Jossain tuli vastaan, että "4S ei ole tarkoitettu nelosen omistajille vaan 3GS:n omistajille" ja tämä on ihan totta. Eihän 3GS ollut sekään mikään järkyttävä päivitys, mutta tietyllä tapaa se karisutti loputkin "vauvapuhelimen" puutteet, toki osittain myös iOS3:n myötä. Samalla tavalla iOS5 tulee nostamaan nelosen (ja 3GS:n) tasoa. Ja tämä on minusta erinomaisen hieno ominaisuus iPhonessa. 3GS:kin tuntuu hyvin eri laitteelta iOS5:n kanssa kuin aikoinaan 3.0:n kanssa, joka tuossa minun luurissani alunperin oli (tai no ehkä 3.0.1, mutta kuitenkin).
Silti, 3GS:n näyttö on jäänyt pahasti nelosen jalkoihin eikä se auta asiaa, että näen muutaman kaverini nelosen näyttöä silloin tällöin. Nopeus tai sen puute ei minua niinkään häiritse, mutta ei haittaakaan, jos vaikka kamera on aivan hetkessä käyttövalmis eikä käyttöjärjestelmä keksi sellaisia satunnaisia pohdintahetkiä. Kamerasta puheenollen, olen aivan ihmeissäni miten kauniisti tuo säilyttää luonnolliset värit. Kenties N8 ja pari muuta on tämän jo tehnyt aiemmin, mutta nyt tuo kamera on viimein oikeassa laitteessa

. Ja sitten nelosen ja 4S:n design on minusta aivan upea vaikka aluksi pidinkin sitä rumana (kaiken hienon sisäistämisessä kestää aikaa). Siri on vielä yksi sellainen, jonka testaamista odotan innolla. Lontoo minulta taipuu eikä sen käyttäminen häiritse minua, koska etsin välillä muutenkin tilanteita, joissa pääsisin käyttämään sitä.