MYYTY
Myydään otsikon mukainen iHölpötin. Puhelin on EX-Soneralainen ja nykyään sim-vapaa laite eli toimii kaikilla korteilla. Puhelin on saanut vapautuksen ihan virallisia teitä, ei ole mikään Jailbreak/Unlock -laite.
Puhelin on ostettu 3.8.2010 eli takuuta vielä hieman jäljellä. Takuukuitti on toistaiseksi kadoksissa. En tiedä tuliko tuota edes koskaan, koska laite oli kytky ja liittymäpapereiden joukossa sitä ei ollut. Veikkaan että takuuasiat hoituu tarvittaessa ihan sarjanro:n / imein kautta kuten elektroniikan kanssa on yleensä tapana mennä.
Laite on 100 % toimintakuntoinen, siisti lukuunottamatta muutamia "hiusnaarmuja" että paria pientä ripsunaarmua. iPhonen takakuorihan on tuollaista aika herkkää, joten noilta elämän jäljiltä ei ole täysin välttynyt. Takakuoren jäljet ovat kuitenkin sen verran siistejä, että ns peruskäytössä niihin ei kiinnitä huomiota eli kyseessä ei ole mitään järkkyjä naarmuja. Jos alat aurinkoon peilaa suurennuslasilla, niin sitten ne huomaa. NIIN, ja jos ihan virheetöntä takakuorta kaipaat, niin uusia kuoria saa parilla kympillä hankittua ihan suomesta. Puhelinta ei ole kuitenkaan tiputeltu / isketty mihinkään eli kyseessä täysin siisti laite jota kelpaa kyllä näyttää / käyttää.
Laite on palautettu tehdasasetuksiin ja paketissa lähtövalmiina uuteen kotiin. Kaikki original mukaan eli paketti, manuskat, laturi + piuhat jne.
Myyjä on yksityinen, laite sijaitsee Vantaalla.
Kaupanteko: nouto / käteinen - posti myös ok, tällöin ostaja maksaa kulut sekä tilittää rahat etukäteen - ennakolla en laita, huonoja kokemuksia.
Muuta: Yksityisenä myyjänä en anna laitteelle ns. omaa takuuta / palautusoikeutta.
Hinta on tasaraha 400 EUR + (mahd.pk:t) - Ei vaihtoa!
Yhteydenotot: YV / Topic
MYYTY
MYYTY: iPhone 4 16Gt musta (SIM-vapaa)
Vain Applen omat tuotteet.
Alueen säännöt
Ole hyvä ja tutustu Hopeisen Omenan kauppapaikan sääntöihin (6.1.2017) ennen uuden ilmoituksen tekemistä.
Ole hyvä ja tutustu Hopeisen Omenan kauppapaikan sääntöihin (6.1.2017) ennen uuden ilmoituksen tekemistä.
7 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 1165
- Liittynyt: 27.4.2006 klo 16.37
MYYTY: iPhone 4 16Gt musta (SIM-vapaa)
Viesti Kirjoittaja micqo »
Viimeksi muokannut micqo, 19.6.2011 klo 14.27. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
Omppuja vuodesta 2004
-
- Viestit: 255
- Liittynyt: 1.9.2009 klo 22.55
Re: M: iPhone 4 16Gt musta (sim-vapaa)
Viesti Kirjoittaja troy71 »
Hei. Ostan mielelläni puhelimen mikäli se ole jo mennyt.
-tero
-tero
-
- Viestit: 1165
- Liittynyt: 27.4.2006 klo 16.37
Re: M: iPhone 4 16Gt musta (sim-vapaa)
Viesti Kirjoittaja micqo »
Sait YV:n
Omppuja vuodesta 2004
-
- Viestit: 122
- Liittynyt: 9.6.2010 klo 13.06
Re: M: iPhone 4 16Gt musta (SIM-vapaa)
Viesti Kirjoittaja tpl2 »
Ellei ensimmäiselle halukkaalle jostain syystä kelpaa,niin ilmoita...Noudan puhelimen esim huomenna.
327+PG
-
- Viestit: 1165
- Liittynyt: 27.4.2006 klo 16.37
Re: M: iPhone 4 16Gt musta (SIM-vapaa)
Viesti Kirjoittaja micqo »
Alustava kauppa on sovittu iltapäivälle. Ilmoitan iltapäivällä onko laite enää kaupan vai ei. Kiitos mielenkiinnosta.tpl2 kirjoitti:Ellei ensimmäiselle halukkaalle jostain syystä kelpaa,niin ilmoita...Noudan puhelimen esim huomenna.
Omppuja vuodesta 2004
-
- Viestit: 1165
- Liittynyt: 27.4.2006 klo 16.37
Re: MYYTY: iPhone 4 16Gt musta (SIM-vapaa)
Viesti Kirjoittaja micqo »
MYYTY - kiitos!
Omppuja vuodesta 2004
-
- Viestit: 255
- Liittynyt: 1.9.2009 klo 22.55
7 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Myydään iPhone, iPad ja iPod”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit