
Olen ikäisekseni aika uunituore tapaus yleensäkin tietokonemaailmassa - tai näin ainakin itse koen.
Jos aloitetaan aivan muinaishistoriasta, ensimmäiset kokemukset 'tietokoneista' ajoittuvat aikaan, jolloin Commodore64 oli kova sana. - Kuka muistaa?

Useimmilla ja myös minulle C64 oli lähinnä pelikone, jota kivasti kasettiasemalla venkutettiin. - Lerppuasemaa en koskaan päässyt kokeilemaan. - Ah, sitä nostalgiaa. No se aika oli ja meni.
En itseasiassa muista kuinka siirryin PC ja Windows-maaimaan. Peruskoulussa 80-luvun lopussa ei vielä oikein nämä PCt olleet kauheen yleisiä. Yläasteellakin koneessa pyöri joku aivan outo käyttis ja yksi softa oli nk. 'Konna'. En tiedä mikä sen tarkoitus oikeasti oli, mutta sillä piirreltiin suoria viivoja asetettujen parametrien mukaan tiettyyn suuntaan, jolloin voitiin muodostaa geometrisia kuvioita.

Muistaakseni jo sitten opistossa 90-luvun alussa saatiin jo käyttöön jo ensimmäiset Intelin 386-koneet. Koneet jopa päivittyivät 486:ksi jossain vaiheessa, mutta Pentium aikaa en nähnhyt Opistoaikana koskaan. Silloin se Windows 3.1 tais ilmestyä kuvioihin.
Internettiin päästiin opistossakin vasta vuonna 1995, josta pidettiin kiinnostuneille oikein esitelmöintitilaisuuksia laitoksen auditoriossa. Microsoftin Internet Explorer, tietty.
Siinä sitä sitten mentiin vanavedessä ja Microsoftin imussa seuraavat toistakymmentä vuotta. Windows 95 oli seuraava suuri etappi PC-maailmassa.
En oikeastaan nähnyt tarpeelliseksi ostaa omaa konetta tuolloin oikein koskaan. Tietty koneet maksoivat tuolloin aika paljon. Muistelen että ostin oman koneen vasta joskus vuonna 1998-2000, jolloin muutin työn perässä etelään ja päädyin alan hommiin.
Se ensimmäinen kone oli tietty itse osista koottu PC-kone 1.0 GHz prossulla ja silloin jo Windows XP. Töissä käyttivät jo vielä pitkään Win2000.
Konetta tuli vaihdettua ja rakenneltua seuraavina vuosina pariin-kolmeen otteeseen, mutta nyt sitten viime keväänä iski jokin suuri tarve muuttaa suuntaa.
Apple ja MAC eivät koskaan ole olleet mulle mitenkään tuttuja. Kuullut olin kyllä ja ehkä jossain tilanteissa aikaisempina vuosina tuntumaakin saanut (ennen X-versiota), mutta ei kiinnostukseen asti.
Lähtökohdat olivat aika selvät: hyvännäköinen, kompakti, toimiva. Ensin suunnitelmissani oli ostaa Mac Mini, mutta koska ajattelin että läppäri olisi kuitenkin kaikkein käytännöllisin ja fiksuin ratkaisu päädyin ensin - vahingokseni - PC-kannettavaan. Mutta koska laite ei täyttänyt odotuksiani, palautin koneen ja päädyin viimein Applen PowerBook G4 15" Superdrive ja 1.5G muistia.
Ensimmäistä kertaa elämässäni voin sanoa että olen tyytyväinen hankintaani...