Minullakin on mietintämyssy päässä tuon Jellonan suhteen. Olen sen jo ostanut ja ladannut paketin Storesta koneelle, kopioinut paketin Dokumentteihin, ja polttanut siitä asennuslevynkin, kaikki täältä saatujen hyvien vinkkien perusteella. En kuitenkaan asentanut uutta käyttistä vielä. Onyx on putsaillut turhia kaikista koneista, ja uusi tuore boottaava image on ekasta laitteesta jos valmiina. Oli tarkoitus kokeilla ensiksi Leijonaa vanhaan MB:iin, mutta sinne se ei hypännytkään, unohdin että ekoihin MB:hin sitä ei voi asentaa.
Ongelmana on, että tarvitsen Jenkeistä ostamaani Virgin Mobile -nettitikkua siellä käydessäni, mutta se ei lukemani perusteella toimi Jellonan kanssa, ainakaan vielä. Voin toki ottaa tuon pikkuisen bootti-LaCien mukaan, ja hyppiä nettiin sieltä, hiukka nyt kuitenkin funtsituttaa. Reissu edessä vissiin vasta loppuvuodesta, joten kenties on päivitys tikkuunkin jo silloin valmis.Voin tietty ottaa tuon valkoisen MB:n mukaankin Jenkkilään, mutta kun se toimii vain piuhan päässä, eikä ole niin ihana, kuin tämä MBP. Luksusongelmia siis.
Kovasti houkuttelisi tutustua uutukaiseen kisumisuun, vaan niin, kattellaan.
Adelen suhde päivityksiin on ihan järkevä, vaikka tuo asiansa ilmaiseekin, no, omalla kipakalla tavallaan. Vaan kun ei tee mitään työtä koneiden kanssa, ja varmuuskopiot ja muukin esivalmistelu on hoidettu, uskaltaa taviskäyttäjä ainakin pohtia uutukaisen hankkimista huusholliin.
