Applen virallinen kanta hiiren kiihdytykseen on, että sitä ei voi nykyisin kytkeä käytöstä pois. Kiihdytystä on kuitenkin mahdollisuus selvästi hidastaa, mutta täydellisesti sitä ei tunnu millään saavan pois. Asiasta kannattaa lähettää Applelle postia, jospa he tulevaisuudessa ajattelisivat muitakin, kuin vanhoja käyttäjiään. Kyseinen ominaisuus on kyllä käytössä muutamissa muissakin käyttöjärjestelmissä, mutta niissä sen saa halutessa helposti kytkettyä pois.
1. Käy esimerkiksi macupdate.com osoitteesta hakemassa USB Overdrive X, kyseessä on tosin shareware-tuote. Ohjelma kuitenkin toimii ongelmitta ilman rekisteröintiä, käyttöjärjestelmään kirjautumisen yhteydessä se vain erikseen ilmoittaa itsestään.
2. Ajuri tarjoaa kaksi tärkeää ominaisuutta kiihdytykseen liittyen, Speed ja Acceleration. Muuta jälkimmäisen arvo 'None' ja ensimmäisen nopeimmaksi eli '80 dpi'. Tämä ei täydellisesti kadota kiihdytystä, mutta vähentää sitä selvästi. Nopeus voi kuitenkin olla monille liian pieni, joten mahdollisesti muut arvot sopivat paremmin. Kannattaa kokeilla mitkä arvot sopivat omaan käyttöön parhaiten.
USB Overdrive X on kuitenkin ainakin minulla tuonut hieman ongelmia. Esimerkiksi kursorin kanssa tehnyt komennot eivät ole tarkkoja, vaikka komennat ikkunaa sulkeutumaan, niin se pienenee. Samoin aivan hiljaisessa vauhdissa kursori hyppii.
Ajurin käytöstä ei varmasti kaikille ole apua, kannattaa kuitenkin kokeilla, jos kiihdytys tuntuu todella häiritsevältä. Ajurista aiheutuvat ongelmat ovat ainakin omassa käytössä paljon pienempi murhe, kuin hiiren kiihdytys.
HOWTO: Hiiren kiihdytyksen hillitseminen
Perusasioita jokaiselle Applen tuotteiden käyttäjälle, muun muassa iCloud ja muut pilvipalvelut
7 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 169
- Liittynyt: 2.4.2004 klo 19.57
HOWTO: Hiiren kiihdytyksen hillitseminen
Viesti Kirjoittaja rugueux »
-
- Viestit: 2331
- Liittynyt: 20.2.2004 klo 21.42
Re: HOWTO: Hiiren kiihdytyksen hillitseminen
Viesti Kirjoittaja Mikko »
Tämän voisi laittaa FAQiin, sen verran usein kysytään.
Itselläni on Logitechin MX-1000 hiiri ja Logitech Control Center (LCC) versio 1.3 asennettuna. Näillä en huomaa mitään eroa Windows XP:n ja Logitech MX-310:n verrattuna. Voi tietenkin olla tottumiskysymys.
Eli jos käyttää Logitechin hiirtä kannattaa kokeilla myös tuota LCC:tä, itselläni USB Overdrive X aiheutti liikaa ongelmia, kun LCC taas on toiminut ongelmitta. Toiset ovat tosin valitelleet LCC:n toimintaa, tiedä sitten. Itselläni tuo vanha versio toimii ongelmitta, joten en ole myöskään uusinta 1.4.1 versiota kokeillut.
Edit: typot.

LCC ei tarjoa mahdollisuutta säätää hiiren kiihtyvyyttä?
-
- Viestit: 2331
- Liittynyt: 20.2.2004 klo 21.42
Re: HOWTO: Hiiren kiihdytyksen hillitseminen
Viesti Kirjoittaja Mikko »
Ei tarjoa. Mutta itselläni ainakin korjasi muuten ihan käsittämättömästi tempoilleen hiiren kursorin ongelman. Tekee vissiin jotain vastaavaa, mutta piilossa. Sen jälkeen kun asensin LCC:n ja asetin hiiren nopeuden 3 / 10 asentoon, on hiiri toiminut juuri niin kuin haluankin sen toimivan... Ei välttämättä toimi muilla.LCC ei tarjoa mahdollisuutta säätää hiiren kiihtyvyyttä?
-
- Viestit: 960
- Liittynyt: 20.2.2004 klo 21.10
Re: HOWTO: Hiiren kiihdytyksen hillitseminen
Viesti Kirjoittaja arv »
Nyt löytyy uusia tuulia kiihdyttelyn hallintaan;
http://www.knockknock.org.uk/mac/
http://homepage.mac.com/bhines/mousezoom.html
En ole kokeillut...
Arto
http://www.knockknock.org.uk/mac/
http://homepage.mac.com/bhines/mousezoom.html
En ole kokeillut...
Arto
-
- Viestit: 284
- Liittynyt: 12.5.2005 klo 16.26
Re: HOWTO: Hiiren kiihdytyksen hillitseminen
Viesti Kirjoittaja Bontakun »
Kokeilin mousezoomia ja taidanpa jatkossakin käyttää, erinomainen ohjelma. Täydellä nopeudella saa prossutehon 50% vain hiirtä vähän heilauttelemallaXD, ei sillä että mousezoomi sen aiheuttaisi vaan yksi perkl nopea hiiri:D
-
- Viestit: 2470
- Liittynyt: 29.8.2004 klo 0.20
- Paikkakunta: Vantaa
Re: HOWTO: Hiiren kiihdytyksen hillitseminen
Viesti Kirjoittaja Jouna- »
Tosiaan minullakin korjasi tuo Logitechin Control Centeri hiiri ongelmat. Hiiri toimii kuin Windows ympäristössä ilman kiihdytyksiä jne. Eli kannattaa asentaa tuo LCC ja tulipahan ainakin MX500:sen kaikki napitkin käyttöön samallaMikko kirjoitti:Tämän voisi laittaa FAQiin, sen verran usein kysytään.
Itselläni on Logitechin MX-1000 hiiri ja Logitech Control Center (LCC) versio 1.3 asennettuna. Näillä en huomaa mitään eroa Windows XP:n ja Logitech MX-310:n verrattuna. Voi tietenkin olla tottumiskysymys.
Eli jos käyttää Logitechin hiirtä kannattaa kokeilla myös tuota LCC:tä, itselläni USB Overdrive X aiheutti liikaa ongelmia, kun LCC taas on toiminut ongelmitta. Toiset ovat tosin valitelleet LCC:n toimintaa, tiedä sitten. Itselläni tuo vanha versio toimii ongelmitta, joten en ole myöskään uusinta 1.4.1 versiota kokeillut.
Edit: typot.
![Hymy [:)]](./images/smilies/icon_smile.gif)
7 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Yleiskeskustelu”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit