kuin koneella olemaan ja korkeintaan leikkimään itsellään, jos siihenkään. On se ihme että puolta nuoremmat tippuu tällaisen vanhan setän vauhdista, luulisi että tuollaiset kuntosalilla ja lenkillä jatkuvasti hyppäävät nuoret jaksaisivat edes vähän paremmin. Noh mitäs noista, jospas toisen pannullisen hyvää ja ravitsevaa juhlista, kyytipojaksi aamiaisleipästä, valkosipulimetukalla, tuoreskurkulla, mozzarellalla ja ripauksella mustipippuria myllytettynä päällensä...
Hengissäpysyminen on helppoa, vain eläminen on vaikeaa...
Huomenta täältäkin. Carden ahminkaiset aiheuttivat melkoisen näläntunteen tänne takametsään. Mitä tuohon työntekemisen vapauttamiseen tulee niin olen kyllä samoilla linjoilla. Olen vain vapautellut itseäni ko. harrastuksella siihen malliin viime päivinä että joka paikkaa kolottaa ja olemus on lievästi sanoen hidas ja kankea. Tunnetila tietysti lähtee samalla tavalla kuin millä se on tullutkin, joten ei muuta kuin jatketaan samaan malliin. Ensin kuitenkin myös tuo Juhlis lataus ja hieman kevennetty versio ahminkaisesta siihen perään.
Mac Pro 2xQuad Core 2.8GHz, 8Gt, 5TB, 30" Cinema Display
Mac Book Pro 13,3", 2,9GHz Dual Core i7, 8Gt, 750Gt
WD My Book Studio Edition 1TB, WD My Passport Studio 320Gt & 500Gt, iPod 60Gt & 160Gt
Pojat, pojat; ottakaas rennosti edes yhtenä päivänä viikossa Sunnuntain toiminta kuulosti niin preussilaiselta, että päässä pärähti soimaan marssimusiikki. Kysyn vaan, että kuka korvaa, kun korvaan sattuu? Vaan mitäs noista, kun olen ruudun takana turvassa. Tämän ja sunnuntain kunniaksi kahvia ennen autuaammille tantereille siirtymistä.
Mac mini M2, 16 Gt, MacOS Sonoma 14.3.1, Magic Mouse, Magic Trackpad ja 24" Eizo ColorEdge CG2420, iPhone SE 64G, iOS 17.0.2 sekä iPad A16 128G, iOS 18.5.
On se vaan kumma, miten tuosta pahasta taudista, siis työstä, kärsii niin moni. Pohjanmaan nulkin kohdalla sen vielä ymmärtää, kun poika ei tiedä, mikä siitä isona tulee, vai tuleeko mitään. Mutta että Apekin. Eikös se mies ole mitään oppinut siellä Intiassa? Siellähän on maa täynnä ihmisiä, jotka tekevät paljon töitä, mutta onko se auttanut mitään? Ei ole, köyhiä ovat edelleen.
Minä juon nyt aamuteetä. Sitten - niin mitä sitten? Ei ainakaan työtä hiki päässä!
Tämän foorumin Mikael K. ja häntä hännystelevä Kunkku ovat eräänlaisia nykyajan käärmeöljykauppiaita tällä "torilla". Heidän sanomisiaan on kaikilla oikeus kommentoida - Hanttapuli
Carde kirjoitti:Tätäpäivää rakkaat homppelit ja kantturat.
.
Mihnä sää täällä lehemiä näät?
Män pitkäksi tuo nukkumaanmeno, sevverta sitte aamukin. Sataa kodikkaasti, kotona on mukava olla ja juoda aamukahvia. Jospa vaikka speltti-kaurahiutalepuuronkin tekisin, ja plätkäyttäisin siihen ison nokareen voita...joo.
On mahdotonta olla masentunut, jos sinulla on ilmapallo! -Nalle Puh-
Saavuin kotiin muutaman mutkan ja kahvilan kautta. Jäälatte ryyditti päivää mukavasti. Nyt puukko kuivuu parvekkeella. Tai oikeastaan puukontuppi, kun sain sellaisen aikaan. Nyt voi sitten kesäteologisoida kunnolla vaikka vastassa olisi itse.. No joo... Tai ne työt hoidetaan tietääkseni toisella tavalla. Joku käytti kylläkin mustepulloa.
Mac mini M2, 16 Gt, MacOS Sonoma 14.3.1, Magic Mouse, Magic Trackpad ja 24" Eizo ColorEdge CG2420, iPhone SE 64G, iOS 17.0.2 sekä iPad A16 128G, iOS 18.5.
Sateista maanantaita - ainakin etelän puoleiselle Hompun joukkueelle. Kelit ovat kovasti syksyisen tuntuiset - viileää, tuulista ja sateista. Nautiskelen aamukahvit visusti sisätiloissa ja pitäydyn siistemmissä sisätöissä tänään. Tehokasta viikkoa itse kullekin.
Mac Pro 2xQuad Core 2.8GHz, 8Gt, 5TB, 30" Cinema Display
Mac Book Pro 13,3", 2,9GHz Dual Core i7, 8Gt, 750Gt
WD My Book Studio Edition 1TB, WD My Passport Studio 320Gt & 500Gt, iPod 60Gt & 160Gt
Päivän hiljainen hetki menosss ekat kaffeet ja hiljaisuus ennen juniorin herättämistä tarhaan. Ainoa mukava asia sairaslomassa on kun juniori saa nukkua reilun tunnin pidempään ja haen tunnin aikasemmin tarhasta. Ei alle 5v sais 6 lta repiä sängystä mutta itse olen normaalisti jo siihen aikaan välikaffella huoltiksella.Hyvää huomenta kaikille.