Noin vuoden vanha ipuuki ei toimi Lahden "mastonetissä" eli ilmaisessa wlan-verkossa mikä tänne parhaillaan on nousemassa. Juuri tänään menin kokeilemaan asiaa paikkaan missä varmuudella oli verkko toiminnassa, mutta eipä löytänyt safari mitään sivuja. Viereen istahti eräs heppu kellä oli vanha musta PowerBook ja joku ulkoinen wlan-kortti. Heittämällä sai asiansa toimitettua, kun itse kiroilin metrin päässä.
Olen sörkkinyt asetukset moneen kertaan läpi, eikä silti onnaa. Verkko kyllä löytyy, ja kone jopa yhdistyy siihen (airportin merkin vieressä lukee "mastonet"), mutta mihinkään en silti pääse. Kortti toimii paikallisen juottolan langattomassa verkossa täydellisesti.
Keksiikö joku mistä kiikastaa, ilmainen jokapaikan netti oli oikeastaan suurin syy Airport Extreme-kortin hankintaan
Itse soittelin joskus Tampereen alueella wlan-internetyhteyksiä kaupittelevalle firmalle (wlannet) ja kyselin, että voisiko iBookkini päästä suoraan sellaisenaan (airport extreme) internettiin firman tukiasemien lähettyvillä. Näen siis antennin omasta ikkunastani ja antenniin on näköyhteys muutamasta suosimastani puistosta. Firmassa myyjä kuitenkin sanoi, että homma ei toimi kunnolla ilman erillistä antennia ikkunalaudalla tms. Tämä johtuu siitä, että vaikka iBookki pystyisi vastaanottamaan signaalit (wlannetin verkko näkyy kyllä koneella yhtenä vaihtoehtona), eivät kannettavat koneet kuitenkaan pysty lähettämään suurille tukiasemille riittävän suuritehoista vastasignaalia.
Tuollaista minulle siis selostettiin. Älkää siis minua syyttäkö, jos puhun kakkaa
Oiskos sittenkään kysymys kuuluvuudesta. Mulla on nimittäin sama ongelma välillä Jyväskylässä; vuoden vanha iBookini toimii kotona täydellisesti vaikka toiselta puolelta suurta kerrospuutaloa. Mutta sitten kun välillä liityn keskustassa johonkin avoimeen langattomaan verkkoon niin tuleekin tenkkapoo, "Safari ei löydä sivua" ja kone tarjoaa vaihtoehdoksi verkkodiagnostiikkaa. Vaikka siis verkossa Airportin mukaan ollaan ja tuhdisti kuuluvuuttakin on..
Itsellänikin on samanlainen ongelma uuden iBookin kanssa Lappeenrannan WLPR verkossa. Airport kyllä tunnistaa verkon, mutta yhdistäminen ei jostain syystä onnistu. Missäköhän on vika?
Aion ottaa ensi viikolla yhteyttä Tampereen alueella wlan-palveluja tarjoavaa yritykseen ja pyytää yhden päivän ajaksi vierailijatunnuksia. Haluan todella koittaa, selviänkö singaalin vastaanotosta ja lähetyksestä ilman firman kauppaamia lisälaitteita... ilmoittelen tuloksista tähän threadiin...
Vaikuttaa oman kokemuksen perusteella siltä, että ainakaan iBookin antennilla ei kovin kummoisesta kentästä yhteyttä saa. Valitettavasti kaverin IBM löytää wlan verkot paremmin....
edit: ai niin, tällä softalla voi kaivella verkkoja esille: MacStumbler
Välillä toimii Lahdessa, välillä ei. Tarvitsee jonkun tunnuksen tai ainakin sellaisen tekniikan käyttöön, jolla järjestelmä tunnistaa koneen ja sen verkkokortin.. En oikein itsekään ymmärrä, mutta näin luki etlarissa.. Niin ja oma powerbookkini löytää noin 10 tukiasemaa vaikka asun keskustassa, yhden jopa Liipolasta!
Kuulostaa samalta kuin mikä käsittääkseni on käytössä Helsingin yliopistossa.
Eli verkkoon pitää rekisteröityä. Rekisteröitymisvaiheessa annetaan oman verkkokortin numero, joka lisätään rekisteriin. Kun kyseinen kortti pyrkii nettiin, järjestelmä tunnistaa numeron ja päästää läpi.
Joo, mutta kumma että puhutaan "avoimesta verkosta". Eikös todella avoin verkko ole sellainen että siitä vaan? Mää olen ainakin jossain keskustan kahvilassa lueskellut spostejani.
Ja muistan vielä että Skills 2005 tapahtumassa yritettiin paikallisen ATK heebon kanssa saada yhteyttä Airportin kautta heidän wlaniin. Ei onnistunut (edes) oikeilla salasanoilla, mutta piuhan päähän asennettuna systeemi toimi ihan niin kuin pitikin..
PKivireki kirjoitti:Oiskos sittenkään kysymys kuuluvuudesta. Mulla on nimittäin sama ongelma välillä Jyväskylässä; vuoden vanha iBookini toimii kotona täydellisesti vaikka toiselta puolelta suurta kerrospuutaloa. Mutta sitten kun välillä liityn keskustassa johonkin avoimeen langattomaan verkkoon niin tuleekin tenkkapoo, "Safari ei löydä sivua" ja kone tarjoaa vaihtoehdoksi verkkodiagnostiikkaa. Vaikka siis verkossa Airportin mukaan ollaan ja tuhdisti kuuluvuuttakin on..
No onhan se sittenkin kuuluvuus!
Kävi nimittäin silleen, että vuokrasin samasta suuresta puutalosta jossa asun työhuoneen, joka on aivan talon toisella puolella. Airport tarjosi täydet rinkulat ja kaikki oli ok. Kunnes tänään; akka perkule innostui asunnon puolella kameroitten ja salamavehkeitten poistumisen jälkeen siivoamaan ja tuli samalla jemmanneeksi tukiasemani pois silmistä lipaston alahyllylle. Kuuluvuus hävisi sen siliän tien ja laski kahteen rlinkulaan.
Mutta kaikista kummallisinta on, että vaikka Airport löysikin "Mummon" eli kotiverkon, niin se ei löytymisestä eli kahdesta rinkulasta huolimatta suostunut yhdistämään konetta nettiin tahi hakemaan spostia! Eli; Airportin kaksi rinkulaa ei riitä signaalin tasoksi.
Pannahinen! Paria rinkeliä näyttäis parhaillaan mulla tehoa tossa mastonetissä. Siitä siis johtuu. On se kurjaa... Saisko powermäkin sit toimimaan kun siinä on mahdollista liittää ulkoinen antenni, ja ompa tuo pieni T:n muotoinen vakioantennikin varmaan parempi kuin kurja ipuukiantenni...
Vielä semmosta että jos tuo mastonet nyt voimamäkillä toimisi, niin silti haluaisin hankkia express-pötikän musan langattomaksi saattamiseksi. Voiko extreme-kortilla surffata langattomassa verkossa mikä ei toimi express-mötikän välityksellä vaan menee suoraan minnelie, samalla kun kuuntelee expressin kautta musiikkia? Eli osaako kortti hoitaa musan lähettämisen mötikkään ja nettidatan toisaalle samaan aikaan?
Olen kovin muuttavaista sorttia enkä millään jaksaisi soitella kauhealla viiveellä ja kalliilla taksalla toimiville kiinteiden liittymien tarjoajille vaan vaihtoehtoinen surffaus kutkuttaa
PKivireki kirjoitti:Oiskos sittenkään kysymys kuuluvuudesta. Mulla on nimittäin sama ongelma välillä Jyväskylässä; vuoden vanha iBookini toimii kotona täydellisesti vaikka toiselta puolelta suurta kerrospuutaloa. Mutta sitten kun välillä liityn keskustassa johonkin avoimeen langattomaan verkkoon niin tuleekin tenkkapoo, "Safari ei löydä sivua" ja kone tarjoaa vaihtoehdoksi verkkodiagnostiikkaa. Vaikka siis verkossa Airportin mukaan ollaan ja tuhdisti kuuluvuuttakin on..
Missäs päin jyväskylässä näitä avoimia verkkoja on?
Kassu kirjoitti:Kyllä mulla ainakin riittää yksikin rinkeli nettiselailuun. Pihalla on tullut istuttua ja yhtä rinkulaa kuuluvuus näyttää.
Aivan uusi iBook kyseessä.
Mulla sama juttu. Pihalla surffaillessa yhdelläkin palkilla on sujunut kivasti.
Ehkä välillä miettii sivunlatausta hetken pidempään, ehkä...
Mulla riittää viime vuoden mallia olevassa tiikerillä varustetussa iBookissa välillä 2 rinkulaa ja välillä taas ei. Ilmoittaa vaan ettei yhteyttä voida myodostaa ym.
Lisäksi yhteys hidastuu vähillä rinkuloilla selvästi, jonka kertoo ihan numerollisesti myös tämä: myip.kolumbus.fi:8000/speedtest/
joonahe kirjoitti:Kuulostaa samalta kuin mikä käsittääkseni on käytössä Helsingin yliopistossa.
Eli verkkoon pitää rekisteröityä. Rekisteröitymisvaiheessa annetaan oman verkkokortin numero, joka lisätään rekisteriin. Kun kyseinen kortti pyrkii nettiin, järjestelmä tunnistaa numeron ja päästää läpi.
Helsingin yliopiston HUPnettiin eli langattomaan vierailijaverkkoon (tarkoititkohan tätä?) ei tarvitse konetta rekisteröidä , mutta yliopiston käyttäjätunnukset tarvitsee.
Eli esim. mun oma iBook ei ole rekisteröity, mutta pelaa HUPnetissä aivan mainiosti.
Työkoneeni on sitten tietysti rekisteröity yliopiston verkkoon.
Saisko Powermac:iin tehtyä/ostettua jatkojohto+ulkoantenni-värkin? Eli tarttis huokeella saada antenni pihalle, mikä on paras keino? Onko tuo antenniliitin tossa takaseinässä jotain yleistä standardia vai onko peräti omenan oma?
Itse asensin uuden imacin lahden keskustaan.
Käytännossä käynnistäessa laite kysyi yhdistetääkö suojaamatomaan verkkoon Mastonet.
Kuittasin ok. Nopeuskokeilu kertoi nopeuden olevan 7 (seitsemän megatavua)
Parisataa megaa päivityksiä Applen kotisivulta tulikin muutamassa hetkessä.
Mahdollinen yhteys Kannaksen koulu.
Muut kokemukset Ibook war-ajelulla
Metsäpellon ja Jalkarannankoulu toimivat.
Torilta saa yhteyden pariin verkkoon, en tietenkään voi tarkentaa!!
Lukuisia muita siellä täällä joissain vielä tukiasema palomuurin ihan väärällä puolella.
Monesti käytän Macstumbleria, se aina vinkaisee kotiin tullessa jo pihamaalla autossa oman verkkoni. Niin tosin Ibookin kortti on vanhempi b-malli
Eli siis yleisesti Ibookin sisäinenkortti riittää jos näkyvyyttä on jotenkin
Verkossa löytyy myös rakennusohjeitä Pringlespurkista rakennetulle jag-antennille. Vahvistus noin 13 desibeliä. Siis noin 20 kertainen. Ei ehkä Televiraston hyväksymä. Kallein komponentti on tiestysti nuo rasvasta ja hylkyperunasta puristetut lastut. Hankalin harkittava on tuo pieni liitin, ehkä sen hankkia vanhasta g3:sta
Kannattaa vilkasta kanssa se kortin antennijohdon kiinnitys, jos ei kenttiä tunnu löytyvän. Tässä alkuperäisessä tapauksessa taisi tosin olla itse asennettu kortti, joten eivät ole tehtaalla sitä ainakaan sössineet.
Siiten vähän off-topiccia: Kuinkas näissä avoimissa salaamattomissa verkoissa uskaltaa surffailla edes millään foorumeilla, kun eikös kaikki lähetetyt salasanat ole helposti ilkiöiden poimittavissa? Uskaltaakos esim. tuolla HY:n HUPnetissä tehdä muuta kuin käydä sään katsomassa Forecasta?[;)]
Legge kirjoitti: Uskaltaakos esim. tuolla HY:n HUPnetissä tehdä muuta kuin käydä sään katsomassa Forecasta?[;)]
Uskaltaahan tuota vaikka Hesaria lukea....
Kaikki HUPnetista ulos lähtevät yhteydet peitetään yhden IP-osoitteen taakse, joten HUPnetissa oleviin koneisiin ei voi ottaa yhteyttä sen ulkopuolelta.
Legge kirjoitti: Uskaltaakos esim. tuolla HY:n HUPnetissä tehdä muuta kuin käydä sään katsomassa Forecasta?[;)]
Uskaltaahan tuota vaikka Hesaria lukea....
Kaikki HUPnetista ulos lähtevät yhteydet peitetään yhden IP-osoitteen taakse, joten HUPnetissa oleviin koneisiin ei voi ottaa yhteyttä sen ulkopuolelta.
Lasu
Heh, tuli vaan mieleen, kun näitä ilmaisia verkkoja alkaa ilmestymään, mutta eihän niistä loppujen lopuksi ihan kauhean suurta iloa ole, kun mitään salasanoja vaativia palveluja ei viitsi käyttää.
Mutta kuinkas vaarallinen loppujen lopuksi esim. juuri tällainen edes jollain tavoin suljettu wlan-verkko on? Meinaan eikös ne salasanat esim. normaalilla keskustelusivulla lähde salaamattomana lankayhteydelläkin? Mikä tekee kryptaamattomasta wlanista vaarallisemman, jos käyttäjäryhmä on kuitenkin jollain tavalla rajattu?
[quote="moomo"Verkossa löytyy myös rakennusohjeitä Pringlespurkista rakennetulle jag-antennille. Vahvistus noin 13 desibeliä. Siis noin 20 kertainen. Ei ehkä Televiraston hyväksymä. Kallein komponentti on tiestysti nuo rasvasta ja hylkyperunasta puristetut lastut. Hankalin harkittava on tuo pieni liitin, ehkä sen hankkia vanhasta g3:sta.[/quote]
Häh? Ettämitäettä? Pistäisitkös osoitteen vielä niin käyn mielelläni ihmettelemässä..
PKivireki kirjoitti:[quote="moomo"Verkossa löytyy myös rakennusohjeitä Pringlespurkista rakennetulle jag-antennille. Vahvistus noin 13 desibeliä. Siis noin 20 kertainen. Ei ehkä Televiraston hyväksymä. Kallein komponentti on tiestysti nuo rasvasta ja hylkyperunasta puristetut lastut. Hankalin harkittava on tuo pieni liitin, ehkä sen hankkia vanhasta g3:sta.
Häh? Ettämitäettä? Pistäisitkös osoitteen vielä niin käyn mielelläni ihmettelemässä..[/quote]
Laita googlehaku vaikka >pringles cantenna>
Siihen voi lisätä tarkenteita vaikka ibook tai kokeilla vaikka mitä
En ehdi nyt etsiä parasta sivua. Sinne oli linkki jostain http://www.powerpage.org sivulta
Siellä oli tarkat mitat ja kerrottiin kuinka antenniliitin trrotetaan vanhasta g3:sta kiinnitetään ibookiin ja dremeltoolilla tehdään pieni lovi näppikseen.