Tiedän että täälä on useita samanlaisia keskusteluja, mutta halusin silti kysyä teidän mielipidettä minun kysymykseeni, joka koskee uuden koneen hankintaa. Opiskelen tällä hetkellä lukiossa ja tarvitsen tietokonetta opiskellessani satunnaisesti esseiden kirjoittamiseen yms. perusjuttuihin ja vapaa-ajalla enimmäkseen netissä surffailuun, musiikkiin (spotify), sekä silloin tällöin pieneen kuvien ja videoiden muokkaukseen. Minulla on käytössäni noin 5 vuotta vanha pc, jolla ei edes netissä surffata ilman jonkinlaisia ongelmia. Macin puolelle olenkin nyt kääntymässä, viimeisimpien (huonojen) pc-kokemusten perusteella. Kotona on ykköskoneena macbook pro mitä tulee usein käytettyä, mutta se ei kuitenkaan ole "oma" joten se on usein varattuna. Eniten pro:ssa pidän koneen ulkonäöstä sekä käyttöjärjestelmästä.
En oikein tiedä minkä verran konetta tulisi pidettyä mukana. Sellaisia reissuja joilla kone olisi mukava olla mukana tulee vain muutamia vuodessa. Toki koneen kanssa olisi kiva olla kotona vaikka sohvalla, mikä ei pöytäkoneen kanssa onnistu.
Uusin macbook air on alkanut kiinnostaa kokonsa, ulkonäkönsä ja kannettavuuden puolesta sekä tietenkin kasvaneiden tehojen takia. Tällä hetkellä ongelmana onkin näytön koko. Haluaisinkin kommentteja niiltä joilla on kokemusta air:ista. Onko 11" liian pieni vai riittääkö se kaikkeen "peruskäyttöön"? 13 tuumaisessa tulee jo sen verran lisähintaa että sillä rahalla saisi jo halvimman macbook pron tai iMacin. Myös mac mini on käynyt mielessä, koska kotoa löytyisi sille jo näyttö mutta sekin on sitten pöytäkone. Sen verran olen asioista perillä, että RAMia kannattais olla se 4 gigaa ja airiinhan sitä ei saa jälkeenpäin lisättyä.
Kiitos jos joku jaksoi lukea ja sai vielä selvääkin

EDIT: Niin ja joku vois valaista tosta apple storen opiskelija-alennuksesta kun en oikein löytänyt, eli onko se myös lukiolaisille ja pitääkö olla yli 18weee?
