Kyseessä isän kone, vuonna 2005 ostettu iMac G5 (1,6GHz PowerPC & 17"), OS X 10.3.9. Alkuperäiset osat, paitsi muistiksi vaihdettu 512MB uudehkona. Ollut miltei jatkuvassa käytössä 6 vuotta, joten kovalevyn kämähtäminen ei ole yllätys.
Kone oli jumiutunut selainta käytettäessä. Kun hyrrä oli pyörinyt puolisen tuntia, isä sammutti koneen käynnitysnapista. Uudelleen käynnistettäessä vain vilkuttaa kysymysmerkkikansiota, Finderia ja maapalloa tuulettimen huutaessa täysillä. Reilun puolen tunnin shown jälkeen isä sammutti sen taas napista.
Käynnistyksessä on ollut sama ongelma (miinus tuuletin) jo vuosia, mutta n. viidessä minuutissa on kovalevy aina löytynyt.
Viimeisen parin kuukauden aikana on tuuletin alkanut saada kohtauksia; ilmeisen satunnaisesti muuten äänetön kone alkaa hurista kuin olisi lentoon lähdössä ja rauhoittuu taas joidenkin sekuntien päästä. Kovalevy ei ole pitänyt mitään ääntä (naksunaa tai muuta).
Kone on vanhentunut jo aikapäiviä sitten, nyt pitäisi saada vain tekohengitystä sen verran, että tiedostot saa talteen. Mitenkähän koneen saisi käynnistettyä ja/tai levyn kopioitua uudelle?
Kaikenlaista sopii ehdottaa, huomenna pääsen kokeilemaan josko jokin auttaisi. Kiitos!
iMac G5 kovalevypulma
iMac-aiheista keskustelua
7 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 4
- Liittynyt: 19.5.2011 klo 17.13
iMac G5 kovalevypulma
Viesti Kirjoittaja moromoro »
-
- Viestit: 22978
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 11.41
- Paikkakunta: Pori
Re: iMac G5 kovalevypulma
Viesti Kirjoittaja MacFinn »
Helpostihan tuo onnistuu. Palauttelet vaan niistä varmuuskopioista tiedostot ja se on siinä. Ja jos niitä ei ole, Norman Ibas auttaa...
iMac 24" 4,5K, pari Mac miniä, iPhone 13, iPad 2021, Watch SE 2022 ja kaikenlaista muuta. FiMUG ry jäsen
-
- Viestit: 2785
- Liittynyt: 18.3.2008 klo 16.21
Re: iMac G5 kovalevypulma
Viesti Kirjoittaja -wk- »
- Jos OS X ei käynnisty, niin käynnistä kone vaikka jollain Linuxilla, esimerkiksi Ubuntulla (http://cdimage.ubuntu.com/ports/releases/10.04/release/) Ubuntu lataa itsensä keskusmuistiin (ei tarvitse asennella mitään) ja se tukee melko monia tiedostojärjestelmiä, jos kovalevy on kunnossa niin parhaimmassa tapauksessa copy / pastella data kovolta USB tai FW-kovalevylle. Ubuntussa on myös OS X:n omaa parempi levytyökalu vakiona ja jos kovo tosiaan on SMART-tietojen mukaan kosahtamassa niin saat heti Ubuntun käynnistyessä ilmoituksen.
EDIT: Niin ja PRAM + SMC -resetit kandee aina tehdä vaikka olis minkämoinen Mac-probleema, ohjeet Applen sivuilta.
EDIT2: Niin ja tuo satunnainen jumiutuminen voisi johtua myös legendaariset mittasuhteet omaavasta iMac G5 kondensaattoriongelmasta, jos takakannen avattua tervehtii jotakuinkin tämmönen näkymä niin syy voipi olla siinä eikä kovossa välttämättä mitään vikaa:
http://www.instructables.com/image/F6WK ... e-Imac.jpg

Viimeksi muokannut -wk-, 1.9.2011 klo 17.08. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
-
- Viestit: 4
- Liittynyt: 19.5.2011 klo 17.13
Re: iMac G5 kovalevypulma
Viesti Kirjoittaja moromoro »
Kiitoksia vastauksista!
Suurin osa tiedoista on ulkoisella levyllä, mutta tuoreemmat kuvat ovat vain sisäisellä...
Huomenna irrotan koneesta muut kuin näppiksen ja hiiren ja kokeilen startata. Jos ei toimi, kokeilen Optio pohjassa. Jos ei tapahdu mitään, kokeilen Shift pohjassa. Jos ei vieläkään tapahdu niin resettaan SMUn (SMCn vastine tässä koneessa [kiitos vinkistä!]). Ihan ekana taidan avata laitteen, puhallella pölyt ja tutkia kondensaattorit. Voisikohan PRAM-patterin vaihtaa (se resetoituu varmaan samalla?)? Myydäänkö sopivia kuinka yleisesti? Tosin ei ole viitteitä että siinä olisi vikaa (kellot, äänet ym. eivät vaihtele).
Lucid Lynx .iso (desktop cd) on ladattu. Poltanko sen sellaisenaan cd:lle ja isken iMacciin?
Jos vikaa on ainoastaan kovalevyssä, olisiko siinä enää järkeä vaihtaa uutta tilalle (ja mahdollisesti vaihtaa muistiksi 2GB)? Prosessori ja GPU ovat jo antiikkia eivätkä kestä Leopardia uudempaa käyttistä kuitenkaan. Saisiko konetta johonkin hyötykäyttöön viriteltyä?

Jos se tuollainen CR2032 -patteri on (muistaakseni) niin ei siinä ole mitään erikoista, samoja käytetään PC-emolevyissäkin ja kunhan tyyppi on CR2032 3v niin patteri sopii. Patterin irroitus nollaa ns "bios" -asetukset samoin kuin PC:ssäkin. Itse en kyllä usko että tuo patteri olisi syynä omituisuuksiin. Jos patterin päädyt irroittamaan niin varovaisuutta ettet katkaise sitä pidikesysteemiä.
Tuolta Ubuntu-sivuilta pitää tosiaan ladata nimenomaan tuo PPC-versio, ei x86. ISO-tiedostosta saa sitten luotua levyn Levytyökalulla ja Windowsissa sen omalla työkalulla (Vista ja Windows7), XP:hen saa esim. Imgburnerin jolla homma hoituu. Levytiedostoa ei polteta niin että teet kansion ja sitten poltat sen kansion levylle, silloin siitä ei tule toimivaa levyä. Onnistuneen polton jälkeen levy sisään ja C-nappi pohjaan. PowerPC -versio Ubuntusta on tosin tehty aika pienellä prioriteetilla eli bugeja jos on niin niitä korjataan hitaasti jos ollenkaan, on ihan mahdollista että koko käyttis ei starttaa mutta toisaalta kokeilu ei maksa mitään ja onnistuessaan sillä saa tosiaan testattua konetta ja tiedostot ehkä talteen. iMac G5:llä olen itse pyöritellyt tuota 10.04:ä.
http://lolled.net/kuvaus2/out.php?i=12362_ubuntu.jpg
http://lolled.net/kuvaus2/out.php?i=12363_imgburn.jpg
http://i42.tinypic.com/2hhlv0y.png
Uudesta kovalevystä en tiedä, mutta jonkun 80GB - 160GB kovonhan saa käytettynä halvalla ja mielestäni sellainen sijoitus on ihan OK jos kone on muutoin kunnossa. Tietysti jos koneen omistukseen ei kertakaikkiaan keksi järkisyitä niin myyntin vaan.

Viimeksi muokannut -wk-, 1.9.2011 klo 20.50. Yhteensä muokattu 4 kertaa.
-
- Viestit: 4
- Liittynyt: 19.5.2011 klo 17.13
Re: iMac G5 kovalevypulma
Viesti Kirjoittaja moromoro »
Konetta on nyt vähän ronkslattu, mutta eipä herännyt eloon. Startatessa vilahtaa musta ruutu (ylös) ja rupeaa maapallo vilkkumaan (eli yrittää käynnistää verkon kautta jostain syystä), sitten vilkkuu kansio jossa ? ja Finder ad infinitum.
Yksi kondensaattori on vuotanut, mikä on varmaan aiheuttanut erinäistä häikkää, mutta testit näyttävät että starttausongelman syy on selvästi kovalevyssä. Patteriakaan ei tullut sen takia vaihdettua. Mikään ulkoinen laite ei tätä häikkää aiheuta, eikä SMU reset vaikuttanut lainkaan.
Kun käynnisti optio pohjassa, pääsi startup manageriin, mutta ei ollut mitään levyä mistä valita. Shift pohjassa (safe mode) ei tehnyt mitään.
Apple hardware test-pikatesti ei löytänyt mitään. Laajennetussa testissä tuli ensin virheilmoitus CPU T-diodista (2STH/1/3), mutta myöhemmin vain kovalevystä (2STF/8/3: S-ATA Bus 0 - Master). Kun buuttasi asennuslevyltä ja kokeili verifioida Disk Utilityllä, tuli viesti: "Invalid B-tree node size. The volume needs to be repaired. Volume check failed. Error: The underlying task reported failure on exit (-9972)". Samoja viestejä sai, kun yritti repairia, eikä onnannut.
Asennuslevyltä poistuttaessa tarjottiin startattavaksi vain asennuslevyä tai verkkoa.
Lähipäivinä kokeilen buutata Ubuntulla, jos vaikka saisi tiedostot kopioitua. Jos ei onnaa, tuon sen kotiin, kytken miniin ja kokeilen target disk modea. Paras olisi, jos levyn pystyisi kloonaamaan ulkoiselle firewire-kovalevylle. Toimisikohan tällainen (olettaen että sis. levy on luettavissa)?: Ulk. levy USBllä miniin, iMac firewirellä miniin ja SuperDuperilla iMacin klooni ulk. levylle (Apple Partition Mapilla). Sitten buuttaus ulkoiselta levyltä (josta voi kloonata uudelle sisäiselle jos sellaisen asentaa).
Pahasti näyttää kyllä siltä, että kovalevy on totaalisen kosahtanut, eikä tule olemaan luettavissa. Onneksi porukat ovat ottaneet kevyesti tiedostojen menetyksen. Toisaalta, jos sellaiset asiat olisivat tärkeitä, eivät he varmaan olisi kärvistelleet 8 vuotta vanhalla käyttiksellä ja täyteen ahdetulla koneella, ilman kunnon varmuuskopioita.

Okei, taas vähän kokeiltu, ilman onnea.
Ubuntu ei buutannut lainkaan. Tulikohan poltettua väärin? Suoraan .iso (desktop powerpc) cd:lle nimeämättä levyä.
Target disk modessa iMacin näytöllä hyppii firewire-symboli, mutta levy ei tullut näkyviin Mac minissä. System Profilerissa näkyi, että target disk mode oli tunnistettu. Voikohan levyä jotenkin suostutella esille?
Ennen siirtoa kun käynnistin koneen, oli kovalevy alkanut pitää tikittävää ääntä, eli mennyttä taitaa olla.

Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit